Lakaiseminen, rikkaruohojen poistaminen ja ajoittainen pesu vedellä pitävät pihakiveyksen kunnossa.

Pihakiveysten hoitaminen on helppoa. Kivipinta pysyy siistinä katuharjalla harjaamalla ja samalla myös rikkaruohot ja sammaleet pysyvät poissa.

1 Ruohonleikkuun jäljiltä syntyvät ruohosilppu kannattaa putsata pois betonikivien ja -laattojen välistä heti nurmikon leikkaamisen jälkeen. Samoin puiden lehdet, siemenet, norkot ja havuneulaset on hyvä poistaa kiveyksien päältä lakaisemalla tai lehtipuhaltimella puhaltamalla mahdollisimman nopeasti.

2 Siemenistä itäneet rikat kannattaa poistaa pieninä taimina. Heikkojuurisina ne irtoavat yleensä käsin nyppäisemällä. Ohutteräinen saumakaavin tai vastaava työväline on näppärä apuväline rikkaruohottuneiden saumojen puhdistamisessa. Jos rikkakasveja on erityisen paljon, voi kiviä nostaa ylös perkaamisen helpottamiseksi. Koko kivetystä tuskin tarvitsee purkaa, vaan ainoastaan alueet, joissa rikkakasveja kasvaa eniten. Puhdistamisen jälkeen pinnoitekivet napataan takaisin paikoilleen ja saumoihin harjataan saumaushiekkaa. Rikkoja voi poistaa myös sekä kaasulla että sähköllä toimivilla rikkaruohonpolttimilla.

Sammal viihtyy kosteissa olosuhteissa ja varjoiset, vähän käytetyt pinnat ovat alttiimpia sammaloitumiselle. Kiveyksien pinnalta sammal irtoaa yleensä napakasti harjaamalla. Saumoista sen saa puhdistettua ohutteräisellä työvälineellä, kiveyksen puhdistamiseen kehitetyillä saumaharjoilla tai akkukäyttöisillä kiveyksien puhdistuslaitteilla. Kiveyksen voi lopuksi pestä harjaamalla vedellä ja yleispuhdistusaineella.

Nurmikon sammalentorjunnassa käytettävät kemialliset erikoislannoitteet eivät sovi käytettäväksi betonikiveyksillä. Mikäli rakeita menee kiveyksen päälle, ne kannattaa lannoitetta levitettäessä lakaista heti pois.

Peseminen tekee kiveykselle hyvää. Tehopesu raikastaa kiveyksen ilmeen ja paljastaa pinttyneen lian alta lähes uutta vastaavan päällysteen alkuperäisine väreineen. Tavanomaisen lian poistamiseen riittää yleensä pelkkä vesi. Tarvittaessa veden sekaan voi lorauttaa emäksistä, mieluiten biologisesti hajoavaa yleispesuainetta. Apuna voi käyttää paine- tai terassipesuria.

Grillirasvat, öljytipat yms. tahrat kannattaa poistaa heti tuoreeltaan imeyttämällä ne imukykyiseen materiaaliin ja tehostamalla pesua kuumalla vedellä ja emäksisellä yleispuhdistusaineella.

5 Betonipäällysteen pintaan toisinaan uutena ilmestyvät valkeat laikut ovat kalkkihärmettä, eli sementin raaka-aineena käytetystä kalkkikivestä vapautunutta kalsiumia. Taivasalla sijaitsevien kiveyksen pinnasta härme häviää ajan kuluessa itsestään sateiden avustuksella. Suojaisilta kivipinnoilta härmeen voi pestä painepesurilla ja sopivilla happamilla pesuaineilla.

6 Siivoustyö kannattaa viimeistellä harjaamalla vajonneisiin saumoihin täydennyshiekkaa. Saumaushiekkaa myydään säkkitavarana.

Vinkit antoi suunnitteluhortonomi Seppo Asikainen/Karjalan Piha Ky.

Lue lisää:

Pihakiveykset siisteiksi – poista samalla oikein

Näin huollat terassin

Terassin rakentaminen ja huolto

Mökkipihan polut kestäviksi pihakivillä