Tuuli tuiversi, sade piiskasi ja lunta pyrytti sisään lasiverannalla, koska kallellaan olleen verannan ikkunaseinän karmien ja lasien väliin oli syntynyt isot rakoset. Ikkunoita ei oltu saanut koskaan auki. Ulko-ovi oikutteli säätilojen ja kuistin liikkumisen mukaan.

Silti sen nosto tuntui uhkayritykseltä. Asiaa oli hauduteltu hiljakseen jo vuosikausia, sillä vuonna 1947 rakennettuun taloon myöhemmin lisätty kuisti oli ollut vino jo silloin, kun nuori pariskunta oli ostaneet talon. Kukaan ei tiennyt, koska vajoaminen oli alkanut. Pariskunnan pahimmat pelot olivat, että vinoon jännittynyt ikkunarivistö posahtaa noston aikana sirpaleiksi tai hyvässä lykyssä koko rakennelma parvekkeineen romahtaa kasaan.

Tunkki nosti kevyesti

Tarvittiin rakennusalalla olevan naapurin määrätietoista kannustusta ja taustatukea, jotta nuori pariskunta uskaltautui tarttumaan toimeen. Nostoa varten saatiin tuttavalta lainaksi 12 tonnin hydraulitunkki, jonka nostovoima ylitti reilusti kevytrakenteisen, ilman eristystä rakennetun kesäkuistin oletetun painon.

Nostoa varten verannan vajonneeseen nurkkaan ruuvattiin tukeva kakkosnelonen tunkin nostokohdaksi.

Perinteistä letkuvesivaakaa käyttämällä vajoaman korkeudeksi oli mitattu kuusi senttimetriä. Korko merkattiin maahan painettuun mittakeppiin.

Pikkuhiljaa hydraulitunkilla nostamalla koko komeus nousi helposti ja kevyesti oikeaan tasoonsa. Itse nosto vei vain muutaman minuutin, mutta se tehtiin varovasti vähin erin. Taukojen aikana kuunneltiin tarkasti, miten vanhat rakenteet reagoivat liikkeeseen.

Ikkunat nitisivät ja natisivat, mutta pysyivät ehjinä.

Nurkan alla odottikin sitten yllätys. Pariskunta oli olettanut, että routa liikutteli kuistia. Silläkin saattoi olla osansa, mutta varsinainen syy oli kaatunut betoninen perustuspylväs. Pylväs oli varmaan maannut kyljellään jo kauan, sillä joku edellisistä omistajista oli yrittänyt tukea sitä erilaisin lankkuvirityksin, mutta aivan tuloksetta.

Ensimmäinen korjausajatus oli työntää vanha pylväs yksinkertaisesti kuistin alle pois tieltä ja korvata se uusilla pilariharkoilla.

Naapuriapuna ollut ammattirakentaja oli kuitenkin toista mieltä. Hän mielestään järkevämpi tapa oli nostaa vanha pylväs paikalleen ja tukea se uudella betonivalulla.

Tukipaloilla joustoa

Kaatunut pylväs makasi sellaisessa asennossa, että sen kääntäminen kuoppaansa ei onnistunut ahtaassa tilassa noin vain.

Matalan nurkan alta pääsi kaivamaan vain kahdelta suunnalta, joten työ oli hankalaa ja hidasta. Pikkuhiljaa maata saatiin pois niin paljon, että vanha pylväs oli mahdollista kangeta pystyyn.

Uutta betonia lapioitiin pylvään ympärille reilusti ja routasuojat uusittiin. Pylvään yläreuna jäi kuistin alajuoksua alemmaksi.Ammattirakentajan mielestä pylvästä ei kannattanutkaan kiinnittää tiukasti alapohjaan ihan siltä varalta, että routa vieläkin kääntelisi pylvästä. Siksi pylvään ja alajuoksun välinen tyhjä rako täytettiin muutamalla laudankappaleella. Betonin ja puun väliin laitettiin pala kattohuopaa, koska muuten kapillaari-ilmiö nostaisi kosteutta betonista puurakenteisiin.

Seuravana vuorossa ikkunat

Pitkään harkittu ja etukäteen pelottavaltakin tuntunut nosto osoittautui loppujen lopuksi aika helpoksi kahden miehen ja yhden naisen keikaksi. Aikaa kului pari iltapäivää ja siitäkin suurin osa betonin kuivumisen odotteluun.

Kuistin ikkunat kaipaavat vielä kunnostusta, mutta noston jälkeen oli mahdollista naputella ne ensi kertaa varovasti auki. Lasit pitää vielä irrottaa ja karmit kunnostaa, sen jälkeen ruudut voi jälleen kitata paikoilleen.

Nyt ulko-ovi menee nätisti kiinni, eikä ensi talvena tarvitse lapioida lunta kuistin sisäpuolelta.