Aito pizzauuni on tyylikäs ja monikäyttöinen tulisija, se soveltuu paljon muuhunkin kuin pizzan paistoon.

Pizzauunimme on rattoisa tulisija tai avotakka patiollamme silloinkin, kun tarkoitus ei ole herkutella pizzalla. Uunissa syntyvät niin karjalanpaisti kuin leivät.

Pizzauuni on siis melkein kuin leivinuuni, mutta erona on, että savuhormi on aivan suuluukun yläpuolella. Kuumat savukaasut kiertävät kupolimaisten seinämien yläkautta piippuun lämmittäen tulipesän, jonka pitää kunnon pizzoja varten olla 300-asteinen tai kuumempikin.

Monikäyttöinen uuni

Kun uunin keskellä poltettu tuli on lämmittänyt uunin sisäpinnat ja etenkin keraamisen pohjan, pieneksi hiipuneet liekit ja hiillos työnnellään tulisijan perukkaan, ja tuhkakin huositaan sinne. Pientä tulta pidetään siellä niin kauan kuin pizzoja paistetaan.

Pizzan asemesta vaikkapa kaupan tädin valmistama lasagne lämpiää foliovuoassaan siinä tulen loisteessa (pitää vain pintakin peittää osaksi aikaa foliolla). Kesän mittaan aiomme kokeilla uunin loisteessa loimulohtakin.

Uunin vaippa on tehokkaasti eristetty. Sen paksu keraaminen sydän säilyttää lämpönsä pitkään, kun uuniin kuuluva irrallinen luukku suljetaan tulen sammuttua. Pizzauunin toinen toimi onkin perinteisesti leivän paistaminen.

Uunien koko ilmaistaan pizzojen tai leipäkilon kapasiteettina. Kotioloissa kapasiteettia ei tarvita kovin paljoa, sillä pizzan paistumiseen kiviarinalla ei juuri minuuttia kauempaa mene. Siinä pohjan kaulijalla ja täytteen latojalla tahtoo olla kiire. Ja koska uunissa pidetään koko ajan yllä pientä tulta, lämpöä piisaa rajattomasti. Lisäksi tuli valaisee uunin sisustan upeasti.

Kun uuni on kerran lämmitetty ja tuli sammunut, siihen voi panna leivän paistumaan tai vaikkapa karjalanpaistin muhimaan. Nyt suuluukku pannaan paikalleen. Uunipuuronkin voi jättää hautumaan.

Eräs päiväkirjamerkintäni kertoo, että kun suljin luukun klo 20, luukussa oleva mittari näytti 300 astetta, klo 23.30 150 astetta ja aamulla klo 8.30 vielä 55 astetta, eli ihan käypä yön mittaan haudutetun aamupuuron lämpötila.

Pizzauunin halkileikkaus. Kun uuni on saatu kuumaksi polttamalla tulta uunin keskellä, hiilet siirretään taka-alalle, jossa pidetään yllä pientä tulta koko paistamisen ajan. Näin lämpö ei pääse hiipumaan, ja tulen loiste ja savu antavat arominsa. Uunin keraaminen pohja paistaa pizzapohjan rapeaksi nopeasti.

Muurataan ja rapataan

Uuni painaa valmiina melkoisesti, joten sille piti tehdä tukeva pöytä. Se koostui betonianturoille leca-harkoista muuratusta rungosta. Kansi saatiin betonilaatoista, joiden tukena edessä ja keskellä on 50 x 50 mm:n neliöputket.

Halusimme pöydälle enemmän mittaa kuin uuni vaati. Kun uunin leveys on reilu metri, pöydälle tehtiin pituutta noin kaksi metriä. Näin saatiin työtasoa, eikä uuni näytä pihan keskellä törröttävältä muistopatsaalta. Pöydän rakentamisohjeet löydät täältä.

Uunin punasavesta eli terrakotasta valmistetun sydänosan rakennussarja tilattiin Italiasta firenzeläiseltä keramiikkatehtaalta. Käsityönä tehdyt osat on poltettu 1200–1300 asteessa. Niiden mukana tulee sertifikaatti, jonka mukaan uunin materiaali on täysin myrkytöntä elintarvikelaatua.

Uuneja on eri kokoisia aina suuriin ravintolauuneihin asti. Meidän uunimme on malleista pienin, osat painavat noin 120 kiloa.

Ystäväni Jukka Aranko on aikuisiällään kouluttautunut uunimuurariksi, ja oli vallan kiinnostunut näin ainutlaatuisesta uuniprojektista. Yhteyttä pidettiin italialaiseen valmistajaan, ja uunisarjan suunnitellut Sara Checchi jakeli auliisti neuvoja sähköpostitse melkein päivittäin. Näin tuli uunistamme tehtyä mahdollisimman aito Italiano.

Kun terrakottaosat oli koottu ja saumattu 100 mm:n paksuiselle lecaharkkopedilleen pöydän päälle, vuorattiin kupoli juuri samalla Insulfrax-eristevillalla kuin Italiasta ohjeistettiin. Kallista materiaalia, ja sen toimittaja tuskin olisi löytynyt ilman googlaamista.

Sen päälle tuleva eristerappaus koostuu vermikuliitista ja sementistä. Vermikuliitti on meillä tuttua lähinnä maanparannusaineena, eikä senkään löytäminen ollut helppoa. Se on kevyttä, hiukan pehmeää purua, ja siitä tehty kuorikerros on hiukan joustava ja eristää hyvin lämpöä. Aine loppui kuitenkin kesken, ja taas Italiasta saatiin ohjetta korvata vermikuliitti lecapavuilla. Siitä sekoitettua massaa vain oli varsin vaikea työstää, mutta kyseessä oli vain loppuosa urakasta.

Uunin eristeenä on kerros erikoisvalmisteista tulenkestävää eristevillaa, jota on helppo muotoilla. Villan päälle tulee rappausverkko ja kerros vermikuliittilaastia. Laastin sekoitus sujui paljussa porakonevispilällä.

Italian ohjeista poikettiin, kun päällimmäinen suojakerros tuli kyseeseen. Naapurin Hannu, joka on rakennusinsinööri, neuvoi: kotimainen Fesconin Julkisivupinnoite kestää sateet ja pakkaset.
Piippu oli teetetty paikallisessa metallipajassa, piipun hattu on omaa valmistetta. Lopuksi vain kiinnitettiin tulipesän reunoihin komeat koristekehykset, jotka tulivat rakennussarjan mukana, kuten irrallinen luukkukin lämpömittareineen.

Maltti on valttia

Ja sitten malttia. Jo vermikuliittikerroskin sai kovettua rauhassa useita vuorokausia ennen pintarappausta. Ja nyt poltettiin uunissa vain pieni tuli.

Vanhat muuraritkin sanovat, että aluksi poltetaan vain piirustukset. Pikku hiljaa sytyteltiin yhä isompia pesällisiä. Varsinainen hyötylämmitys tapahtui vasta parin viikon kuluttua. Silloin voitiin ottaa käyttöön uunin irtoluukussa oleva lämpömittari.

Noin puolentoista tunnin tulenpidon jälkeen mittari näytti reilusti yli 300 astetta, ja koepaisto saattoi alkaa. Heti ensimmäinen pizza onnistui hienosti.

Harjakaisiksi ryypättiin pikku pikarilliset grappaa. Tai savukaisiksi. Uunimme savuttaa kyllä aukostaankin lämmitysvaiheessa, mistä Sara oli huolissaan, kun näki kuvissa tulipesän reunan nokeentuneen. Asia johtuu siitä, että saamassamme mallissa hormi on vain 150 millin mittainen, kun kaikissa muissa malleissa on 200 mm:n hormiliitäntä. Mutta ei pieni sauhutus ulkotiloissa haittaa.

Lue lisää:

Nikkaroi sateelta suojaava katos puutarhapöydälle

Nikkaroi puutarhapöytä kesän juhliin