Sisäministeriö suositteli maaliskuun lopussa siirtämään muut kuin aivan välttämättömät nuohoukset koronavirusepidemian vuoksi väliaikaisesti. Nyt nuohouksesta on annettu uusi toimintaohjeistus.

Toukokuun alussa alkanut rajoitusten hallittu purkaminen ja johtanut myös sisäministeröin tekemään uuden arvion nuohousta koskevan suosituksen tarpeellisuudesta.

Poikkeusolot voivat jatkua vielä pitkään eikä nuohouksia voi määräämättömäksi ajaksi siirtää. Nuohouksen järjestäminen edellyttää kuitenkin tässä tilanteessa uudenlaisia toimintatapoja niin nuohoojilta kuin heidän asiakkailtaankin.

Nuohousalan Keskusliitto ry on päivittänyt toimintaohjeistuksen turvallisesta nuohouksesta koronavirusepidemian aikana. Ohjeistus on voimassa toistaiseksi ja sitä päivitetään tarvittaessa.

Näin nuohous sujuu turvallisesti

Nuohoustyössä noudatetaan suosituksia kontaktin välttämisestä ja huolehditaan sekä asiakkaiden että nuohoojan terveydestä. Asiakasta pyydetään siirtymään eri tilaan tai huoneeseen nuohouksen ajaksi.

Ennen nuohouskäyntiä asiakkaan kanssa käydään läpi kohdekohtaiset turvalliset järjestelyt ja riskiryhmien osalta noudatetaan erityistä huolellisuutta.

Kohteessa nuohooja huolehtii tehostetusta hygieniasta, eli asianmukaisesta käsihygieniasta ja kertakäyttöisten suojakäsineiden käyttämistä. Myös kasvomaskin tai hengityssuojaimen käyttämistä suositellaan. Tehdyn työn jälkeen desinfioidaan kaikki työvälineet sekä pinnat, joihin kohteessa ja työautossa on koskettu.

Käteisen rahan käytön sijaista nouhouskäynnin maksu toivottaan hoidettavan maksupäätteen tai sähköisen laskutuksen avulla. Nuohoustodistus toimitetaan asiakkaalle poikkeusaikana ensisijaisesti sähköisessä muodossa.

Lue lisää:

Nuohouslaki uudistuu, nuohoojat markkinoivat nyt itse palvelujaan

Piirinuohous jäi, nuohousveloite säilyi