Salaojitus ei toimi, ellei sadevesijärjestelmä ole kunnossa. Remontti kuivatti omakotitalon asfalttipihan ja paransi kellarikerroksen ilmanlaatua.

Pääkaupunkiseudulla sijaitseva vanha omakotitalo on nähnyt jo monet asukkaat. Nykyistä omistajaa edeltänyt perhe halusi siistiä nurmikoituneen etupihansa ja taloon johtaneen soratien. Kaupungin teettämien katutöiden yhteydessä heille tarjoutui edullinen tilaisuus saada asfalttikone omalle pihalleen.

Suorakaiteen muotoinen rakennus on sijoitettu tontille siten, että sen lyhyt sivu on kadulle päin ja sisääntulo keskellä talon pitkää seinustaa. Piha-alueen koko toinen pitkä sivu, pääty ja autotallin edusta asfaltoitiin. Talo on katutasoa ylempänä, pienellä kumpareella, joten ilmeisesti sadevesien ajateltiin valuvan luontaisesti alamäkeen kadulle, jossa on kaupungin sadevesiviemäri.

Kallistus puuttui

Ryhdikäs talo on rakennettu jo vuonna 1938, jolloin salaojituksia ei tehty rakennusten ympärille. Vanhoista valokuvista päätellen julkisivua on remontoitu 50-luvulla, mutta silloinkaan ei ajateltu vesien imeytymistä. Ehkä ei ollut tarvettakaan, koska talo oli ympäristöään ylempänä eikä naapurustoa oltu silloin vielä rakennettu. 90-luvun lopulla pihan asfaltoinut perhe ei myöskään rakentanut salaojitusta. Sen tekivät vasta talon nykyiset omistajat.

”Sadevedet ovat aiemmin ilmeisesti imeytyneet isoon pihaan ja taloon johtavaan soratiehen, mutta asfaltoinnin jälkeen tilanne on muuttunut. Vesi jäi seisomaan päällysteen painaumiin useaankin eri kohtaan. Asfaltoinnin yhteydessä oli kyllä selkeästi yritetty tehdä jonkinlaista kallistusta talosta poispäin, mutta sitä ei ollut läheskään tarpeeksi”, kertoo nykyinen omistaja.

Talon kellarikerroksessa ovat tekniset tilat, sauna ja takkahuone. Mitään varsinaista kosteusvauriota ei liki kahdeksankymmenvuotiaassa talossa ole ollut. Nykyisten asukkaiden mielestä varsinkin keväisin lumien sulamisaikaan kellarissa oli kuitenkin epämiellyttävä kosteuden tuntu.

”Mieleeni tuli, että voisiko syynä olla päällyste, joka on vedetty talon sivustoilta aivan perustuksiin asti kiinni, eikä kallistus ole ollut läheskään riittävä. Sitähän pitäisi olla noin viitisentoista senttiä kolmen metrin matkalla seinistä ulospäin”, hän miettii.

Uusi vesikouru

Harjakattoisen talon pääsisäänkäyntiä suojaa viisikymmenluvulla tehty lippa. Sen lappeen ulkoreunassa oli neliömäinen vesikouru, joka tukkiintui helposti katolta putoavista roskista. Kourusta puuttui syöksytorvi, eikä maassakaan ollut rännikaivoa. Näin vesi pääsi ryöppyämään suoraan portaiden eteen. Epätasaisesta päällysteestä johtuen se jäi siihen lillumaan ja valui kivijalan juureenkin.

Salaojituksesta ei ole hyötyä, ellei sadevesijärjestelmä toimi kunnolla, vaan vesi pääsee liian lähelle perustuksia.

”Asian korjaamiseksi ostin uuden, kaarevan räystäskourun, koska siihen eivät mielestäni roskat kasaudu niin helposti kuin kulmikkaaseen malliin. Räystäskaivoksi hankin muovisen, suppilon muotoisen mallin ja putkena käytin tavallista viemäriputkea, jota oli omassa varastossa”, kertoo talon omistaja.

Putki tunneliin

Uuteen kouruun syöksytorven tilalle kiinnitettiin metalliketju, jota pitkin kourusta valuva vesi lorisee rännikaivoon. Ketju on vanha veden ohjaukseen käytetty konsti. Pääsisäänkäynnin portaiden vieressä se on myös syöksytorvea siistimpi ja huomaamattomampi vaihtoehto.

Vesikourun päästä roikkuva metalliketju ohjaa sadeveden rännikaivoon. Sen paikka testattiin lorottamalla pullosta vettä kouruun.

”Arvioin silmämääräisesti portaiden juuresta paikan, johon uusi rännikaivo tulisi. Sitten porasin rälläkällä ja kiviterällä asfaltista noin puolitoista metriä pitkän ja reilun puoli metriä leveän palan irti. Se lähtikin yllättävän nätisti kokonaisena.”

Rännikaivoon liitettiin tavallinen viemäriputki. Putkea varten piti kaivaa tunneli asfaltin ali nurmikkokaistaleelle asti. Maa oli kivikovaa, mutta pehmeni, kun sitä ensin tökittiin ja möyhennettiin raudoitusteräksen pätkällä.
Hankalinta koko hommassa oli varmistaa putken oikea ja riittävä kallistus tunnelin sisällä ja siitä eteenpäin.

Viemäriputki solahti nätisti tunneliinsa.

Kun putki oli saatu ujutetuksi asfaltin ali, oli irrotettu asfalttipala helppo sujauttaa paikalleen. Saumakohdat liimattiin bitumiseoksella.

Asfaltin alta tunnelista viemäriputkea jatkettiin nurmikon alla lähes kadunreunaan asti. Sitä ei ole kaivettu kovin syvälle, koska putken mahdollisella jäätymisellä ei ole niin suurta merkitystä.

Putki piilotettiin nurmen alle luontaisesti alaspäin viettävään rinteeseen. Se päättyy oman tontin puolella nurmikolle.

”Koska tämä lisäsalaojitus onnistui niin hyvin, tein samanlaisen parannuksen myös talon kadunpuoleiselle asfaltoidulle nurkalle. Nyt piha pysyy selkeästi paremmin kuivana, eikä vesi pääse valumaan perustusten juureen.

Ennen kaikkea kellarin olosuhteet paranivat huomattavasti. Kevätkosteuden tuntu hävisi ja kaikki tilat ovat miellyttävämmän oloisia,” sanoo tyytyväinen isäntä.