Öljylämmityksen vaihtajille on annettu virheellistä tietoa avustuksen ehdoista. Pahimmillaan urakoitsija on jopa toimittanut ELY-keskuksen päätöstä muistuttavan viestin avustuksen myöntämisestä.

Jo lähes 18 000 pientalon omistajaa on hakenut ELY-keskuksen avustusta öljylämmityksen vaihtamiseen. Heistä yli 9 300 on saanut päätöksen.

Avustuksella on positiivisia työllisyys- ja ilmastovaikutuksia, mutta lämmityksenvaihtoinnokkuus on ELY-keskusten mukaan synnyttänyt myös ikäviä lieveilmiöitä. Avustuksen hakijat ovat kohdanneet virheellistä tietoa ja jopa huijauksia.

Öljylämmityksen avustuksesta huijausviesti

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tietoon on tullut tapauksia, joissa lämmitysalan urakoitsija on toimittanut öljylämmityksen vaihtoa suunnittelevalle asiakkaalle virheellistä tietoa avustuksen ehdoista. Pahimmillaan öljylämmityksen vaihtaja on jopa saanut urakoitsijalta ELY-keskuksen päätöstä muistuttavan viestin avustuksen myöntämisestä.

”Alan toimijat ovat lähtökohtaisesti luotettavia. Koemme kuitenkin tärkeäksi varoittaa öljylämmityksen vaihtajia ja kehottaa heitä huolellisuuteen. Jos asiakas luottaa urakoitsijan tarjoamiin virheellisiin dokumentteihin tai suullisiin tietoihin, vaarana on, että remontti ei täytäkään avustuksen ehtoja ja avustus jää saamatta”, huomauttaa ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä.

ELY-keskus muistuttaa, että se ei koskaan toimita avustuspäätöstietoja urakoitsijalle, vaan päätös lähetetään aina suoraan kiinteistön omistajalle joko postilla tai sähköpostilla.

Täydennyspyyntöihin on vastattava

Öljylämmityksen vaihtajat ovat kertoneet ELY-keskukselle saaneensa urakoitsijoilta väärää tietoa avustuksen myöntämisperusteista ja muista ehdoista. Virheellistä tietoa liikkuu esimerkiksi vaatimuksesta poistaa öljysäiliö.

”Pelkkä säiliön puhdistaminen ei riitä, vaan avustuksen saamiseksi säiliö pitää pääsääntöisesti poistaa. Öljysäiliön voi jättää paikoilleen ainoastaan, jos ympäristösuojeluviranomainen on myöntänyt luvan poiketa poistamisvelvollisuudesta tai jos rakennuksen sisällä olevan öljysäiliön poistaminen ei ole mahdollista rakennuksen kantavia rakenteita purkamatta”, Heikkilä selvittää.

Avustuksen tarkat myöntämisperusteet ja ehdot löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta. Verkkoon on koottu myös asiakkaiden esittämiä usein kysyttyjä kysymyksiä.

Jos hakemuksen tiedot tai liitteet ovat puutteellisia, ELY-keskus toimittaa hakijalle täydennyspyynnön sähköisen asiointipalvelun kautta, sähköpostilla tai kirjeellä. Näihin täydennyspyyntöihin tulee vastata määräajassa.

Jos avustuksen hakija epäilee joutuneensa lämmitysremontin yhteydessä rikoksen kohteeksi, hänen kannattaa kääntyä suoraan poliisin puoleen.

Tällä hetkellä ELY-keskuksen käsittelyssä ovat tammi- ja helmikuussa saapuneet hakemukset.

Lue lisää:

Remonttipäätös pitkän harkinnan jälkeen: Öljylämmitys vaihtui ilmavesilämpöpumppuun