Menimme nukkumaan kesäasunnollamme, 600 kilometrin päässä kotoa. Pikkutytöt olivat asettuneet kavereittensa kanssa telttaan. Oulujärvi liplatti rantaan rauhoittavasti, Kainuun sinisen hetken idylli oli parhaimmillaan.

Heräsimme siihen, että tytöt juoksevat kauhuissaan sisään. Pelästyksen oli aiheuttanut kaverin soitto: kahteen kotinaapurin taloon oli murtauduttu. Kesti aikansa ennen kuin uskalsimme vaimon kanssa tunnustaa toisillemme oman huolemme: kuinka meidän vanha talomme säilyy loman yli, heppoisine lukkoineen. Eikö rikollisilla ole tapana yllättää samoilla alueille uudestaankin?

Eniten huoletti ajatus siitä, että paikat rikotaan ja sotketaan. Vakuutuksetkaan eivät tuo rakkaita esineitä takaisin, ja sotkujen korjaaminen aiheuttaisi paljon työtä. Järkytyksestä toipuminen kestäisi ehkä vielä pitempään kuin aineellisten vahinkojen aiheuttama harmi.
Naapurit sattuivat olemaan kotona ja ottivat avuliaasti heti seuraavana päivänä talomme tehotarkkailuun. Raportit rauhoittivat mieltä, vaikka hyvin ymmärsimme, että eivät ne voineet estää mahdollista murtoa.

Läheltä liippaa, kunnes kolahtaa

Olin yksin kotona, vaimo oli työmatkalla ja tytöt yökylässä. Nukuin yläkerrassa, ikkuna auki ja juuri ennen nukahtamista kuulin oudon kilauksen pihalta. En jaksanut nousta selvittämään sen aiheuttajaa, vaan jatkoin uniani.

Seuraavana päivänä kävin ulkona useita kertoja ennen kuin tajusin, ettei pihalla kaikki ollut ennallaan. Menin katsomaan – toden totta, hyvin vähän käytetty potkupyöräni puuttui. Siinä ei ollut tavallista polkupyörän lukkoa, ja hankkimani halpa vaijerilukko oli hajonnut ajat sitten. En uskonut, että hikinen kickbyke jaksaisi ketään kiinnostaa, enkä ollut hankkinut kunnollista lukkoa. Tunnistin kuulemani kilauksen kuuluneen jalkatuen kääntämisestä.

Yleinen ”valmiustila” perheessämme kohosi. Ei mennyt kauankaan, kun vaimo herätti minut: alhaalta oli kuulunut outo kolahdus. Säntäsimme unenpöpperössä alakertaan ja näin keittiön ikkunasta hupparipäisen hahmon ulko-ovella. Unissani ajattelin, että joku on tulossa kylään ja riensin avaamaan ovea. Meni vähän aikaa pikkukoiramme pidättelemisessä, joten vieras ehti häipyä ennen kuin sain oven auki. Koiramme ei hauku vieraita, se oli menossa moikkaamaan tulijaa niin kuin tyhmä isäntänsäkin.

Tunnistimme vaimon kuuleman äänen portaan metalliritilän aiheuttamaksi. Mitä lie vieraamme suunnittellut tekevänsä, ellei vaimoni sattunut olemaan herkkäuninen? Olisinko minä itse herännyt edes murtoääniin? Vaimo ilmoitti hiippailijasta hätäkeskukseen, jonka päivystäjä kertoi välittävänsä havainnot poliisipartiolle.

Lukkokauppaan mars…

Kotimme ”turvallisuusprosessit” käynnistyivät nyt enempää kehottamatta. Vaihdatimme vanhan Abloy Classic -käyttölukon Abloy Sento -lukkoon. Se oli vaivattomin valinta, ja uskottavan turvallinen. Avaimista tilataan numeroidut kappaleet tehtaalla avainkortin perusteella. Avaimet voi hankkia vain valtuutetulta lukkoliikkeeltä.

Vaihto oli yllättävän helppo, aivan turhaan olin sitä lykännyt. Vanhaa lukkoa ei tarvinnut vaihtaa kokonaan, se vain sarjoitettiin uudelleen. Olisin voinut alentaa hintaa irrottamalla avainpesän itse ja viemällä sen lukkoliikkeeseen. Halusin kuitenkin teettää koko homman ammattimiehellä.
Oveen laitettiin myös lukkorauta, joka peittää lukon kielen kohdan näkyvistä ja vähintäänkin vaikeuttaa lukon vääntämistä auki sorkkaraudalla. Jonkin aikaa emmittyämme päätimme asennuttaa vielä erillisen varmuuslukon.

Päätimme ostamisen sijaan vuokrata turvajärjestelmän, jossa ovat ovi-ilmaisin ja liiketunnistimet sisätiloissa. Keskusyksikkö on kodinhoitohuoneessa ja käyttöyksikkö ulko-oven pielessä. Liimasimme yrityksen tarrat ikkunoihin, ulko-oveen ja postilaatikkoon.

Hälytysilmoitus kuuluu sisätiloissa naisen äänellä, ja sitä tehostaa kiusallisen voimakas sireeni. Järjestelmää täydentää ulkosireeni, joka herättää myös naapurit ja ohikulkijat. Vartijallamme on meidän avaimemme ja talokohtaiset toimintaohjeet.

Lue murtosuojausasioista tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 10/12, joka ilmestyi 21.11.