Sisäilmastoluokitus sekä rakennusmateriaalien M1 päästöluokitus ja ilmanvaihtotuotteiden M1-puhtausluokitus ovat merkittävästi parantaneet sisäilman laatua Suomessa. Sisäilmastoluokitus 2018 on päivitetty käyttäjäkokemusten ja uusimman tutkimustiedon perusteella ja se huomioi myös pienhiukkaset ja kalusteet kattavasti.

”Sisäilman ja terveyden kannalta merkittävin muutos on se, että pienhiukkasten osuus on otettu mukaan sisäilmastolle asetettuihin tavoitteisiin. Pienhiukkasten tavoitetasoksi on sisäilmassa asetettu enintään 50–70 prosenttia ulkoilman pienhiukkasten määrästä”, Sisä-ilmayhdistyksessä Sisäilmastoluokituksen valmistelusta pitkäaikaisena toiminnanjohtajana vastannut Metropolia ammattikorkeakoulun osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri kertoo.

Rakennusmateriaalien päästöluokitus sekä parhaaseen M1-luokkaan luokiteltujen tuotteiden määrän ja käytön kasvu ovat selvästi vähentäneet sisäilmassa olevia hajuja ja kemiallisia epäpuhtauksia. M1-luokituksen saaneita rakennusmateriaaleja ja ilmanvaihtotuotteita on jo lähes 4 500.

”Kun materiaalien päästöt sisäilmaan ovat vähentyneet ja ilmanvaihtokanavista tulee raikkaampaa ilmaa, kalusteiden suhteellinen merkitys on kasvanut”, Säteri sanoo.

Sisäilmaluokituksessa on uudistettu myös muun muassa lämpöolosuhteisiin, ilmanvaihtoon ja akustiikkaan liittyviä vaatimuksia.

S2-luokasta jo yleinen vaatimustaso

Säteri pitää merkittävänä edistysaskeleena sitä, että Sisäilmastoluokitus on nyt sovitettu käsitteiltään ja tavoitetasoiltaan yhdenmukaiseksi viranomaissäädösten kanssa. Ympäristöministeriön uudet asetukset tulivat voimaan vuoden vaihteessa. Vähän aiemmin astui voimaan sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveyttä koskeva asetus.

”Asumisterveysasetus antaa toimenpiderajoja, joita terveysviranomaiset soveltavat. Ympäristöministeriön asetukset antavat uudisrakentamisen vaatimustasoja ja Sisäilmaluokitus kaksi korkeampaa tavoitetasoa S1 ja S2”, Jorma Säteri vertaa.

Nykyisin lähes kaikessa rakentamisessa asuntorakentamista lukuun ottamatta edellytetään yleisesti S2-luokkaa sisäilmaston tavoitetasona. Terveyden kannalta S1- ja S2-luokkien vaatimukset ilman puhtaudelle ja kosteusolosuhteille eivät olennaisesti poikkea toisistaan, mutta parhaassa S1-luokassa vaatimukset lämpöolosuhteiden hallinnalle ovat korkeimmat.

”S1-luokitus soveltuu etenkin toimistorakennuksiin, joissa halutaan asettaa korkea vaatimustaso sisäilman laadun lisäksi sisälämpötilan hallinnalle ympäri vuoden. Tällöin ylilämpeneminen on kyettävä estämään kesäkaudella.”

Sisäilmastoluokitus 2018 on saatavissa RT tietoväylän kautta kortistojen päivittyvistä sisällöistä osoitteesta rt.rakennustieto.fi. Se on ostettavissa myös erikseen verkkokaupasta www.rakennustietokauppa.fi.