Pientalon lattiaremontin tavoite alkaa avautua, kun ensin mietitään tarpeet ja asunnon antamat raamit. Kunnolla tehdyt pohjatyöt takaavat hyvän tuloksen.

Muutamat lattiamateriaalit ovat huomattavasti tarkempia asennusalustan suhteen kuin toiset. Kunkin tuotteen asennusohjeet on syytä tavata tarkasti jo myymälässä.

Kaikki materiaalit eivät myöskään sovi päällekkäin, esimerkiksi kaksi kelluvasti asennettua lattiaa eivät pärjää kimpassa. Jos alla on vanha uiva parketti ja tarkoitus on asentaa uiva laminaatti, vanha parketti on ensin poistettava.

Jos kokematon amatööri haluaa asentaa lattian itse, kannattaa muutamat materiaalit jättää pois laskuista. Esimerkiksi muodissa olevat näyttävän suuret keraamiset laatat tarvitsevat erittäin tasaisen asennuspohjan ja tarkan asennustyön. Tehtävä on viisainta antaa ammattilaiselle, sillä kummallisesti lenkottavat valtavat laatat harmittavat taatusti hamaan tulevaisuuteen.

Ensin katse rakenteisiin

”Vaurioitunut, vesivahingon kärsinyt tai nariseva lattia pitää tietenkin korjata. Tärkeintä on tehdä pohjatyöt hyvin”, sanoo Antero Mäkinen rakentamisen ja asumisen energianeuvontapalvelu Rane:sta.

Pientalossa lattiaremontin pohjatyöt tehdään sen mukaisesti, onko lattia maanvarainen vai tuulettuva alapohja eli rossipohja. Kun vaurioitunutta lattiaa korjataan, alla olevan bitumieristeen kunto kannattaa samalla todeta, ettei betonilaatasta nouseva kosteus turmelisi jatkossa esimerkiksi puuta. Tuulettuvalle alapohjalle rakennetun lattian remontin yhteydessä tutkitaan ilmansulun, tuulenestolevyjen ja jyrsijäverkotuksen aukottomuus.

Jos talossa on lattialämmitys, asia on huomioitava uutta lattiaa valittaessa. Kaikki lattiamateriaalit eivät pärjää lattialämmityksen kanssa. Korkkimatot ja laminaatit sekä muoviset puujäljitelmät voivat elää lämmössä eli lattiaan syntyy rakoja puun kuivuessa, kutistuessa ja halkeillessa. Epätasainen lattialämmitys voi irrottaa kaakeleita, myös ohuille laminaateille aiheutuu ongelmia. Valmistajien ohjeet löytyvät pakkauksesta.

”Järkevintä on aina poistaa vanha materiaali ennen uuden asennusta. Samalla tarkistetaan nyrjähdystuet, asento ja alajuoksujen suoruus. Jos on moitittavaa, asennot korjataan. Yläkerran lattiaremontissa on erityisen tärkeää huomioida kantavuus sekä myös äänieristys”, Antero Mäkinen muistuttaa.

Asbestia jalkojen alla

Helposti asennettava uusi lattia houkuttelee käärimään hihat. Saisiko jo illaksi jalkojen alle entistä ehomman lattian? Mäkinen neuvoo painokkaasti laittamaan jäitä hattuun, sillä kiire voi kostautua. Ensin on selvitettävä vanhan lattian tilanne.

Vanhojen talojen muovilattioissa on hyvin todennäköisesti asbestia. Käytännössä kaikissa 1920—1990-luvuilla valmistuneissa rakennuksissa on käytetty jossakin kohtaa asbestia, eniten sitä käytettiin 60- ja 70-luvuilla. Vasta noin vuodesta 1995 lähtien matot alkoivat olla muovia.

”Asbestimatto on narumaista soiroa, muovimatto repeää palasiksi. Ehjä materiaali ei ole terveydelle vaarallinen, mutta purkutyö ja rikkoontuminen altistavat vaarallisesti. Purkutyön saa suorittaa vain rekisteröity pätevä ammattihenkilö, jos talosta löytyy asbestia”, korostaa Mäkinen.

Käytännössä asukkaalla on kolme vaihtoehtoa. Hän voi ottaa näytteen matosta ja lähettää sen tutkittavaksi Tampereen asbesti- ja kuitulaboratorioon (asbestilaboratorio.fi).

Toinen vaihtoehto on kutsua paikalle sellainen rakentamisen ja purkutöiden ammattilainen, jolla on lupa tehdä asbestitöitä. Kolmatta vaihtoehtoa Mäkinen ei suosittele.

”Jos asukas päättää vain jättää vanhan muovilattian uuden alle, edessä siintää ongelmia. Jos vanha matto on vähänkin rikki, asbestia pääsee huoneilmaan.”

Muhivia pinoja

Vaikka matto ei olisikaan rikki, asbestia sisältävän muovimaton päälle asennettu solumuovi ja laminaatti hautovat tehokkaasti alle jäävää mattoa. Asbestipommi jää muhimaan, kun sitä muuten haihtuisi 
vähitellen huoneilmaan, mikä ei sekään ole terveellistä sisäilman kannalta.

”Ei ole muutoinkaan järkevää remontoida monta kerrosta lattiaa päällekkäin. Kerrokset alkavat muhia, hautua ja reagoida keskenään. Puulattian päälle asennettu muovilattia hautoo sekin. Vanhassa talossa olisikin hyvä ensin selvittää vanhan lattian remonttimahdollisuudet ja vasta sitten tutustua vaihtoehtoisiin uusiin lattiamateriaaleihin. Valmistajien sivuilta pitäisi katsoa vaihtoehdot sillä silmällä, että vanha lattia on lähtökohtana, jos sen päälle aiotaan asentaa uusi. Ei siis ensin ihastuta kuvastoihin ja valita uusi päällyste vain ulkonäköperustein”, Mäkinen huomauttaa.

Mäkinen törmää neuvontatyössään usein virheisiin, joita lattian remontoijat tekevät. Tyypillinen muotivillitys on vesikiertoisen lattialämmityksen vänkääminen vanhaan taloon, johon se ei yksinkertaisesti sovi.
”Vanhoissa rintamamiestaloissa on tarkoituksella patterit seinillä, jotta ne lämmittävät ja kierrättävät ikkunoiden edustalta ilmaa huoneisiin. Nykyään halutaan patterit pois ja lämpöä lattiaan, jolloin ikkunat kostuvat ja alkavat homehtua ja kosteus menee rakenteisiin. Toinen tyypillinen virhe on purkaa vanhan lattian nyrjähdystuet, jotta lattialämmitys saadaan mahtumaan ja sahajauhot korvattua uretaanilla. Kuukauden päästä lattia sitten narisee ja notkuu.”

Alle jäänyt puulattia voi elää arvaamattomasti liian tiiviin uuden lattian myötä. Se voi nousta, haljeta, vääntyä ja kääntyä. Keskelle lattiaa voi kohota kummallinen kupru. Kuluneen puulattian hiominen voisi olla parempi vaihtoehto kuin uuden pinnan asennus sen päälle.

Lue lisää:

Tummaa vai vaaleaa? Näin valitset puulattian kotiisi

Massiivilankku on puulattioiden kuningas

Näin hoidat puulattiaa

Kodinhoitohuoneen laatta vaihtui vinyylilattiaan

Tasaista jälkeä maton alle: Näin asennat kokolattiamaton ja tekstiililaatat