Pientalot, omakotitalot ja pihalliset rivitaloasunnot ovat koronapandemian myötä tällä hetkellä kaikkein kysytyimpiä asuntoja kaikkialla Suomessa.

Myytävien asuntojen määrä on laskenut selvästi viime heinäkuusta lähtien, ja määrä on nyt alhaisimmillaan yli kymmeneen vuoteen. Tarjonnan haasteista ja kauppatahdin hidastumisesta huolimatta markkinaodotukset tälle vuodelle ovat positiiviset. Myös kuluttajien asunnonostoaikeet ovat edelleen korkealla.

”Vaikka tänä vuonna kasvu hidastuu, se ei tule hyytymään. Vuodesta 2022 on tulossa hyvä asuntokauppavuosi, ei kuitenkaan viime vuoden kaltaista huippuvuotta”, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Viime vuoden heinä–joulukuussa Etuoven uusien myyntikohteiden määrä laski 17,9 prosenttia vuoden ensimmäisestä puoliskosta. Tammikuun alussa Etuovessa oli tarjolla myytäviä asuntoja alle 39 000 kappaletta.

”En muista oman 12 vuoden työhistoriani ajalta näin alhaista lukua nähneeni”, kertoo Etuovi.comin asiakkuusjohtaja Ville Huhtamäki.

Pientalot jäävät tulematta myyntiin

Suurin muutos viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tapahtui uusien asuntojen kaupassa. Uudisasuntojen kauppa laski jopa 19,1 prosenttia tammi–kesäkuuhun verrattuna.

”Rakennusteollisuus on ennustanut asuntotuotannon uusien aloitusten määrän laskevan tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Uudistuotanto ohjaa asuntomarkkinaa siinä mielessä, että merkittävä osa uusien asuntojen ostajista on pientalojen omistajia”, Rantanen kertoo.

Pientalot, omakotitalot ja pihalliset rivitaloasunnot ovat koronapandemian myötä kaikkein kysytyimpiä asuntoja tällä hetkellä kaikkialla Suomessa. Jos sopivia uudiskohteita ei tule myyntiin, ei pientalotarjontaakaan tulee lisää.

”Ihmiset eivät yleensä aktivoidu oman asunnon myyntiin laittamisessa ennen kuin uusi sopiva koti löytyy. Tämäkin kierre tulppaa nyt markkinaa”, selittää Rantanen.

Uusien yksiöiden ja pienten kaksioiden kysyntä on melko vaimeaa ja myyntiajat pitkiä myös isoissa kasvukeskuksissa, joissa rakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana. Sen sijaan uudet perhekokoiset asunnot varataan nopeasti ja niiden kauppa käy hyvään tahtiin.

Lue lisää:

Omakotitalo pikkukaupungissa on suomalaisten unelmakoti