Pihasta saa talvisinkin iloa esimerkiksi valoilla, jäälyhdyillä, lintujen ruokinnalla ja vaikka pihajuhlat järjestämällä.

Talvi on pihan valaisun kannalta mitä parhain vuodenaika. Valo lisää turvallisuuden tunnetta pimeällä ja valoilla voi koristaa, tehostaa ja nostaa esiin pihan yksityiskohtia. Valaistu piha houkuttelee ulos viettämään aikaa yhdessä, ja kun saamme lunta, valaistu piha muuttuu lähes satumaiseksi.

Ihmiset kaipaavat erityisesti kaupungeissa yhteisiä pihoja, jotka eivät vain ole kulkureittejä vaan myös oleskelupaikkoja. Mietitty ja hyvin valaistu piha voi tarjota asukkaille elämyksiä hämäriin iltoihin. Valon avulla tuodaan pihan kauneimmat kohdat, hienot istutukset ja komeimmat puut esiin.

 

Pihalle jäälyhtyjä ja leikkejä

Pihasta kannattaa ottaa ilo irti erilaisilla toimilla ja rakennelmilla. Iltojen pimentyessä, lumen tultua maahan ja pakkasen kiristyessä pihalle saadaan erityistä tunnelmaa. Lumilyhdyn valossa tuttukin piha näyttää aivan uudelta ja tarjoaa erilaista tekemistä. Pihan uudenlainen käyttö talvella tarvitsee vain mielikuvitusta.

YIT antoi kymmenen vinkkia talvipihaan: tee pulkkamäki, leiki piilosta taskulampun valossa, tee jääpaloja ja järjestä aarrejahti, jäädytä pihaan jäälyhty, tee pihaan kaikkien yhteinen juhla, nappaa eväät mukaan ja tee retki kotipihalle, järjestä linnuille pihaan ruokintapaikka, tee lumesta veistoksia, tee ilahduttava viesti pihaan ja järjestä hippaleikki ja halatkaa puita.

Jäälyhdyt tuovat pihaan valoa ja kauneutta. Lyhdyn voi tehdä vaikka yhdessä lapsenmielisten kanssa. Työhön tarvitaan vettä, ämpäri ja muutama pakkasaste. Mikäli ulkona ei ole vielä kunnolla pakkasta, jäälyhdyn voi tehdä myös sisällä pakastimessa esimerkiksi maitopurkkiin tai kakkuvuokaan.

Näin teet jäälyhdyn

  • jäädytä vettä ämpäriin niin, että reunat ovat jäässä ja sisällä on vielä vettä
  • kumoa lyhty ulos ämpäristä, napauta reikä päälle ja valuta vesi pois
  • jäälyhty on valmis, kun sytytät sisälle kynttilän palamaan