​Rakennusalan verkkokaupan kasvu on ollut viime vuosina vahvaa. Muun muassa ikkunoiden ja ovien verkkomyynti on jyrkässä nousussa. Oman ilmoituksensa mukaan esimerkiksi Suomen voimakkaimmin kasvavan ikkunoiden- ja ulko-ovien valmistajan, Piklas Oy:n, verkkokaupan myynti on moninkertaistunut muutaman vuoden aikana.

 ”Käynnistimme tuotteittemme verkkokaupan vuonna 2014, ja myynti on parin vuoden aikana kasvanut yli viisinkertaiseksi”, kertoo Piklas Oy:n toimitusjohtaja Erkki Tolvanen. ”Kasvu on jatkunut hurjana, sillä pelkästään viimeksi kuluneiden kolmen kuukauden aikana ikkunoiden ja ulko-ovien verkkomyynti on noussut yli 97 prosenttia verrattuna samaan ajankohtaan vuotta aiemmin”, Tolvanen jatkaa.

 Mittavat myynnin kasvulukemat ovat harvinaisuus toimialalla, jossa alan yleinen kasvu on parin prosentin luokkaa vuositasolla.

 ”Verkkokauppamme voimakas kehitys on ylittänyt kaikki odotukset. Samalla se on hyvä osoitus siitä, kuinka kuluttajat hankkivat meidän alamme tuotteita yhä enemmän suoraan valmistajalta ilman välikäsiä. Näyttää lisäksi siltä, että kasvu jatkuu voimakkaana myös jatkossa”, lisää Tolvanen.

 Pyhäntäläinen Piklas Oy kuuluu PRT-Forest –konserniin. Yhtiön liikevaihto on noussut vuosien 2013-2016 aikana 8,4 miljoonasta 16,4 miljoonaan euroon. Piklas-ikkunoiden tuotanto alkoi 1970-luvun alussa, ja oman ulko-ovimalliston tuotanto Pyhännän tehtaalla käynnistyi 2015.