Vanhan ammeen saa pelastettua käyttökelpoiseksi, kun sen sisäpinnan pinnoittaa uudestaan.

Kylpyhuoneremontin edellä vähiä pennosiaan laskeva kokee ilon hetkiä oivaltaessaan, että kaikkea ei tarvitse hankkia kalliisti kaupan hyllyltä. Toisen romu on toisen aarre, pätee myös ammeen ostoon. Kiitos kierrätysinnon ja kestävän kehityksen periaatteen yleistymisen, ammeita liikkuu taajaan esimerkiksi purkutavarasivustoilla ja rakennuskirppari-ilmoituksissa. Tuurilla ­kelpo ammeen löytää ilmaiseksi.

Osto- tai hakuintoa voi toppuutella havainto, että vanha kaunotar olisi kipeästi pintaremontin tarpeessa. Tummunut, lohkeillut ja naarmuinen pinta ei houkuttele pulahtamaan kylpyyn.
”Pinnoitus tekee ammeesta kuin uuden ja antaa sisäpinnalle noin kymmenen lisävuotta. Paljon riippuu toki käyttäjistä eli miten ammetta kohdellaan. Kävin juuri pinnoittamassa ammeen, johon olin tehnyt saman työn 23 vuotta sitten. Jämäkkä ja veden pitkään lämpimänä pitävä valurauta-amme on tyypillinen ja suosittu pinnoituskohde”, kertoo Finema Tmi:n yrittäjä Timo Härkönen.

Tee itse tai teetä työ ammattilaisella

Työn voi tehdä itse tai tilata Härkösen paikalle. Pinnoitus maksaa ammeen koon mukaan alkaen 420 euroa. Pinnoitustyöstä voi tehdä kotitalousvähennyksen. Pinnoitepaketin saa 159 eurolla (riittoisuus 2,8 m2). Pakkaus sisältää tarvittavat työvälineet (telan, telalaatikon, siveltimen, sekoitustikun), pesuaineen, kalkinpoistoaineen, vesihiomapaperit, pölynpoistoliinan ja käyttöohjeet suomeksi. Lisäksi tarvitaan maalarinteippiä, veitsi silikonin poistoon, kumihanskat ja muovipussi hanan päälle.

Ammeet pinnoitetaan pensselillä levitettävällä 2-komponenttisella epoksihartsilla. Finema myy tarkoitukseen sopivaa Jaeger kylpyamme-ja kaakelipinnoitetta, joka on liuotinvapaata eli aine ei haise päätä pyörryttävästi. Märän epoksin ihokosketusta ja roiskeita on vältettävä, suojakäsineet ovat tarpeen. Yrityksen sivuilla on yksityiskohtaiset tuote- ja työohjeet.

”Pinnoitus onnistuu huolelliselta amatööriltä. Työ muistuttaa maalaustyötä myös siinä suhteessa, että ennen pintakäsittelyä on tehtävä pohjatyöt huolellisesti. Pohjaventtiili poistetaan tarvittaessa, silikonisaumat poistetaan tai peitetään ja ammeen säröt paikataan. Vesihana on suljettava muovipussiin, sillä vettä ei saa vahingossakaan tippua ammeeseen.”

Epoksi on turvallinen pinnoite

Kukin vaihe eli vanhan pinnoitteen ­hionta, kalkinpoisto, pesu ja myös kuivaus on tehtävä huolellisesti, sillä vain tasainen pohja takaa tasaisena hohtelevan uuden pinnan. Kivikovaksi kovettuneesta epoksista ei irtoa mitään eli se on turvallinen kylpyammeen pinnoite.

”Tärkeintä on pitää minimissään +22 asteen huonelämpö, eli esimerkiksi vanhassa kylmillään olevassa talossa tai kylmässä varastossa ei voi ammetta pinnoittaa. Liian viileässä tehty pinnoitus näyttää jäähileiseltä, eli tulos on epätasainen”, Härkönen neuvoo.

Kovettumisaika on viisi päivää. Ensimmäisen vuorokauden aikana ei saa avata ikkunaa ettei kylmä tai kostea ilma pilaa kuivumista. Myös pöly ja karvat juuttuvat ikävästi ja ikuisesti märkään pintaan, joten kylpyhuoneen ovesta pöllähtävä veto kannattaa eliminoida. Parasta olisi pitää ovi kokonaan kiinni tai teipata suojamuovi oviaukkoon.

Pinnoitettua ammetta voi pestä pehmoisella sienellä ja miedolla nestemäisellä puhdistusaineella. Ammeen ensitäyttö aloitetaan haalealla vedellä. Pinnoite pysyy hyvänä, kun ammetta ei hinkata naarmuttavilla puhdistusaineilla ja -välineillä, koirankynsillä ja kolhivilla esineillä.

Lisätietoja: www.finema.com