pohja

Rakentamisen lupiin ja tutkimuksiin uppoavat maksut tuntuvat helposti turhilta menoeriltä. Pohjatutkimuksissa ei kannata kuitenkaan säästellä. Saaduilla tiedoilla on suurta merkitystä, usein talo suorastaan lepää niiden varassa.

Pohjatutkimus on monille periaatteessa tuttu juttu. Siitä, miten rakennusteknisesti merkittävästä asiasta on kyse, ei kaikilla ikänsä työmailla liikkuneillakaan ole aina selvää käsitystä. Niinpä omakotitalon rakentamista suunnittelevalle asia näyttäytyy helposti yhtenä byrokraattien keksimänä lisäkuluna.

Totta toki on, että pohjatutkimus perustuu annettuihin säädöksiin. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälässä 49 todetaan seuraavaa:
”Rakennuslupahakemukseen tulee liittää selvitys rakennuspaikan perustamis- sekä pohjaolosuhteista ja tarvittaessa terveellisyydestä ja korkeusasemasta sekä näiden edellyttämästä perustamistavasta ja tarvittavista muista toimenpiteistä.”

Monissa kunnissa pykäliä tulkitaan siten, että ennen rakentamista on rakennuspaikalle tehtävä kairauksiin perustuva pohjatutkimus. Paikalle siis tilataan alan ammattilainen. Tontilla tapahtuneen möyrinnän ja rahallisen korvauksen vastineeksi asiakas saa rakennuslupaan tarvittavat asiakirjat, kuten pohjatutkimus- ja pintavaaituskartan, kairausdiagrammit ja perustamistapalausunnon.

Pohjatutkimuksia tekeviä yrityksiä on maassamme useita. Kirjo alkaa pienellä telavaunuilla toimivista yhden tai kahden miehen toimistoista aina suuriin maarakennusalan toimijoihin. Omaa taloaan rakentavalle pienten yritysten kalusto ja miehitys riittävät yleensä mainiosti.

Asiakkaalle pohjatutkimus on helppo operaatio. Telavaunu ei jykevästä olemuksestaan huolimatta juuri nurmikoita tai muita pintoja riko. Työ voidaan tarvittaessa tehdä lumen läpi. Yli 15 asteen pakkasilla kairauksiin ei kuitenkaan ryhdytä. Kylmä haurastuttaa metallia, joten kaluston vaurioitumisriski kasvaa.

Pohjatutkimuksen teko on omakotitontilla yleensä ainutkertainen tapahtuma. Niinpä se herättää myös mielenkiintoa.

Vanha perustamistapaohje kalliolle rakentamisesta on kieltämättä hyvä, ainakin jos ei taloonsa halua kellaria. Kallio on Suomessa vakaa, eikä se roudi. Kaikille ei kuitenkaan kalliotontteja riitä, ei edes hyviä sorapatjoja tai hiekkakenttiä. Tällöin alkaa vakava harkinta siitä, millainen perustamistapa talolle sopii ja riittää. Historia osoittaa, että myös vaikeille maapohjille voi rakentaa. Saven ja siltin kirous on nujerrettavissa, kunhan perustaminen pohjautuu tutkittuun tietoon.

Käytännön kairaustyön seuraaminen antaa kuvan siitä, millaisten asioiden kanssa pohjatutkimuksissa painitaan. Jos mitään aiempaa tietoa tontin maaperästä ei ole, ollaan sananmukaisesti tutkimusretkellä. Maaperäkartoista saa peruskäsityksen alueen geologiasta, mutta tonttikohtaisesti tilanne voi silti vaihdella paljon.

Pohjatutkimusten teossa yhtenä perusongelmana on näytteen edustavuus. Jos kairaus tehdään vaikkapa kohdasta, jossa on pehmeiden maalajien alla kallion huippu, käsitykset alla olevan maaperän lujuudesta muodostuvat liian optimistisiksi. Myös silloin, kun maalajit vaihtuvat tiuhaan, kairaajan kokemus ja näkemys nousevat suureen arvoon.

Lue aiheesta lisää TM Rakennusmaailman numerosta 7/11, joka ilmestyi 17.8.