Polymeeripiirros havainnollistaa polymeeripilarin muodostumista heikossa maaperässä

Pälkäneläinen rivitalo perustettiin täyttömaan päälle vuonna 1988. Lähes siitä lähtien rakennuksessa on ollut painumisesta aiheutuvia pulmia. Polymeeripilarit oikaisivat päätyhuoneiston. Asunnot on aikanaan perustettu täyttömaan eli mm. kivien, kantojen ja humusperäisen maaperän päälle. Rakennusvirheistä aiheutunutta vastuunkantajaa ei löydy, kun talon urakoinut yhtiö on ollut konkurssissa lähes saman ajan kuin kiinteistöllä on ikää.

Päätyhuoneiston painuminen piti pysäyttää. Remontille annettiin reunaehtoja kuten se, että työ ei vaikuta ihmisten asumiseen, projekti viedään vauhdikkaasti läpi eikä mitään saisi repiä auki. Maaperätutkimuksen tulokset olivat dramaattiset. Rivitalo oli osaksi tyhjän päällä, perustusten alta löytyi halkaisijaltaan jopa metrin aukkoja. Uretaaninosto ei sopisi maaperän heikon kantavuuden vuoksi.

Maaperätutkimuksen tulokset analysoitiin, tehtiin lisäselvityksiä ja vertailtiin erilaisia rivitaloyhtiön paalutukseen sopivia menetelmiä. Lopuksi vastakkain olivat perustusten teräspaalutus ja polymeeripilarit. Kokonaiskustannusten edullisuus ja korjaustöiden vaivattomuus ohjasivat valitsemaan Powerpilen polymeeripilarit. Järjestelmässä on vähän rakennusteknisiä töitä kuten kaivua, purkamista ja lopputöitä. Asunnoissa voisi myös asua korjaustöiden ajan eikä menetelmä aiheuttaisi melua.

Polymeeripilarit eivät ole paaluja siinä merkityksessä kuin perustustöissä tunnetaan. Pilarien toiminta perustuu maaperän syrjäytymiseen, tiivistymiseen, kitkaan, pilarin pohjakantavuuteen ja näiden kaikkien tekijöiden yhteisvaikutukseen. Lopputuloksena on valmistajan mukaan toimiva ratkaisu perustusten tuentaan yksi- tai kaksikerroksisissa rakennuksissa.

Pilarit asentaa kahden henkilön työryhmä. He tekevät 50 millimetrin reiän tuettavan perustuksen lähelle tai sen läpi. Reiät porataan mittausten mukaan sisälle ja/tai ulos. Reikään asennetaan 30 millimetrin elementti, ja siihen syötetään geopolymeeriä injektointiputken kautta. Prosessia ohjaa tietokone.

Geopolymeeri laajenee ja alkaa kovettua välittömästi. Mikäli maaperä on haurasta tai perustusten alla on tyhjiä kohtia, elementti voi laajeta halkaisijaltaan 350 millimetriin. Maksimissaan pilari voi olla 12 metriä pitkä, ja laboratoriossa pilaria on kuormitettu 73 000 kilon voimalla. Pilarin puristuslujuus on yhdeksän megapascalia. Tavanomaisissa olosuhteissa pilareita voidaan asentaa 4–10 kappaletta vuorokaudessa.

Asennuslaitteistoon kuuluu päältäpainettava, timanttiterällä varustettu porakone sekä injektointilaite, jolla ruiskutetaan polymeeriä pilarielementin sisään. Laite myös vetää elementin injektointiputkea ylöspäin. Porakoneessa on kumipyörät, laite painaa 186 kiloa, ja sitä voidaan työntää asennuskohteeseen kuin nokkakärryä.

Powerpile porasi yhteensä 35 reikää tukeakseen rivitalon perustukset. Sisälle tehtiin 15 reikää ja ulos 20 reikää vaa’ituspöytäkirjan ja pilarikartan mukaan. Porakone kärrättiin olohuoneeseen, keittiöön ja makuuhuoneeseen. Reiän kohdalla mosaiikkiparketti poksahti noin 10 x 10 sentin alueelta irti. Injektoinnin jälkeen parkettipalat kiinnitettiin paikoilleen. Parkettiin ja seiniin ei tullut muita merkkejä asennustöistä.

Lue aiheesta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 4/2010, joka ilmestyi 28.4.