Puutarha kaipaa syksyn saapuessakin huomiota ja huolenpitoa. Katso vinkit, joiden avulla voit helpottaa puutarhan kasvukauden alkua seuraavana keväänä.

Ensimmäinen neuvo myöhäiskesän puutarhan hoitoon on pensaiden ja puiden oksien karsiminen.

Karsiminen antaa kasveille tilaa kasvaa ja kukoistaa, ja niin tekemällä minimoidaan myös kasvisairauksien riskiä. Paras aika oksien harventamiselle on elo–syyskuussa, sillä tähän vuodenaikaan kasvit kasvavat hyvin ja haavapinnat paranevat nopeammin kuin muun kauden aikana.

Tiettyjen puulajien, esimerkiksi pyökin, vaahteran, magnolian, luumun ja kirsikan kohdalla tämä ajanjakso on ainoa aika vuodesta, joka sopii karsimiseen. Kyseisissä kasveissa mahla nousee rungossa lopputalvella ja alkukeväällä, ja mikäli puita karsii tänä ajankohtana, on vaarana, että mahla valuu ulos leikkauspinnoilta ja altistaa taudeille ja mätänemiselle.

Harvenna oksia onnistuneesti

Kasvien karsiminen kannattaa aloittaa poistamalla ensin kuolleet ja vaurioituneet oksat. Valitse leikkauskohta niin, että pensaalla tai puulla on hyvät olosuhteet uudelle kasvulle. Tämä tarkoittaa sitä, että oksia kannattaa karsia suoraan oksasta lähtevän nuoren silmun tai sivuhaaran yläpuolelta.

Leikkaa pois ohuet, heikot oksat, jotka kasvavat latvuksen sisään tai oksat, jotka kasvavat kiinni toisiinsa tai hankaavat muita oksia. Leikkaa lisäksi pois pitkät versot, jotka eivät sovi puun kokonaisilmeeseen.

Kerää puutarhan siemenet talteen

Toinen vinkki loppukesän puuhasteluun puutarhassa on kerätä omista kasveista ja kukista siemeniä, joita voi hyödyntää seuraavana vuonna joko itse tai antaa lahjana ystäville.

Monet puutarhan kasvit tuottavat siemeniä. Näitä voi kerätä ja istuttaa uudelleen omaan puutarhaan, vaihdella tai antaa lahjaksi. Muista poimia siemenet mahdollisimman kuivana, kuivattaa ne ja säilöä ne kuivaan tilaan kylvämiseen asti.

Jotkin siemenet voidaan kylvää heti, kun ne on kerätty, kun taas toiset siemenet on kuivattava tai ne tarvitsevat kylmäkäsittelyn, eli lepohetken viileässä ennen itämistä. Erityisesti monivuotisten kasvien siemenet voidaan kylvää syksyllä heti sadonkorjuun jälkeen. Tämä johtuu siitä, että ne tarvitsevat kylmän ajanjakson (lepoajan) ennen kuin ne itävät.

Mikäli syksystä ennustetaan lämmintä, voit kokeilla myös nopeasti kasvavien vihannesten kylvöä vielä elokuussa. Tällaisia ovat esimerkiksi retiisi ja lehtisalaatti.

Syksy helpottaa kitkemistä

Joillekin kitkeminen on rentouttava osa puutarhanhoitoa, kun taas toiset jättäisivät kitkemispuuhat mielellään muille. Kitkeminen on kuitenkin tärkeä osa puutarhanhoitoa, jotta kukkapenkit eivät kasva umpeen.

Syksyllä tehty rikkaruohojen kitkeminen antaa etumatkaa keväälle. Syksyllä kitkeminen on myös helpompaa, koska maa on yleensä kosteampaa, jolloin juuret on helpompi saada ylös.

Kitkemisen tarvetta voi vähentää, jos asettaa veteen liotettuja sanomalehtiä maan päälle kasvien väliin. Ne pitävät rikkaruohot hyvin kurissa. Levitä sitten uutta maata sanomalehtien päälle, ja muutaman vuoden kuluttua sanomalehdet maatuvat ja katoavat.

Voit toki käyttää muitakin katemateriaaleja, kuten esimerkiksi katekankaita, maanpeitekasveja tai esimerkiksi kuorikatteita.

Istuta puutarhan sipulit ennen pakkasia

Mikäli haaveena on saada kukoistava tulppaani- tai krookuspenkki keväällä, tulee niidenkin istutusaika pian.

Syyssipuleita voi istuttaa syyskuusta siihen asti, kunnes maa jäätyy. Kun sipulit istutetaan syksyllä, ne tarjoavat kukintaa useiden vuosien ajan. Toisin kuin monet kevätsipulit ja mukulat, kuten esimerkiksi daaliat, näitä sipuleita ei tarvitse nostaa talveksi maasta kukinnan jälkeen.

Puutarhaan voi lisätä kukkivia kasveja ja erityisesti perennoja vielä syksylläkin tuomaan väriä ja tunnelmaa. Lähes kaikki perennan taimet sopivat myös syysistuttamiseen ja näin syksyisin taimia voi saada edullisesti taimimyymälöistä.

Sopivia syysistutuksiin sopivia perennoja ovat esimerkiksi erilaiset maksaruohot ja punahatut, jotka ovat myös erinomaisia pölyttäjähyönteisten ravintokasveja alkusyksyyn.

Vinkit antoi Plantagenin puutarhuri Kaja Krokan

Lue lisää:

Puutarhan kasvien syyslannoituksen aika on nyt

Maanparannus tuo elinvoimaa puutarhan kasveille: Katso mitä pihasi tarvitsee

Kotipuutarhan kasvillisuuden monipuolisuus auttaa luontoa