Onko rakennusten energiansäästö tarpeen? On tietysti, mutta iso kysymys onkin, miten se järkevimmin ja taloudellisimmin tehdään. Uusissa määräyksissä on paljon huomauttamista.

Kaikki lienevät nykyisin yhtä mieltä siitä, että kasvihuonekaasupäästöjä pitäisi globaalisti vähentää. Eniten silloin puhutaan rakennusten ja henkilöautoliikenteen päästöistä.
Miksi juuri rakennusten? Syy tähän on selvä. Ensinnäkin, kiinteistö- ja rakennusklusterin osuus koko Suomen kansantuotteesta on yli neljännes.

Energiaa klusteri käyttää ja päästöjä tuottaa vielä osuuttaankin enemmän. Pyöreinä muistilukuina voidaankin sanoa, että rakennukset kuluttavat energiasta 40 prosenttia ja tuottavat kasvihuonepäästöjä myös 40 prosenttia. Jos sitten mukaan lasketaan vielä liikenne, osuus on 60 prosenttia. Epäilemättä rakennusten energiansäästö on siis tarpeen. Tätä ei kuitenkaan voida saavuttaa ilmaiseksi, kuten ympäristöministeriö väittää, vaan se vaatii rahaa omistajilta, vuokralaisilta ja valtiolta.

Kun ympäristöministeriö tuo uusia rakentamisen energiamääräyksiä, aina niiden sanotaan lisäävän rakentamiskustannuksia ”vain” 2-5 prosenttia. Kun edelliset määräykset astuivat vuoden 2010 alussa voimaan, silloinen asuntoministeri Jan Vapaavuori väitti lisäkustannuksen tulevan säästyvillä energiamaksuilla katetuksi 5-8 vuodessa. Oikeasti takaisinmaksuajat ovat yli 100 vuotta. Eikä ministeriö ollut tehnyt ainuttakaan takaisinmaksulaskelmaa. Vapaavuori myös vaati, että Helsingin kivihiilellä tuotettu kaukolämpö pitää lukea uusiutuvaksi energiaksi!

Yli kymmenen vuoden kokemuksella Brysselissä ja kotimaassa olen havainnut, että elinkaarikustannusten laskenta (Life Cycle Costing – LCC) menee yli rakennusinsinöörin ymmärryksen: reaali/nimelliskustannukset, diskonttokorot, periodit, riskit ja todennäköisyydet. Jopa laskennan matemaattista kaavaa on pyritty muuttamaan äänestämällä! Kun ympäristöministeriön rakennusneuvos Matti J. Virtanen kirjoitti LCC-laskennasta Suomen Kiinteistölehdessä nro 2/2005, muun sekoilun lisäksi jopa kirjoituksessa näytetty kaavakin oli virheellinen. Ja ministeriön komentamana Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka vastusti vuonna 2008 hyväksyttyä ao. standardia ISO 15686-5 Life cycle costing.

EU-direktiivi EPBD rakennusten energiatehokkuudesta sisältää uuden työkalun Cost Optimal, jota tulee käyttää mm. tekeillä olevien energiaremonttimääräysten valmistelussa. Nyt ympäristöministeriönkin olisi vihdoin pakko opetella takaisinmaksuaikojen laskentaa. EU:n asetuksen mukaan laskenta tulee tehdä nykyarvomenetelmällä (Net Present Value – NPV) kahdella tasolla: tavanomainen rahoituslaskelma sekä makrotaloudellinen laskelma, johon otetaan mukaan käytön aikaiset CO2-päästöt hinnoiteltuna 20-50 €/ton (hinta nyt 7 €/ton). Laskentaperiodi on 30 vuotta asunnoille ja julkisille rakennuksille sekä 20 vuotta kaupallisille rakennuksille.

Lue aiheesta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 7/12, joka ilmestyi 15.8.