Saaristovanhennus osoittautui laboratoriossa tehtyjä kammiovanhennuksia rankemmaksi.

Saaristovanhennus osoittautui laboratoriossa tehtyjä kammiovanhennuksia rankemmaksi.

Ekoesko
Falu Punamultamaali
■ Hangon punamultamaali
Joule Isännän punamulta
■ Museon punamulta
Tranemo Punamultamaali
■ Uula-keittomaali

Kestävyyden rajoilla

Ulkokäyttöön tarkoitettujen maalituotteiden vertailussamme on jo perinteeksi muodostunut, että viemme osan maalinäytteistä kenttäkokeisiin Suomenlahden ulkosaariston koekentälle. Näin toimimme myös taannoisessa punamultamaalivertailussamme (TM Rakennusmaailma 4/2010).

Nyt, kun kenttätestien aloittamisesta on kulunut kolme vuotta, on punamultamaalien tilinpäätöksen aika. Välihavaintoja punamultamaalien toimivuudesta on toki tehty myös matkan varrella. Viime syksynä monien testikappaleiden huoltomaalaustarve oli jo ilmeinen. Koska aiemmissa kenttäkokeissa on pyritty kolmen vuoden testijaksoon, päätettiin testikappaleet hakea koekentältä kuitenkin vasta tänä keväänä.

Dispersiomaalien ja perinteisten öljymaalien vertailuista poiketen punamultamaalien laboratoriotutkimuksia ei sen sijaan katsottu järkeviksi. Syy oli yksinkertainen. Testeihin tarvittavaa ehjää maalipintaa ei kaikista testikappaleista enää löytynyt.

Vesipaineella tehtävä tartuntakoe todettiin kuitenkin mahdolliseksi. Niinpä kaivoimme rakentamamme testilaitteen varastosta, herkistimme sen liikkuvat osat sekä varmistimme, että testiparametrit olisivat samat kuin aiemmissa tartuntakokeissa.

Luonto laboratoriota rankempi

punamultamaalien vertailutulokset tutkimuksessa

Kolme vuotta ulkosaariston koville keleille altistuneet testikappaleet noudettiin heti, kun myöhästynyt kevät sen salli. Kokonaistestiaika venähti hieman suunniteltua kolmea vuotta pidemmäksi.

Aiemmassa vertailussamme kävi selväksi, ettei parhaidenkaan punamultamaalien kestävyys ole nykyaikaisten teollisten talomaalien tasolla. Myös perinteiset pellavaöljymaalit näyttäisivät ainakin tartunnassa päihittävän punamullan selvästi. Ehdottoman tarkkoja vertailuja eri maalityyppien välillä on tosin vaikea tehdä, sillä eri maalaustuoteryhmille käyttämissämme testimenetelmissä on ollut eroja. Kenttätestitkään eivät ole yhteismitallisia, sillä sääolot ovat joka vuosi erilaisia.

Laboratoriovanhennusten vertailua vaikeuttaa muun muassa se, että punamultamaaleja varten kehittämämme, painevesisuihkuun perustuva tartuntakoe ei ole yhteismitallinen muiden maalityyppien tartuntatestien kanssa. Maalausalan ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa on jopa esitetty, että vedenpaineeseen perustuva tartuntatesti olisi punamullalle liian rankka. Kyseinen testi kuitenkin paljasti, että vanhennuskammiosta varsin siisteinä selvinneiden koekappaleiden punamultapinnan tartunta oli heikentynyt oleellisesti vastamaalattuun pintaan verrattuna.

Kenttäkokeiden testikappaleet kertoivat nekin tylyä kieltään laboratoriovanhennusten ja luonnonolojen eroista. Laboratoriossa tehty kammiovanhennus ei saanut testikappaleita lähellekään yhtä rumaan kuntoon kuin kolme vuotta saaristossa. Toki testausaika saaristossa oli pitkä. Lisäksi siellä vaikuttavat sääilmiöt, joita vanhennuskammiossa ei ollut. Tuulen, lumen ja jään vaikutukset ovat varmasti olleet tärkeänä syynä siihen, että monien punamultamaalien testikappaleiden pinta oli kolmen vuoden jäljiltä kovin paljas. Vastaavia irtoaineksia pois kuljettavia mekanismeja ei vanhennuskammiossa ole. Tätä taustaa vasten vedenpaineeseen perustuva tartuntakoe ei vaikuta enää erityisen rankalta.

Edelleen kunnostuskelpoista

Saaristokentällä olleiden testikappaleiden tartuntakokeet olivat sananmukaisesti viimeinen pisara punamultien koettelemuksessa. Painevesikäsittelyn jälkeen lähes kaikkien vertailumaalien koekappaleissa ei painealtistuksen vaikutusalueilta löytynyt kuin vähäisiä merkkejä punamullasta.

Toisaalta myös huomattiin, ettei kenttävanhennusten ja painevesikäsittelyjen myötä paljastuneesta puusta löydetty merkkejä lahosta tai homeesta. Puu oli toki kaikissa tapauksissa harmaantunutta, halkeillutta ja muutoin ikääntynyttä. Se oli kuitenkin tiivistä ja aistinvaraisesti arvioiden lujuusominaisuuksiltaan kelpoa tavaraa.

Väitteet punamullan puuta suojaavista ominaisuuksista eivät siis ole tuulesta temmattuja. Vertailun lopputulemana voidaankin pitää sitä, että oikein ymmärrettynä punamullalla ja vastaavilla lietemaaleilla on edelleen paikkansa rakennusten pintakäsittelyssä. Uudempia maalityyppejä selvästi lyhyempään huoltomaalausväliin on tosin syytä varautua.

Uudisomakotitalon maalina punamulta ei sen sijaan ole parhaimmillaan. Harvapa tällaiseen tarkoitukseen lietemaaleja edes käyttää. Sen sijaan perinnekohteisiin punamulta, kuten myös muut vastaavat lietemaalit sopivat edelleen mainosti. Muistettava myös on, että ellei vanhaa lietemaalia poisteta perusteellisesti, aiemmin punamullalla vedettyihin kohteisiin mikään muu maali ei edes sovellu.

tulokset

VERTAILTAVEN punamultamaalien kenttäkoekappaleiden kuntoarviot on tehty visuaalisten havaintojen pohjalta. Maalikerroksen kunto kertoo, kuinka paljon silmin havaittavaa punamultakerrosta oli testikappaleissa jäljellä. Lisäksi on arvioitu jäljellä olevan maalin peittävyyttä sekä muuta kuntoa.
Home ja laho -arviossa on tarkasteltu puun terveyttä. Lahoa ei havaittu aistinvaraisesti lainkaan. Homekasvustoja, jotka eivät irronneet puun pinnasta kevyellä puhdistuksella, ei koekappaleissa niin ikään esiintynyt.
Maalikerroksen tartunta kertoo, miten hyvin maalipinta pysyi kiinni alustassaan vesipainekokeessa. Tulokset olivat varsinkin uuteen maalipintaan verrattuna huonoja tai erittäin huonoja. Huomattavaa on, että aikoinaan tehdyissä uusien maalikappaleiden testissä vesirasituskierrosten määrä oli kenttäkoekappaleisiin verrattuna nelinkertainen.
Tulossymbolit:+ = korkeintaan hyväksyttäviä vaurioita tai vikoja(+) = selvästi havaittavia, mutta siedettäviä vaurioita(-) = merkittäviä, muttei täydellisiä vaurioita- = vakavia vaurioita tai vikoja

arvosanat

ARVOSTELUT pohjautuvat teippikokeiden, värisävymuutoksen sekä vanhennetun pinnan tasalaatuisuuden osalta VTT Expert Services Oy:n tekemiin vanhennuksiin ja mittauksiin sekä tasalaatuisuudessa myös visuaalisiin arvioihin. Vesipainekokeilla selvitetyn tartunnan, uuden maalipinnan tasalaatuisuuden sekä työläyden arvosanat perustuvat TM Rakennusmaailman testiryhmän tekemiin kokeisiin ja arvioihin.
Painoarvoja muuttamalla voi korostaa haluamiaan perinteisten öljymaalien ominaisuuksia. Arvosanataulukko on sama kuin aiemmin julkaistussa punamultamaalien vertailussa ( TM Rakennusmaailma 4E/2010).

Lue koko artikkeli ja maalien kattavat loppuarvostelut Rakennusmaailman numerosta 5/2013!

 Näin testattiin:

punamultamaaleja testataan talvella

Punamultamaalien testikappaleet vietiin ulkosaaristoon yhdessä puuöljyjen kanssa. Punamullat kestivät raakoja oloja selvästi öljyjä pidempään. Kolmessa vuodessa punamultienkin huoltomaalausväli silti ylitettiin.

■ Punamultamaalien testejä varten TM Rakennusmaailman testiryhmä valmisti hienosahatusta ja mitallistetusta mäntylaudasta testikappaleita. Niiden mitat olivat 21 x 95 x 300 millimetriä. Kappaleita ilmastoitiin normaaleissa huoneoloissa noin kolmen viikon ajan. Ilmastoidut testikappaleet päätysuljettiin käsittelemällä katkaisupinnat kahdesti Teho-ikkunamaalilla.

Päätyjen sulkemisessa käytetyn maalin kuivuttua testikappaleet maalattiin punamultamaalien valmistajien ohjeiden mukaisesti. Testikappaleita valmistettiin järjestelmällisesti sekä pinta- että sydänpuu maalauspintana. Maalaukset tehtiin vuoden 2009 elokuussa. Kappaleet saivat kuivua rauhassa useamman kuukauden.

Sääkokeet aloitettiin vuoden 2010 helmikuun puolivälissä, jolloin testikappaleet vietiin ulkosaaristossa sijaitsevalle testikentälle rankoissa talvioloissa. Kappaleet kiinnitettiin telineisiin niin, että käsitelty puupinta oli vinossa pystyasennossa rintamasuunta etelään. Sääaltistusta jatkettiin vuoden 2013 huhtikuulle.

Pinnoissa ei juuri mitään mitattavaa

Monissa testikappaleissa maalipinnan peittävyys oli kenttäkokeiden aikana jo menetetty, joten punamultamaalien laboratoriomittauksia ei pidetty tarkoituksenmukaisina. Tartuntaa selvittävät painevesikokeet päätettiin sen sijaan toteuttaa. Muilta osin maalipinnan visuaaliset arviot katsottiin riittäviksi.

Maalikerroksen kunto sekä mahdollinen homeen ja lahon esiintyminen arvioitiin pinta- ja sydänpuunäytteistä. Kovin tarkkaan luokitteluun ei näytteiden luonteen vuoksi ollut edellytyksiä. Kappaleet arvioitiin oheisen tulostaulukon yhteydessä esitettyä neliportaista vaurioasteikkoa käyttäen.

Sarjat pinta- ja sydänpuisia testikappaleita altistettiin vesipainetestiin, jossa noin 100 barin paineella purkautuva vesisuihku iskeytyi liikkuvaan maalipintaan 65 asteen kulmassa. Suihkun etenevän liikkeen mukana iskuetäisyys muuttui 100–220 millimetriä.

Yhden, noin 3,5 sekunnin mittaisen testikierron aikana kukin testikappale kulki kahdesti vesisuihkun alitse. Vesipainerasituksen kierroskohtainen kokonaiskesto oli noin 1,2 sekuntia. Testikappalekohtainen vesipainekoe kesti viiden kierroksen ajan.

Testikappaleiden kuivuttua maalipinnan poishuuhtoutuminen arvioitiin visuaalisesti. Myös näissä arvioissa käytettiin aiemmin mainittua neliportaista vaurioasteikkoa.