Rapattu julkisivu on kestävä, laasti suojaa runkorakennetta ja antaa talolle ilmettä. Sen pintavauriotkin voi paikata kotikonstein.

Rapatun julkisivun ulkonäköä ja pintakuviointia voi vaihdella lähes rajattomasti kiviainesta, työtapaa tai väriä vaihtamalla. Pintakuvioinnissa näkyy omat muotivaihtelunsa rakennusvuodesta riippuen. Pinnan voi viimeistellä muun muassa harjalla, naulalaudalla, kammalla tai lastikauhalla. Karkea, röpelöinen roiskerappaus oli erityisen suosittua 50-luvulla. Silloin puurakenteisiakin taloja alettiin rapata ulkonäkösyistä.

Huolellisen työn jäljiltä julkisivu kestää vuosikymmeniä, mutta ikuinen ei sekään ole. Pintaa rasittavat jatkuvasti sade, jäätyminen, lämpötilojen vaihtelu ja UV-säteily, eli normaali suomalainen säätila. Jatkuva paikallinen kosteus on tuhoisaa, joten rännit ja syöksytorvet on pidettävä kunnossa.

Seinissä olevien kiinnikkeiden, kuten esimerkiksi tikkaiden kiinnityskohdista ei saa valua vettä seinille rappauksen sisään. Myös pintavesien kapillaarinen nousu on estettävä.

Ilmastonmuutoskin on asia, jonka aiheuttamia vaikutuksia vanhoille laastipinnoille ei vielä tiedetä.

Syyt selvitettävä

Rappaus voi halkeilla tai lohkeilla monesta eri syystä. Muuan muassa kosteus, roudan aiheuttama rakenteiden eläminen, lähellä tehtävät räjäytystyöt tai jopa raskas liikenne saattavat aiheuttaa vaurioita. Pienenkin halkeaman syy on selvitettävä ennen paikkaustöihin ryhtymistä.

Rapattua pintaa voi tutkia koputtelemalla tai halkeamakohtaa avaamalla. Koputtelu paljastaa, onko rappaus irronnut alustastaan laajemmaltakin alalta. Vauriot kannattaa korjata heti, jotta ne eivät pääse suurenemaan. Rappauksen kuntoa voi tutkia myös lämpökameran tai kosteusmittausten avulla.

Vesi rapautti rappausta

Viisikymmenluvun lopulla rakennetun helsinkiläistalon nurkkaan lohkesi sadekesän jäljiltä reikä. Syykin selvisi nopeasti. Vuotava syöksytorvi oli lorotellut vettä pikkuhiljaa nurkkaa pitkin jo ties miten pitkään.

Lohkeamaa tutkittaessa kävi ilmi, että sitä oli jo aiemmin yritetty korjata silikonilla huonoin tuloksin. Nykyinen omistaja on asunut talossa vasta vähän aikaa. Korjausyritykset oli tehty edellisen asukkaan aikana. Talo on puurakenteinen. Rappauspinta oli tehty puurungon päälle naulatulle kanaverkkoalustalle, kuten 50-luvulla oli yleisesti tapana.

Onneksi näin pieni lohkeama on helppo paikata. Ainoa pulma oli roiskerappauksen ulkonäkö. Miten saisi paikkakohdan sulautumaan vanhaan seinään. Apu löytyi sukulaismiehen kautta kuullusta perimätiedosta. Paras tapa jäljitellä vanhaa roiskerappausta on läiskiä sitä reippaasti koivunoksilla, joissa on lehdet. Pelkät risut eivät siis kelpaa. Koivunlehti on sen verran iso, että se tarttuu laastiin ja vetää sitä irrotessaan hieman ylöspäin. Aidonnäköinen roiskekuvio syntyy tästä. Laasti käyttäytyy vähän kuin purukumi, jos painat sen peukalolla pöytään.

Voi kuulostaa ihan hullulta, mutta se toimii. Tässä tapauksessa ei tarvinnut luottaa pelkään kuulopuheeseen, sillä asiasta kertonut mies oli käyttänyt Koivuniemen herraa jo aiemmin oman talonsa julkisivun korjauksiin. Omin silmin saattoi todeta, että näin kuvioidut paikkakohdat sulautuivat täysin vanhaan pintaan.

Yksinkertaiset ohjeet

Aloita paikkaus puhdistamalla kohta irtoroskista. Tarkista lohkeaman ympäristö varmistaaksesi, ettei rappauspinta ole irti näkyvää kohtaa laajemmalta alalta. Jos on, niin poista myös irtonainen osa.

Avaa vauriokohta alkuperäiseen tartuntapintaan asti. Tee uusi tartuntapinta talon runkoon esimerkiksi ruuvien, harjateräksen ja rautalangan avulla. Isompiin reikiin voi käyttää seulaverkkoa. Paras tulos syntyy, jos korjauslaastin tyyppi on samanlaista kuin vanha. Vuosikymmeniä vanhassa talossa käytetyn materiaalin laatua voi tosin olla vaikea selvittää.

Tässä tapauksessa käytettiin käsirappauslaastia, joka tekijän kokemuksen mukaan sopii työhön saneerauslaastia paremmin hyvän tarttuvuutensa ja helpommin käsiteltävän koostumuksensa vuoksi. Kostuta vanhan rappauksen reunoja ennen uuden laastin levitystä, jotta se ottaa paremmin kiinni. Alimmainen kerros voi olla melko ohutta seosta, joka tunkeutuu hyvin pieniinkin rakoihin.

Seuraava tai seuraavat kerrokset saavat olla tukevampaa tavaraa. Kun lohkeama on täytetty vanhan seinäpinnan tasolle, niin anna seoksen pinnan kuivua muutama minuutti ennen vihtomisen aloittamista. Jos läiskit oksilla vasta levitettyä, märkää laastipintaa, niin siihen muodostuu helposti teräviä piikkejä. Hieman kuivahtaneeseen pintaan tulee huomattavasti parempi kuvio.

Ihan kuin silloin viisikymmenluvulla.

Roiskerappausta vihtomalla

1. Lohkeama on puhdistettu ja rappauksen alla olevaan puurunkoon vanhan kanaverkon päälle on kiinnitetty ruuvit tartuntapinnan parantamiseksi. Ruuvien ympärille kierrettyä rautalankaa tarvitaan harjateräksen sitomiseen.

2. Paikkarappauksen tukevoittamiseksi koloon on sovitettu myös kaksi harjateräksen pätkää. Harjateräs kiinnitetään syheröisellä rautalangalla, joka osaltaan parantaa laastin tarttuvuutta. Pieni paikkaus onnistuu näin, mutta laajemmassa vauriossa voi tartuntapintana käyttää seulaverkkoa.

3. Kolo täytetään käsirappauslaastilla. Alin kerros saa olla melko ohutta seosta, joka tunkeutuu tukirakenteen kaikkiin koloihin ja tarttuu hyvin alustaan kiinni.

4. Laastia levitettäessä olisi syytä käyttää käsineitä. Tämä tekijä nakkasi rukkaset naulaan, koska totesi työn sujuvan paljain käsin kätevämmin.

5. Ja sitten reippaasti vihtomaan! Ihan ehtaa perinnetietoa ja koko homman hauskin osuus. Pintakuvioinnista tulee parempi ja profiilista loivempi, jos laastin antaa kuivahtaa hetken ennen koivunoksiin tarttumista.

6. Hienoa käsityötä. Valmiin paikan on annettava kuivua rauhassa ennen maalausta.