Sähkömarkkinalain päivityksessä puututaan myös sähkön siirtoon energiayhteisöjen sisällä. Esityksen mukaan eri tonteillakin sijaitsevat kiinteistöt voivat jatkossa liittyä yhteiseen voimalaan. Käyttöpaikkojen välille ei silti saa syntyä siirtoverkkoa, koska tämän katsotaan loukkaavan verkkoyhtiöitten monopolia.

Energiayhteisöjen kehittyminen on ollut Suomessa hitaampaa kuin monissa muissa EU-maissa. Yksi keskeinen hankaluus on liittynyt sähkön siirtoon yhteisön sisällä. Sähkön jakaminen eri tonteilla sijaitsevien kiinteistöjen välillä on ollut tiukasti rajoitettua koska tämä on katsottu jakeluverkon rakentamiseksi.

Nyt olisi hyvä tilaisuus muutokseen. EU:n uusi sähkömarkkinadirektiivi kannustaa jäsenvaltioita suosimaan energiayhteisöjen kehittymistä antaen valtioille mahdollisuuden sallia myös sähkön siirto energiayhteisön jäsenten välillä. Kyse on nimenomaan mahdollisuudesta, ei pakosta. Päätösvalta asiassa on valtioilla.

TEM on valmistellut esityksensä kansallisen sähkömarkkinalain päivityksestä. Esityksessä otetaan kantaa myös energiayhteisöihin ja sähkön siirtoon näiden sisällä. TEM ehdottaa, että ”sähkönkäyttäjille ja energiayhteisöille säädetään oikeus rakentaa ns. erillisiä linjoja kiinteistörajan yli pientuotannon liittämiseksi, ei tarvitse enää lupaa jakeluverkonhaltijalta”.

Lupa koskisi maksimissaan kahden MW:n tuotantolaitteistoja.

Samalla kuitenkin todetaan, että ”energiayhteisöille ei nähdä mahdolliseksi antaa oikeutta rakentaa jakeluverkkoja”.

TEM:n linjauksen mukaan sähkön siirron tiukalla rajoittamisella halutaan estää se, että energiayhteisöt kaappaisivat ison osan sähkön siirrosta alueilla, joilla se on helpointa. Tämän pelätään johtavan tilanteeseen, jossa julkisten verkkoyhtiöitten osaksi jäisi taloudellisesti vaikea siirtovelvoitteen täyttäminen jakelun periferia-alueilla. Yhteisöt noukkisivat tavallaan rusinat sähkönsiirron pullasta ajaen julkiset verkkoyhtiöt tilanteeseen, joka vaarantaisi sähkön siirron etäisyysriippumattoman hinnoittelun ja pahimmillaan periferian sähköhuollon.

Ongelmattomimpana energiayhteisönä on esitelty mallia, jossa aurinkopaneelikentän tuottamaa sähköä jaetaan säteittäisesti eri tonteilla sijaitseville kuluttajille. Kulutuspisteet ovat tällöin omien invertteriensä takana ilman suoraa sähköistä yhteyttä toisiinsa.

Malli, jossa sähkö syntyy yhteisessä generaattorissa on nähty jo ongelmallisempana. Vaikka kiinteistöjen välille ei olisi vedetty kaapeleita eikä näiden välillä toimisi suoraa sähkön siirtoa, yhdistyminen yhteiseen generaattoriin voi luoda sähköisen yhteyden käyttöpaikkojen välille. Tämä voisi synnyttää sähköisen rengasrakenteen, joka halutaan torjua uudessakin laissa.

Laki tullee kuitenkin vaatimaan vielä paljon tulkintaa, mikä jää Energiaviraston vastuulle. Esimerkiksi generaattorin muodostamaa sähköistä yhteyttä voidaan myös torjua sähköteknisin keinoin, mitä on pohdittu jo taannoisessa älyverkkotyöryhmässä. Avoinna on tietysti paljon muitakin kysymyksiä. Esimerkiksi se, syntyykö käyttäjien välille kielletty yhteisö, jos käyttöpaikat kytkeytyvät kulutusta ohjaavaan yhteiseen älyyn, joka käyttää akkuihin ladattua sähköä.

Käytännön tulkinnat tulevat kuitenkin ajankohtaisiksi vasta siinä vaiheessa kun eduskunta on hyväksynyt lakiehdotuksen ja lupia aletaan hakea käytännön hankkeisiin.

Yhteinen generaattori ei ollut ongelma

Energiayhteisöjen idea ei ole uusi. Esimerkiksi Oulun seudulla toimi noin viiden vuoden ajan vuoteen 2014 asti ekokortteli, jonka osakkaat saivat sähkönsä ja lämpönsä Volter Oy:n valmistamasta laitoksesta. Pilottikohteen toimintaan oli suostumus paikalliselta verkkoyhtiöltä.

Suljetussa verkossa sähkö ja lämpö tehtiin puukaasulla toimivalla moottorilla. Tässä tapauksessa kytkeytyminen yhteiseen generaattoriin ei ollut ongelma.

Volterin toimitusjohtajan Jarno Haapa­kosken mukaan toiminta olisi ollut kannattavampaa, jos sähkö olisi voitu osaa julkisesta verkosta silloin kun lämmölle ei ollut kysyntää ja ylimääräinen sähkö myydä verkkoon talviaikaan.

”Tämä ei kuitenkaan ollut silloisen lainsäädännön puitteissa mahdollista, suljettua verkkoa ei saanut kytkeä yleiseen verkkoon”, kertoo Haapakoski.

Viime viiden vuoden ajan Volterin markkinat ovat löytyneet ulkomailta, esimerkiksi Japanista.

”Kysyntä Suomessa on ollut vähäistä pitkälti sähkömarkkinalain ja sähkön matalan hinnan takia”, sanoo Haapakoski.

Hyötyä kumppanuudesta

Vatajankosken Sähkön toimitusjohtaja Pekka Passi pitää aktiivisia asiakkaita ja sähkön pientuotantoa hyvänä asiana verkkoyhtiönkin näkökulmasta. Myös kumppanuus paikallisesta sähköhuollosta vastuuta ottavan energiayhteisön kanssa voisi tarjota molemminpuolista hyötyä. Samalla kuitenkin huoli verkkoyhtiöitten toimintaedellytyksistä on hänen mielestään aiheellinen.
Suomessa on noin 80 jakeluverkkoyhtiötä, jotka toimivat hyvin erilaisissa olosuhteissa. Periferiaa palvelevien pienten yhtiöitten pullassa ei ole montaakaan rusinaa, jotka olisi varaa menettää.
Passi vertaa sähkön siirtobisnestä kaukolämpöön.

”Jos moni kaukolämpöverkon piirissä oleva asiakas rakentaa oman maalämpökaivon, lämmön hinta verkkoon jääville asiakkaille voi nousta liian korkeaksi tuhoten koko verkon toimintaedellytykset”, kuvailee Passi.

Passi ei ota suoraa kantaa siihen, pitäisikö sähkön siirto käyttöpaikkojen välillä sallia energiayhteisöissä. Ratkaisuja pitäisi ohjata suhteellisuudentaju; vaikeissa ympäristöissä painivat verkkoyhtiöt voivat hänen mielestään ajautua ongelmiin jos energiayhteisöt kaappaisivat itselleen merkittävän osan ”helposta” jakelusta. Tilanne on kuitenkin toinen, jos yhteisöjen toiminta pysyy riittävän pienenä suhteessa kokonaisuuteen.

”Ainakin asumista palvelevien energiayhteisöjen sähköntuotanto perustuisi ilmeisimmin pieniin aurinko- ja tuulivoimaloihin ja ehkä biokaasulaitoksiin, joiden tuottama sähkö käytetään lähellä voimalaa.”

”Tämäntapaiset yhteisöt tuskin kriisiyttäisivät julkisia verkkoja, kunhan yhteisöjen rooli pysyy riittävän pienenä”, sanoo Passi.

Järjen käyttö sallittava

Ennen kaikkea Passi toivoo, että järjen käyttö sallittaisiin myös verkkoyhtiöille.

Tämä avaisi mahdollisuuksia tapaus- ja asiakaskohtaisiin ratkaisuihin, joista ei ole juuri perinnettä alalla. Sähkön siirto on ollut ulkoapäin tiukasti säädeltyä monopolitoimintaa, jossa vuoropuhelua ei ole tarvittu.

Nykykäytännössä verkkoyhtiö on velvoitettu rakentamaan siirtoyhteys kaikille sitä haluaville asiakkaille omalla alueellaan. Esimerkiksi keskellä metsää sijaitsevaan kesämökkiin, jossa sähköä käytetään vuodessa jokunen kWh.

Asiakas maksaa liittymämaksuna mökkinsä seinään menevän, vaihtovirtaa siirtävän matalajännitejohdon, jota pitkin sähköä voidaan siirtää yleensä enintään noin 200 metrin matka.

Liittymisjohdon läheisyyteen asti linja on toteutettava keskijänniteportaana, jonka rakentamisen ja ylläpidon kustannukset kaatuvat yhteisesti koko asiakasavaruuden niskaan.

Hankalimpien kWh:n tuottaminen lähellä käyttöpaikkaa voisi olla Passin mukaan verkkoyhtiölle ja tämän asiakaskunnalle paljon edullisempaa kuin verkon ”viimeisten häntien” rakentaminen ja ylläpito. Nykyinen laki kuitenkin kieltää verkkoyhtiöiltä sähkön tuottamisen.

”Hankalimmilla alueilla sähköhuollosta vastuuta ottavat energiayhteisöt voisivat olla yksi tapa keventää verkkoa”, sanoo Passi.

Passi kaipaisi räätälöintien sallimista myös sähkökatkojen sallitun keston määrittelyssä. Nykykäytännössä haja-asutusalueilla katko saa kestää 36 h, taajamissa kuusi tuntia.

”Moni haja-asutusalueen satunnainen mökkiasukas voisi haluta pienempää siirtohintaa pitempien sähkökatkojen riskillä. Samalla monelle maaseutuyrittäjälle 36 tunnin katko on aivan liikaa”, kertoo Passi.

Juttu on julkaistu TM Rakennusmaailmassa 1/21.