Liekö hämäläistä hitautta vai muuta loivaliikkeisyyttä, että kuusikymmenluvun puolivälissä Päijät-Hämeeseen rakennetun rantasaunan jyrkät ja todella vaaralliset portaat saivat olla käytössä näin kauan.

Kaksi sukupolvea lapsia ehti kasvaa aikuisiksi, kuunnella jatkuvia varoituksia ja pelätä rappusia joka kerran uimaan pinkaistessaan. Ihme kyllä kukaan heistä ei koskaan niistä pudonnut, ainakaan pahasti. Portaiden pelkokerrointa lisäsi vielä niiden alla oleva betonilaatta.

Pienoismalli avuksi

Alkuperäiset portaat oli sovitettu saunan kuistin pystypilareiden väliin. Niiden leveys oli metri ja kaksikymmentä senttiä, askelman leveys noin yhdeksäntoista senttiä ja nousukulma neljäkymmentäviisi astetta. Siis lähes pystysuorat kuin kanalan rappuset, jos sellaisia olette nähneet.

Mökin uudet omistajat arvelivat, että ne olisivat myös läpilahot, mutta mitä vielä! Pinnaltaan harmaantunut ja kesivän maalin peittämä puu oli edelleen täyttä tavaraa. Kaikkein kummallisinta oli se, että kaiteisiin käytetty luonnonpuu, siis suoraan metsästä katkaistu, kuorittu ja hiottu riuku, oli täysin terve. Näin hyvin puu kestää ulkorakenteissakin.

Uudet portaat vaativat perusteellisen haudonnan mietintämyssyn alla. Reunaehdot olivat selvät. Portaiden leveys pysyisi samana, koska kuistin rakenteisiin ei haluttu koskea. Myös liuskekivillä päällystetty, tosi jykevä betonikuutio haluttiin säilyttää osaksi muistona, osaksi silkkaa laiskuutta. Sen piikkaaminen palasiksi ja palojen kantaminen hävitettäväksi olisi ollut iso urakka jyrkässä rinteessä olevalla tontilla.

Mietinnän tuloksena tekijä rakensi ensin pahvisen pienoismallin, jonka koko oli yhden suhde kymmeneen.

”Näin sain käsityksen askelmien sijoittumisesta, niiden korkeudesta ja portaisiin suunnitellun loivan kaarteen muodosta. Koska myös uudet raput tuettiin vanhaan betonilaattaan, niin niiden nousukulmaa ei voinut määrättömästi loiventaa. Nyt se asettui kolmeenkymmeneen neljään asteeseen, joka on jo huomattavasti siedettävämpi kuin entinen”, hän kertoo.

Kaarre kuntoon

Pienoismallia kootessaan tekijä laski, että uudet reisilankut olisivat kaksikymmentäviisi senttiä leveät. Hän otti malliksi mittoja kotinsa sisäportaista, joissa myös on loiva kaarre. Vanhat lankut olivat olleet yhdeksäntoista senttiä leveitä.

Mutta käytännössä leveämpi lankku näyttikin paikallaan ollessaan liian massiiviselta. Sitä kavennettiin kuusi senttiä eli tismalleen vanhan levyiseksi. Työn alkuvaiheessa ei huomattu, että kavennus aiheuttaisikin ongelmia kaarteen kohdalla. Pienoismallissa askelmat asettuivat nätisti, koska leveämpi lankku antoi niille enemmän tilaa.

”Kuuden sentin poisto reisilankun lasketusta leveydestä aiheutti sen, että askelmia piti alaosan kaarteen kohdalla kaventaa aika lailla. Ihan kulkukelpoiset ne ovat noinkin, mutta taidanpa ensi kesänä korjata ajatusvirheeni”, tekijä suunnittelee.

Yleensähän askelkorkeudet merkitään reisilankkuun kynällä tai jotenkin muuten, jotta niiden korkeus pysyy työn edetessä tasaisena. Jos tasavälit eivät jostain syystä toteudu, niin virheen voi korjata joko ylhäältä tai alhaalta. Ensimmäinen ja viimeinen askel voivat olla hieman eri korkeudella, mutta on tärkeää, että portaan keskiaskelmat ovat tasavälein. Se johtuu ihan tutkimuksenkin mukaan siitä, että portaisiin astuva ihminen vaistomaisesti sekä katsoo että varoo ensimmäistä ja viimeistä rappusta.

Näissä saunaportaissa nousukulman yhdentoista asteen loivennus ja portaiden alaosan kaarre tekevät niistä huomattavasti alkuperäistä miellyttävämmät käyttää. Betonilaatan ulkoreunaan lisättiin vielä ” turvaseinä” eli ristikkopala rakennuksen alla olevan puuvaraston seinän mukaisesti.

Jos portaissa kompastuu, niin vauhti pysähtyy ristikkoon eikä jatku järveen asti.

Tervan tuoksua

Kuusikymmenluvun betonikuutio oli iso, mutta sen valu oli koostumukseltaan haperoa. Reisilankkujen tukipuut ja kaiteiden pystypuut oli kiinnitettävä peräti 180 mm pitkillä kiilapulteilla. Satamilliset pultit eivät pitäneet lainkaan.

Kaikki käytetty puu on lämpökäsiteltyä tai painekyllästettyä kierrätyspuuta, mutta väriltään aika vaaleaa ajan patinoimaa, tummaa saunarakennusta vasten.

”Portaista on tarkoitus tulla myös tummat, jotta ne sulautuvat maisemaan. Vesiliukoisia puuöljyjä en halunnut käyttää, koska ne kokemukseni mukaan pitäisi uusia lähes joka vuosi.”

Tekijä huomasi netissä lupaavan reseptin kyllästämättömälle puulle. Sen aineksina ovat pellavaöljy, vernissa ja terva. Ennen tätä löytöä hän oli valitettavasti ehtinyt vetää portaat kertaalleen liuotinohenteisella kyllästeellä.

Tervaseos ei imeytynyt kyllästeen päälle ihan toivotulla tavalla, mutta silti väri tummeni jo hiukan. Käsittely on tarkoitus uusia parin vuoden päästä.

”Periaatteessa resepti on hyvä ja toimiva. Kokeeksi sillä kyllästettiin polttopuukatos, josta tuli juuri niin kaunis tervanruskea kuin pitikin. Ja tuoksu kaupan päälle.”

Artikkeli on ilmestynyt TM Rakennusmaailmassa 5/20.