Jos Billnäsin ruukki jääkin kävijämäärässä turistivetonaula Fiskarsin jalkoihin, se on vieraiden tappio. Viehättävän ja tunnelmallisen ruukinkylän tulisi olla käsityöläis- ja teollisuushistorian harrastajille suoranainen pyhiinvaelluskohde.

Aikoinaan menestyksekkään Billnäsin rautaruukin historia ulottuu neljän vuosisadan taakse. Kylän vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvulta. Ruukinkylässä elää vanha käsityöläisperinne edelleen. Rakennuksia saa katsella ja tunnelmaa ihastella rauhassa, sillä kylän raitilla ei kauniina kesäiltapäivänäkään tarvitse väistellä turistimassoja.

Ruukin voimalaitoksena toimineessa, aivan Mustionjoen rannassa sijaitsevassa pienessä rakennuksessa sijaitsee nykyisin Onnellisen Sepän Paja. Sen kahdesta omistajasta nuorempi, 32-vuotias seppämestari on nimeltään Sami Ryhänen.

Onnellisen Sepän Pajaan ei ihan helpolla eksy. Hyvillä ohjeilla sinne kuitenkin löytää. Ruukinkylän pääraittia ajettaessa saavutaan lopulta monen vanhan talon kunnostajan tunteman Rakennusapteekin kohdalle. Kun siinä hidastaa, huomaa vasemmalla pienen valkoisen kyltin, joka ohjaa kääntymään oikealle rantaan, jyrkkään mäkeen. Siellä piilossa katseilta sijaitsee paja.

Kompakti ja tunnelmallinen

Paja on kompaktin kokoinen, täynnä sepän ammattiin kuuluvia moderneja ja perinteisempiä työkaluja. Siellä on tietysti ahjo, jossa työpäivän aikana hehkuu koksituli. Muutoin pajassa on hämärää. Sepän paja ei voi olla kirkkaan kliinisen valkoinen.

”Tummassa, pimeähkössä ympäristössä näemme raudan väristä oikean taontalämpötilan. Kirkkaassa valossa se olisi mahdoton määritellä”, Sami Ryhänen selittää.

Sami kertoo, että taontalämpötila riippuu taottavan raudan seoksesta. ”Enimmäkseen käytämme kuumavalssattua rakenneterästä, S235, jonka taontalämpötila on +800–1150 astetta.”

Esimerkiksi työkalujen valmistuksessa käytetään seostetumpaa terästä, jonka taonnassa lämpötilaväli on paljon kapeampi.

Hiiliahjossa sepät polttavat koksia, kuivatislattua, hapettomassa tilassa esipoltettua kivihiiltä. Sami selittää, että siitä on poltettu pois esimerkiksi rikki, jota kivihiilessä voi olla pieninä pitoisuuksina ja joka saattaisi rautaa haurastuttaa.

Sami sanoo, että koksi on hyvä polttoaine. Sillä on hyvä lämpöarvo ja se palaa pitkään, mutta ei savuta. Polttoaineena se on melkoisen puhdasta.

”Monet sepät käyttävät kaasuahjoa. Molemmilla ahjotyypeillä on hyvät puolensa. Kumpikaan ei ole selvästi toista parempi.”

Puhdas vahinko

Sami on sepän pajassa selvästi kuin kotonaan. Hän viihtyy työssään. Kaverina on kahdeksan kuukauden ikäinen tollerin, novascotiannoutajan pentu Ninni, kisälli Jouni sekä tietysti Onnellisen Sepän Pajan toinen omistaja Juhani Krappe, jota Samin sepän ammattiin päätymisestä voi syyttää tai kiittää.

Sami sanoo, ettei hän itse asiassa ikinä tehnyt päätöstä ryhtyä sepäksi. Kysymyksessä oli ihan puhdas vahinko. Lukion jälkeen nuorukaisella oli edessä asepalvelus, jonka aikana hän toivoi keksivänsä, mitä oikeasti haluaisi isona tehdä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut eikä tulevaisuus tuntunut kotiutumisen jälkeen yhtään selvemmältä. Sitten kävi niin, että Samille tuttujen poikien isä kysyi, josko Sami lähtisi hänelle harjoittelijaksi.

Mikäpä siinä, sillä Sami ei keksinyt syytä oikein kieltäytyäkään. Kaikkiaan 13 kuukauden työharjoittelun kuluessa hän suoritti kisällin ammattitutkinnon Karjaalla.

”Aika nopeasti huomasin, että tämä taisi kuitenkin olla minulle sopiva ala. Olen aina tykännyt tehdä asioita käsilläni, mutta ei minulla ollut kyllä paloa juuri sepäksi ryhtymiseen. En ollut moista ajatellutkaan. Mutta kun hommat hanskasi hyvin, tuntui luontevalta jäädä niitä tekemään.”

Taisi Juhani Krappe nähdä nuoressa miehessä jo varhain sellaista potentiaalia, jota hän ei itse vielä tunnistanut.

Kisällin ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen Samin piti päättää, halusiko hän tosissaan jatkaa ammatissa. Se tarkoitti käytännössä yrittäjäksi ryhtymistä, joten hän perusti aluksi oman toiminimen ja työskenteli yrityksenä yrityksen sisällä Onnellisen Sepän Pajassa.

Työ sujui niin mainiosti, että vuonna 2012 miehet pistivät omistuksen puoliksi ja Sami ryhtyi pajalle jatkajaksi. Samaan aikaan hän suoritti myös mestarin ammattitutkinnon.

Mukavaa hommaa

Onnellisen Sepän Pajassa työskentelevän on ikään kuin virankin puolesta oltava onnellinen ja Samilla on siihen hyvät edellytykset. Sepän työ on osoittautunut loistohommaksi ja töitä riittää.

Sami sanoo, että parasta työssä on vaihtuvuus. Erilaisia töitä saa tehdä laajalla kirjolla. Onnelliset sepät tekevät nykyisin lähes pelkästään erilaisia tilaustöitä, kuten kookkaita rautarakenteita, portaita, kaiteita ja portteja. Toisessa ääripäässä ovat puolestaan yksilölliset korut.

”Kliseehän se on, mutta on hienoa luoda käsillään jotakin, joka on saanut alkunsa omasta ajatuksesta.”

Kun onnelliset sepät eivät vielä olleet aivan niin tunnettuja kuin nykyisin, he kiersivät markkinoilla ja messuilla ja tekivät varastoon töitä osastolla myytäväksi.

”Meidän piti mennä ihmisten luo, sillä he eivät tietenkään tienneet vielä, että me edes olemme olemassa. Nykyisin pystytämme kesällä osaston muutamaan paikkaan ja vuosittaiset Tuomaan Markkinat Helsingissä ovat meille edelleen tärkeät. Siellä me tapaamme asiakkaita ja teemme hieman tiliäkin.”

Nykyisin onnellisilla sepillä on vakituista asiakaskuntaa ja tyytyväiset asiakkaat ovat tunnetusti sitä parasta mainosta. Hyvin tehty työ poikii lisää työtä joko samalle asiakkaalle tai tutuille. Tarjouspyyntöjä tulee sähköpostilla ja puhelimella. Myös verkkosivut ja Facebook-sivut ovat yritykselle tärkeät.

Onnellisten seppien kookkaita rautarakenteita menee monenlaisiin rakennuksiin ja enimmäkseen yksityisasiakkaille. Vanhan mallin mukaan niitä toteutetaan restaurointikohteisiin. Moderneihin taloihin luodaan uutta. Joskus suunnitelma tulee kohteen arkkitehdilta, mutta yleensä sepät saavat suunnitella rakenteet itse asiakkaan toiveiden perusteella.

”Asiakasta kuuntelemalla keräämme tiedonmurusia ideoita varten. Rakennuksen tyylisuunta voi sanella paljonkin, kuten vaikka jugend, mutta ei välttämättä. Joskus suunnitellaan koristeen tai aiheen pohjalta.”

”Käymme mielellämme paikan päällä tutustumassa kohteeseen. On tärkeää nähdä, minkä tyylinen rakennus on, missä ympäristössä se sijaitsee ja minkälainen työ sinne sopii. Teemme asiakkaalle luonnoksen tehtävästä työstä, työstämme mallin, paremmat työkuvat ja annamme asiakkaalle tarjouksen.”

Esimerkiksi tilaustyönä valmistettavan portin hinta määräytyy koon, tyylin, valmistustekniikan ja sen perusteella, tarvitaanko perustuksia. Eniten hintaan vaikuttaa käytettävä työaika.

Varsinainen materiaali, rauta, ei ole kallista. Töissä käytettävät rautakanget ovat seoksiltaan ja mitoiltaan standardisoituja, hyllytavaraa. Nykyisin se on yleensä 80-prosenttisesti kierrätysmetallia.

Perinteisin tekniikoin työstäminen on hidasta. Hintaa voidaan laskea, jos lopputulokseen voidaan liittää modernia tekniikkaa, kuten hitsaamista. Sami sanoo, että aina kannattaa siis kysyä.

Kärsivällisyyttä ja toistoja

Sami sanoo, että sepäksi aikovalta vaaditaan ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, pään ja käden välinen koordinaatio kehittyy kyllä jossain vaiheessa. Kärsivällisyyttä oppiminen kuitenkin vaatii, sillä taitoja ei opi nopeasti. Eri tekniikat vaativat toistoja, treeniä ja harjoittelua.

Jollakin voi mennä muutama vuosi, että kehtaa kutsua itseään ammattitaitoiseksi sepäksi, jollain kymmenenkin vuotta.

Entisajoista kertovissa elokuvissa kyläseppä on aina lihaksikas tyyppi. Ehkä siksi, että hänen piti jaksaa kengittää isoja hevosia. Nykyajan sepän työ ei kuitenkaan ole niin fyysistä työtä, vaan ennemminkin tekniikkalaji.

”Painotamme kursseilla opiskelijoille, ettei tätä tehdä hauiksen voimalla. Raudan muokkaaminen vaatii kyllä tietynlaisen voiman, vaikka se olisi kuinka kuumaa, mutta työn tekee vasteinen massa, alasimen ja vasaran paino. Niiden käyttö oikealla tavalla antaa paljon enemmän voimaa muokkaamiseen kuin mitä ranteesta löytyy.”

Sami arvelee, että leipätyökseen sepän ammattia harjoittavia saattaisi olla muutamia kymmeniä. Moni voi kuitenkin tehdä työtä harrastuspohjalta tai toisen työn ohessa. Maassamme on kaksikin alalla toimivaa järjestöä: Suomen Sepät ry ja Taidesepät ry.

Sami sanoo, että seppiä voisi olla kuitenkin enemmän ja työtä heille varmasti riittäisi.

”Tekemätöntä työtä on. Ammattikunta on niin pieni, että emme riittävästi pysty olemaan näkyvillä. Asiakkaat eivät tiedä, mitä kaikkea sepällä pystyy teettämään.”

Artikkeli on ilmestynyt TM Rakennusmaailmassa 5/20.