Talo Haltiatar on saanut nimensä kotimaisen clt-rakentamisen lippulaivalta, Espoon Nuuksiossa sijaitsevalta Luontokeskus Haltialta. Talo on kaksikerroksinen ”hybridi”, sillä sen alakerta rakentuu lämpöharkoista ja yläkerta clt-elementeistä. Haltiattaren huoneistoala on 199,5 neliötä ja huoneistoselitelmä 9 h+k. Lisäksi rakentuu 25-neliöinen pihasauna – sisäsaunaa ei ole lainkaan.

Talon on suunnitellut arkkitehti Marko Raiski. Näytteilleasettajana toimii Hunton Oy, jonka puukuituisia tuulensuojalevyjä ja puhallusvilloja talossa käytetään.

Tilaa kuusihenkiselle perheelle

Kuusihenkinen rakennuttajaperhe, vanhemmat Nina ja Tuomas Rouhikko sekä lapset Romeo, Nellie, Linnea ja Benjamin saavat asuttavakseen tilavan ja valoisan talon, jossa on kuusi makuuhuonetta, erillinen työstudio, khh-keskus sisältäen kaiken vaatesäilytyksen, peseytymistilat, kuraeteisen ja vaatehuollon. Unohtamatta tietenkään keittiötä, ruokailutilaa, olohuonetta ja kolmea wc:tä. Nina on ammatiltaan fysioterapeutti ja Tuomas yrittäjä.

”Lähdimme rakentamaan uutta kotia, koska kymmenen vuotta sitten rakennettu omakotitalo oli käynyt liian ahtaaksi. Kun rakensimme tuon ensimmäisen omakotitalomme, oli esikoisemme vasta 1,5-vuotias. Kymmenessä vuodessa lapsilukumme on nelinkertaistunut ja perheen tarpeet erilaiset. Olemme siis rakentamassa toista omakotitaloamme”, Nina kertoo syistä, joiden vuoksi talohankkeeseen lähdettiin.

Tällä kertaa he halusivat rakentaa yksilöllisen ja kauniin massiivipuisen kodin, jonka suunnittelun lähtökohtana on arkielämän sujuminen perheen erilaisissa elämänvaiheissa. Muutaman luonnoksen sekä puhelinneuvottelun jälkeen he saivat Raiskilta suunnitelman, joka sisälsi kaikki toiveet.

Alakerta lämpökiviharkkoa, yläkerta CLT-elementtejä

Runkomateriaaleiksi valittiin alakertaan Lammin lämpökiviharkot ja yläkertaan Crosslamin clt-elementit. Clt, cross laminated timber on ristiinliimattua puutavaraa, josta voidaan tehdä hyvinkin suuria, jopa 12-metrisiä elementtejä. Seinäpaksuus voi vaihdella käyttötarkoituksen mukaan 60 millistä 300 millimetriin.

Yläkerran puuelementtien seuraksi piti valita eristysmateriaali, jolla lämpö pysyy sisällä talvella ja ulkona kesällä. Myös ilmanlaadulla ja kosteudella on yllättävän paljon vaikutusta kodin ja asukkaiden hyvinvointiin. Rouhikot päätyivät valitsemaan ekologisen ja kosteutta siirtävän vaihtoehdon eristykseen, puukuidun. Pääyhteistyökumppaniksi valikoitui samalla Hunton Oy, jonka puhallettavalla puukuitueristeellä, puukuitulevyillä ja tuulensuojamateriaaleilla on eristetty kaikki talon ja saunarakennuksen elementit.

Autokatokseen ja pihasaunaan tulee lisäksi viherkatto. Talon ulkoverhous tehdään Bendersin kattotiilillä ja lehtikuusipaneeleilla.

TM Rakennusmaailmassa seurataan kevään mittaan Talo Haltiattaren rakentamisen edistymistä sekä lehdessä, TM Rakennusmaailman nettisivuilla, Facebookissa että Instagramissa. Messuilla Haltiattaresta löytyy myös TM Rakennusmaailman messuluettelon ja muiden Otavamedian lehtien myyntipiste.

Asuntomessut Porissa järjestetään 6.7.-5.8.2018. Varmista oman messuluettelosi saanti ja tilaa TM Rakennusmaailma!