Asunnonvälittäjä on huolissaan lainakaton tiukennuksesta ja pelkää sen purevan väärään tahoon ja lyövän pahiten pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Finanssivalvonta päätti kiristää asuntojen lainakattoa heinäkuusta alkaen saadakseen kotitalouksien nopean velkaantumisen kuriin.

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen on huolissaan asunnonostajien lainaehtojen kiristymisestä. Se tulee lisäämään entisestään eri alueiden eriarvoistumista ja paikkakuntakohtaisia eroja myyntihinnoissa ja -ajoissa. Pankkien myöntämiä asuntolainoja suurempi uhka on Rantasen mukaan uusien asuntojen taloyhtiölainoissa ja niiden lyhennysvapaiden jälkeisissä vastikekuluissa.

”On ikävää, että Finanssivalvonnan päätökset koskevat aina koko maata. Asuntomarkkinamme ovat vahvasti polarisoituneet, ja isoimpia kaupunkeja ja muutamia kasvualueita lukuun ottamatta käytettyjen asuntojen hinnat ovat jo pitkään olleet laskussa. Mielestäni viranomaisilla pitäisi voida olla mahdollisuus tehdä aluekohtaisia ratkaisuja. Se toimisi Suomessa paremmin”, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Rantasen mukaan tilastot osoittavat, että kotitalouksien uusien asuntolainojen määrät ovat kasvaneet viime vuosina Suomessa maltillisesti. Syynä on se, että pääkaupunkiseudullakin, jossa tehdään puolet käytettyjen asuntojen kaupoistamme, kauppa ja hintojen nousu on ollut hillittyä.

”Väitänkin, että ylivelkaantumisen riskit liittyvät ennen kaikkea uusien asuntojen taloyhtiölainoihin”, toteaa Rantanen.

Uudiskohteiden taloyhtiölainat arveluttavat

Uudisasuntokauppa käy Sp-kodin mukaan edelleen kuumana. Vuokrat ovat etenkin pääkaupunkiseudulla karanneet normaalituloisten käsistä. Kun työn perässä muutetaan alueelle, joutuvat monet ostamaan oman asunnon pankista rahoittamallaan pienellä omarahoitusosuudella ja taloyhtiölainalla. Rantanen epäilee ihmisten varautuneen jopa tuhansien eurojen kuukausittaisiin vastikekuluihin, kun ensimmäisten vuosien lyhennysvapaat ovat ohi.

”Uusien asuntojen taloyhtiölainojen riskeistä olisi puhuttava avoimesti. Rakennusliikkeiden markkinointimateriaaleissa tulisi näkyä selvästi arvio tulevasta rahoitusvastikkeen määrästä vuosittain koko laina-ajalta. Nyt niissä näkyy usein vain ensimmäinen vuosi, joka johtaa uudesta asunnosta ja pienistä asumiskuluista hurmaantuneen valitettavasti täysin harhaan.”

Rantanen pelkääkin, että muutamien vuosien päästä  taloyhtiölainojen lyhennysten alkamisen ja rahoitusvastikkeiden nousun myötä asuntovelalliset joutuvat tukalaan tilanteeseen.

”Varmasti monet yrittävät myydä asuntojaan ennen kuin vastikkeet kohoavat pilviin. Olen esimerkiksi kuullut, että Espoossa metron varrella sijaitsevan 100 neliön kerrostalohuoneiston kuukausittaiset vastikekulut tulee lyhennysvapaan päätyttyä olemaan 5500 euroa, ja Oulussa sijaitsevan uuden yksiön 1400 euroa kuukaudessa. Näistä ei puhuta, eikä kerrota riittävän selvästi ostajalle ennen kauppoja. Se, miten tämä tulee vaikuttamaan koko asuntomarkkinaamme, jää nähtäväksi.”