punaisen satavuotiaan puutalon kunnostus

Satavuotiaan puutalon kunnostus kuulostaa romanttisten haaveiden ruumiillistumalta. Kun unelmista edetään käytäntöön, on ruusunpunaiset lasit kuitenkin syytä riisua vikkelään.

Vihtiläisen Alatuvan kunnostusurakka onneksi osoittaa, että uskalluksella ja uurastuksella haaveet voivat muuttua käsinkosketeltavaksi todellisuudeksi ilman, että kaikkea muuta elämässä saavutettua on pakko uhrata.

Alatuvan ensimmäinen osa on rakennettu vuoden 1908 tienoilla hirsistä luonnonkivijalalle. Ensivaiheessaan yksikerroksista taloa on sittemmin laajennettu ainakin kahteen otteeseen, kunnes 1920-luvulla talo saavutti lopulta likipitäen nykyisen 130 neliön mittansa. Tällöin siihen rakennettiin mm. toinen asuinkerros, joka toteutettiin tavanomaisella ristirunkorakenteella.

Yrityksistä huolimatta rakennuksen koko historiaa ei ole saatu selvitettyä aukottomasti. Se kuitenkin tiedetään, että sotien jälkeen taloa on peruskorjattu.

Tällöin esimerkiksi katolle ei ilmeisesti ole tarvinnut tehdä juuri mitään. Jo 1920-luvulla asennettu konesaumapelti hoiti tehtävänsä kunnialla aina näihin päiviin asti.

Vaikka katto oli kestänyt, räystäskourujen huono kunto tai puuttuminen kokonaan oli aiheuttanut sen, että vettä oli päässyt valumaan katolta suoraan seinille. Lähes ulkoverhoilulaudoituksen tasolle nousseet maakerrokset lisäsivät seinän rasitusta. Paikoin seinälaudat olivat iljettävän vihreän möhjän peitossa.

Paikallisen JV-Kaivuu Oy:n urakoiman maa-ainesten poiston ja salaojituksen rakentamisen yhteydessä selvisi lopullisesti sekin, että sokkeli oli päässyt paikoin romahtamaan. Omalla tavallaan kyse oli onnesta onnettomuudessa.

Lahoaminen ei tämän vuoksi ollut päässyt juurikaan etenemään kantaviin rakenteisiin. Esimerkiksi rakennuksen vanhimman osan hirret olivat melko lailla kunnossa.

Suunnittelua työn edetessä

Talon energiatasetta on lähdetty parantamaan sieltä, mistä se on muiden töiden ohessa ollut helpoimmin mahdollista. Esimerkiksi uuden konesaumakattoa jäljittelevän teräskatteen alle lisättiin eristävyyttä lisäämällä sinne uretaanilevyjä.

Seinien vanhoihin puruihin ei sen sijaan ole tarvinnut kaikin osin edes koskea, sillä perinne-eristeen laskeutuminen on jäänyt yllättävän vähäiseksi.

Niiltä osin kuin tyystin uutta eristettä on seinään pantu, työ on hoidettu mineraalivillalla. Pienen lisänsä lämmöneristykseen tuo seiniin käytetty kuitulevy-tuulensuoja. Lisäsäästöä lämmityskuluissa aiotaan jatkossa saada myös alapohjan sekä yläkerran sisäkaton eristyksellä. Lopulliset rakenneratkaisut ovat vielä tässä vaiheessa hieman pohdinnan alla.

Mitä ylemmäs talossa on edetty, sitä paremmalta tilanne on pääsääntöisesti näyttänyt. Jopa yläkerran kylpyhuoneen ympäriltä on ollut turha etsiä mainittavia kosteusvaurioita, saatikka hometta.

Niin nurinkuriselta kuin asia tiukimmasta perinnenäkökulmasta saattaa kuulostaa, kylpyhuoneen muovitapetti on toiminut ilmeisen hyvänä kosteussulkuna, joka on pitänyt seinärakenteet kunnossa.

Ulkoseinien ulkoverhouslaudat olivat puolestaan niin hyvässä kunnossa, että ne olisi voinut jättää vaikka tyystin paikalleen. Jos uudet laudat ja teollisesti valmistettu punamulta kestävät tulevaisuudessa edes puolet siitä, mitä edellinen verhoilu, saavutusta voi pitää hyvänä.

Lue aiheesta lisää TM Rakennusmaailman numerosta 8/08, joka ilmestyy 10.12.