Kerralla kuntoon, tuntuu olevan meidän suomalaisten motto sisustamisessa. Haluamme laittaa kotimme kerralla valmiiksi, emmekä juuri vaihtele sisustusta vuodenajan mukaan.

Toimiva arki on suomalaisille sisustusvalintojen selkein suuntaviiva. Tuoreesta tutkimuksesta selviää suomalaisten suosivan kodinsisustuksessa käytännönläheisiä ja toimivia ratkaisuja kalliiden merkkikalusteiden sijaan. Vaikka pääosa suomalaisista haluaa laittaa kotinsa sisustuksen kerralla valmiiksi, päivittävät trendejä seuraavat nuoret kodin sisustusta vuoden aikana useamminkin.

IKEA Suomen kesällä teettämän kyselyn mukaan suomalaiset viettävät kotona paljon aikaa, ja ovat myös valmiita satsaamaan kotinsa viihtyisyyteen. sisustuksen tulee kuitenkin olla käytännöllinen ja kaluste- ja sisustusratkaisujen toimivia ja kestäviä.

”Suomalaiset ovat tunnetusti rationaalisia kuluttajia, joille toimivuus ja käytännöllisyys menevät selkeästi muiden ominaisuuksien edelle. Kalusteissa tärkeäksi nousee myös niiden monikäyttöisyys, sillä yhä useampi suomalainen asuu pienemmissä asunnoissa kaupungeissa. Kodin muunneltavuus ja se, että tilat taipuvat moneen eri tarkoitukseen, korostuvat. Olohuoneessa ei enää katsota vaan telkkaria vaan siellä myös esimerkiksi jumpataan ja leikitään”, kertoo IKEA Suomen sisustussuunnittelun asiantuntija Riikka Härkönen.

Muotoilulla on merkitystä, mutta kalliista merkkikalusteista ei haluta maksaa

Hieman yli puolet suomalaisista pitää kalusteiden ja sisustustuotteiden ulkonäköä ja muotoilua tärkeinä. Kuitenkin vain 16 prosenttia on valmis panostamaan erikseen merkkituotteisiin.

Nuoret ovat jälleen poikkeus kaikkiin suomalaisiin verrattaessa, sillä he suosivat muita enemmän merkkituotteita. Tässä näkyy sama ilmiö kuin pukeutumisessa: nuoret saattavat suosia yksittäisiä arvokkaita merkkituotteita, mutta yhdistelevät niitä ennakkoluulottomasti edullisempiin kalusteisiin ja sisustustuotteisiin.

Ihan purematta emme kaikkea niele, sillä sisustuslehtien täydelliset kodit eivät meitä houkuttele.

”Ihmiset haluavat nähdä aitoja ja persoonallisia koteja. Hyvä niin, sillä kodin kuulukin olla juuri oman näköinen paikka”, Riikka Härkönen kannustaa.

Tutkimuskysely toteutettiin Bilendin verkkopaneelissa touko–kesäkuussa 2018, kyselyyn vastasi 1000 18–70-vuotiasta suomalaista.