Suomalaisen saunan päivänä 10.6. kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että saunassa on hyvä kiuas ja että saunassa ei synny riitaa. Verkkorautakauppa selvitti myyntitilastoistaan suomalaisten suosituimmat kiukaat.

Netrauta.fi:n tekemän selvityksen mukaan suomalainen sauna toimii useimmiten sähköllä. Toimitusjohtaja Joni Meltorannan mukaan peräti 65 % myydyistä kiukaista sähköllä ja 35 % puulla.

”Sähkökiukaiden myyntiä hallitsevat isot valmistajat. Kaksi suurta Harvia ja Helo ottavat isoimmat siivut myynnistä, ja loppu jakaantuu noin kymmenelle muulle valmistajalle.”

Myös puukiukaiden ykkönen on Harvia. Sen jälkeen tulevat Kastor ja Narvi. Meltorannan mukaan yleinen harhaluulo on, että puukiukaita menisi kaupaksi vain mökkikauden alkaessa.

Verkkokaupassa myyntiä ympäri vuoden

Netraudan verkkokaupassa on myynnissä noin tuhat erilaista kiuasta. Ahkerimmin verkkokauppaostoksia tekevät naiset, sillä ostajista 40 % on naisia. Miesostajat korostuvat myymälässä 70 % osuudella.

”Usein asiakas on jo tutustunut verkossa valikoimaan ja haluaa vielä varmistusta ostopäätökselleen myymälän puolella”, Meltoranta kertoo.

Asiakkailla kiukaan valinnassa vaikuttavat toimitusaika ja kilpailukykyinen hinta. Netraudassa on huomattu, etteivät asiakkaat hae verkossa halvinta vaan sellaista kiuasta, jossa hinta, laatu ja design kohtaavat.

”Nykyisin suosikkikiuas on verkko- eli pilarikiuas, jossa on massiivinen määrä kiviä luomassa pehmeää löylyä”, Meltoranta kertoo.

Designkiukaat ovat tulleet viime vuosina jäädäkseen ja nostavat päätään aina esimerkiksi asuntomessujen tai Habitaren aikaan. Netraudan kallein myynnissä oleva kiuas on omakotitaloihin tarkoitettu Tulikiven designkiuas, jonka hinta on 3 690 euroa.

Saunan päivä kunnioittaa perinnettä

Suomalaisen saunan päivä ei ole mikään uusi keksintö, sillä sitä on vietetty jo kolmekymmentä vuotta. Suomalaisen saunaseuran toiminnanjohtaja Jussi Nuortimo kertoo, että päivällä halutaan kunnioittaa suomalaista perinnettä ja juhlistaa kesän alkua.

”Saunominenhan on suomalaisimpia asioita, mitä meillä on. Suomensukuisten kansojen saunaperinne juontaa jo kymmenentuhannen vuoden takaa”, Nuortimo sanoo.
Nuortimon mukaan saunominen on palaamassa takaisin yhteisölliseksi toiminnaksi.

”Ihmiset saunovat taas mielellään yhdessä, kun jossain vaiheessa hakeuduttiin omiin tai taloyhtiöiden saunoihin. Ehkä se liittyy siihen, että halutaan erilaisia saunomiskokemuksia ja parempia löylyjä kuin vaikkapa taloyhtiön saunassa on tarjolla.”

Suomalainen saunaseura on ehdottanut saunapäivästä kansallista liputuspäivää. Voit käydä allekirjoittamassa vetoomuksen nettiosoitteessa saunapaiva.fi.

Saunaetiketin viisi kohtaa

1 Sauno sen porukan ehdoilla, jonka kanssa olet. Saunomisen pitää olla kivaa itselle ja muille.
2 Kunnioita muita: älä heitä liikaa löylyä.
3 Vältä puheenaiheita, jotka saattavat aiheuttaa riitaa.
4 Käytä laudeliinaa.
Huolehdi riittävästä nesteytyksestä. Juo vettä tai kivennäisvettä.

Vinkit antoi Suomalaisen saunaseuran toiminnanjohtaja Jussi Nuortimo.