Suomalaisten remontti-into on kovimmillaan alle 45-vuotiaana. Ruuhkavuosien keskellä remontoidaan kodin pintoja, pihaa ja keittiötä. Remontti tehdään mielellään itse tai talkoovoimin.

Kun suomalainen remontoi, hän suhtautuu projektiin iloisena ja tuntee lopputuoksesta ylpeyttä. Iloa tehdystä remontista tuntevat etenkin lapsiperheiden vanhemmat, jotka ovat saaneet pintaremontilla kodin kuntoon. Erityistä ylpeyttä tunnetaan itse tehdystä työstä, joka näkyy omassa kodissa.

Kun ongelmia tulee, on yleisin syy aikataulun pitäminen. Myös urakoitsijan löytäminen, kustannusten hallinta ja työn laatu aiheuttavat pulmia. Työn laatuun on pettynyt noin joka kuudes vastaaja. Tavallisimmin tyytymättömyys tulee esiin silloin, kun remontin kohteena ovat märkätilat.

Tiedot selviävät K-Raudan, Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehittämiskeskuksen sekä verkkopalvelu Meilläkotona.fin tekemästä tutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi kesäkuussa 567 vastaajaa.

Meillä osataan

Suomalainen osaa iloita työnsä jäljestä. Tutkimukseen osallistuneista vastaajista reilu kolmasosa sanoo, että viimeksi tehdyssä remontissa kaikki sujui täysin kuten piti. Tyytyväisimpiä olivat yli 65-vuotiaat, jotka myös käyttivät eniten palveluja remontin totuttemiseen. Heistä joka neljäs kertoo ostavansa remontin valmiina, avaimet käteen -palveluna. Alle 45-vuotiaat sen sijaan pyytävät remonttiin muita useammin talkooapua.

”Tutkimuksesta välittyy suomalaisten positiivinen suhtautuminen remontointiin. Remontti koetaan iloisena asiana, jonka lopputuloksesta tunnetaan ansaittua ylpeyttä – 40 % kertoi remontin sujuneen suunnitellusti. Tutkimuksessa painottuu myös se, että kodista remontoidaan usein juuri pinnat: inspiroiva uusi maalisävy, päivitetyt pintamateriaalit tai uudet laatat tuovat helposti iloa arkeen,” kommentoi tuloksia K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere.

Yleisimpiä ovat pienet remontit, joiden kustannusarvio on alle 5 000 euroa. Yli 40 000 euron remontteja oli käynnissä tai suunnitteilla vain muutamalla prosentilla vastaajista.

Hieman yli puolet (59 %) vastaajista kertoo ostavansa palveluna vain ammattilupia ja -osaamista vaativat työt, 14 % kertoo tekevänsä aivan kaiken itse. Koko remontin valmiina palveluna ostaa 16 % vastaajista.

Intohimoisimmat remontoijat ovat alle 45-vuotiaita. Heillä on mielessä uusi projekti heti, kun edellinen päättyy.

”Kaikissa ikäryhmissä inspiraatiota ja ideoita remonttiin haetaan aikakauslehdistä. Lehdet ovat suunnitteluvaiheessa tärkeitä 72 prosentille vastaajista. Digimediasta ja suoraan verkkokaupoista ideoita hakevat nelikymppiset ja sitä nuoremmat. Verkkokauppojen sisältöjen merkityksen voi ennustaa kasvavan.”