Jopa 82 prosenttia meistä suomalaisista on tyytyväisiä omaan kotiinsa. Eniten riitoja kotona tulee siisteydestä.

IKEA otti selvää millaista elämää suomalaisissa kodeissa nykyään vietetään. Life at Home -tutkimukseen vastasi elokuussa 2017 yhteensä 1019 suomalaista, jotka olivat 18-80-vuotiaita.  Tutkimus toteutettiin viime vuonna yhteensä 22 maassa.

Tänään julkistetun tutkimuksen mukaan me suomalaiset olemme kotona viihtyvää kansaa, ja olemme tyytyväisiä koteihimme. Kodin merkitys ja elämämme siellä ovat kuitenkin muuttuneet ympäröivän maailman mukana. Liikkuva elämäntapa ja etätyö, digitaalisuus, yhteisöllisyyden ja toisaalta myös oman tilan tarpeen korostuminen ovat vieneet muutosta eteenpäin.

Tarvitsemme kotona omaa tilaa, sillä sen me koemme edistävän onnellisuuttamme ja toisaalta myös tyytyväisyyttämme kumppaniimme. Jopa 66 prosenttia meistä pitää oman tilan pyytämistä kotona helppona asiana.

”Heitin roskiin sen kamalan matkamuiston”

Eniten meitä kotona hiertävät siisteyteen liittyvät erimielisyydet. Puolet suomalaiskotien riidoista liittyy epäsiisteyteen ja suurimmat riidat johtuvat siisteyden erilaisista käsityksistä. Lapsiperheissä siisteyteen liittyvät riidat ovat erityisen korostuneita.

”Siisteysstandardeissamme on yllättävän isoja eroja”, kertoo liiketalouden professori ja Linnén yliopiston Elämä kotona ja kestävät innovaatiot -tutkimusryhmän johtaja Saara Taalas. Yleensä meitä ärsyttävätkin toisen lattialla lojuvat tavarat, eivät omamme.

Siivoamiseen liittyy myös salailu, sillä jopa 41 prosenttia suomalaisista kertoo heittäneensä salaa asuinkumppaninsa tavaroita roskiin. Yleisimmin romukoppaan lentävät vaatteet ja koriste-esineet. Toisaalta kummitädiltä saatua maljakkoa ei ehkä uskalleta heittää pois, vaikka se ei omaan sisustusmakuun mahtuisikaan.

Rutiinit tuovat turvallisuutta

Suomalaiset rakastavat rutiineja. 72 prosenttia meistä on sitä mieltä, että rutiinit saavat olon tuntumaan turvalliselta. Vain 15 prosenttia meistä rakastaa muutosta ja pyrkii tekemään asiat aina eri tavoin. Olemme myös laiskoja tekemään kotiin isoja muutoksia tai remontteja kerralla. 17 prosenttia miehistä sanoo suurimmaksi esteeksi sen, että omaa tilaa tai liikumavaraa tavaroiden siirtämiseksi ei ole tarpeeksi.

Toisaalta muutokset tuovat usein onnellisuutta, sillä ne meistä, jotka eivät koe kodin uudistamista hankalaksi, ovat keskimäärin tyytyväisimpiä koteihinsa.

Paineita ja huonoa omaatuntoa koemme läheistemme kanssa vietetyn ajan vähyydyestä ja someen käytetystä ajasta, mutta rajoitamme muita maita vähemmän esimerkiksi lapsilta puhelimien käyttöä illallispöydässä.

Ystävien ja perheen tapaaminen kasvokkain on mielestämme edelleen tärkeämpää kuin yhteyden pitäminen heihin teknologisten vempainten välityksellä. Jopa 87 prosenttia meistä haluaa kutsua heidät mieluummin kotiinsa.

IKEA-konsernin kansainvälisen Life at Home -tutkimuksen kansainväliset tulokset löytyvät osoitteesta lifeathome.ikea.com