Suomessa ja Ruotsissa teetetty tutkimus kertoo, että molemmissa maissa asukkaat toivovat suurempia panostuksia uusiutuviin energiamuotoihin. Suurimman kannatuksen saavat aurinko- ja tuulivoima sekä maalämpö.

Rototecin teettämän tutkimuksen mukaan kuluttajat kannattavat uusiutuviin energiamuotoihin panostamista niin Suomessa kuin Ruotsissa. Yli puolet vastaajista piti aurinko -ja tuulivoimaa sekä maalämpöä tärkeimpinä energiamuotoina, joihin jatkossa pitäisi panostaa enemmän. 68% vastaajista piti maalämpöä kiinnostavana energiavaihtoehtona. Suurin osa vastaajista kertoi tietävänsä maalämmöstä kuitenkin liian vähän. Sitä pidettiin silti käyttökustannuksiltaan edullisena energiamuotona.

Ydinvoimaa kannatti vain noin kolmannes vastaajista. Ruotsissa ydinvoiman kannatus oli hieman korkeampi (38%). Ruotsalaiset pitivät myös vesivoiman tärkeänä energiamuotona.

Asuminen suurin hiilijalanjäljen kasvattaja

Kyselyssä kartoitettiin myös suomalaisten ja ruotsalaisten mielestä tehokkaimpia tapoja hidastaa ilmastonmuutosta. Yli puolet vastaajista koki lentämisen lopettamisen tehokkaimpana keinona. Autoilun vähentämisen ja auton vaihtamisen vähäpäästöisemmäksi piti merkittävänä ilmastotekona runsas kolmannes. Samoin lihansyönnin vähentämisen vaikutuksiin ilmastonmuutoksen hidastajan uskoi noin joka kolmas.

”Lihan syönnin ja autoilun vähentäminen ovat hyvin näkyviä muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että asuminen muodostaa suurimman osan keskivertokuluttajan hiilijalanjäljestä. Lämmitysmuodon vaihtaminen uusiutuvaa energiaa hyödyntävään onkin suurempi ilmastoteko”, sanoo Tuomas Nikkinen, Rototecin kaupallinen johtaja.

Kuluttajien valinnoissa raha kuitenkin edelleen ratkaisee. Energian valintaan vaikuttaa vastaajien mukaan eniten edullinen hinta (60 %). Toisena määräävänä tekijänä on energiatuotannon ilmastoystävällisyys ja fossiilivapaus (45 %).

Sähkösopimuksen vaihtaminen enemmän uusiutuvalla energialla tuotettuun sähköön tai talouden energiamuodon vaihtaminen ilmastoystävällisemmäksi oli tärkeä ilmastonmuutosta hidastava tekijä 25%:lle vastaajista.

Tutkimus teetettiin Suomessa ja Ruotsissa syyskuussa 2019 ja siihen vastasi yli tuhat18 vuotta täyttänyttä henkilöä kummassakin maassa.

Lue lisää TM Rakennusmaailman artikkeleista:

Parivertailussa maalämpöpumput

Energiaremontti pienentää lämmityslaskua ja hiilijalanjälkeä

Suorasähköstä maalämpöön

Tuulivoimala 4000 eurolla

Tavoitteena sähköomavaraisuus: Sähkö kotiin aurinkopaneeleilla

Vaaran huipulla tuulee: Tuule 200 -pientuulivoimala