Puukerrostaloja rakennetaan Suomessa nyt paljon. Jos kaikki varmat ja todennäköiset hankkeet toteutuvat, on Suomeen tulossa lähivuosina jopa yli 6 000 puukerrostaloasuntoa.

Suomessa on parhaillaan rakenteilla tai suunnitteilla kaikkiaan 51 puukerrostalohanketta, kun viime vuonna vastaava luku oli 40. Hankkeissa ovat mukana niin yksittäiset puukerrostalot kuin kokonaiset puukerrostaloalueet.

Ympäristöministeriön Rakennustutkimus RTS:ltä tilaaman selvityksen mukaan puukerrostalohankkeista varmasti toteutuvia on kymmenen, todennäköisiä 28 ja mahdollisia 13. Mahdolliset hankkeet ovat sellaisia kaavavaiheessa olevia laajoja hankkeita, joissa ei ole vielä puurakentamiseen sitoutunutta rakennuttajaa tai rakentajaa. Lähivuosina valmistuu siis arviolta jopa 6 000 uutta puukerrostaloasuntoa. Tässä luvussa eivät ole mukana kaksikerroksiset kerrostalot.

”On erittäin lupaavaa, että selvityksen mukaan Suomessa on kymmeniä kokonaisia alueita, joihin on tulossa puukerrostaloja. Puun käytön lisääminen rakentamisessa on tärkeää, jotta Suomen ilmastotavoitteet täyttyisivät”, ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino sanoo.

Joensuuhun rakenteilla Suomen korkein puukerrostalo

Suomen korkeinta puukerrostaloa rakennetaan parhaillaan Joensuussa. 14-kerroksisen opiskelijoille suunnatun puukerrostalon on tarkoitus valmistua syksyllä 2019.

Myös Turussa on käynnissä suuri puukerrostalohanke. Turun Linnanfälttiin rakentuu 2020-luvun alkuvuosina useita 2-5-kerroksisia puukerrostaloja noin 1500 asukkaalle. Alueella on jo valmistunut kaksi puukerrostaloa ja käynnissä on tällä hetkellä viisi rakennustyömaata. Linnanfältin asuinalue oli puurakentamisen edistämisohjelman 2004-2010 valtakunnallinen pilottikohde.

Asuinpuukerrostalojen lisäksi Vaasassa on parhaillaan käynnissä Wasa Innovation Centerin eli massiivipuurakententeisen innovaatiokeskuksen rakentaminen. Se koostuu kaksi- ja kahdeksankerroksisesta osasta, joista ensimmäisen on tarkoitus valmistua jo tämän vuoden loppuun mennessä.

”Suomessa on nyt hyvä vauhti päällä puukerrostalojen rakentamisessa. Tavoitteena on, että saisimme lisättyä puun käyttöä myös julkisissa rakennuksissa. Vaasaan rakentuva innovaatiokeskus on hyvä esimerkki siitä, että puuta voidaan hyödyntää myös erilaisissa toimitiloissa”, ohjelmapäällikkö Petri Heino sanoo.

Muita varmoja puukerrostalohankkeita rakentuu tai on suunnitteilla Kirkkonummelle, Turun Pernoon, Nurmekseen, Nurmijärvelle, Rovaniemelle, Uuteenkaupunkiin ja Vesilahdelle.