Taloudellisia laskelmia voi tehdä ja painottaa monin eri tavoin. Tässä tapauksessa korjausratkaisua ohjasivat myös tunteet, sillä lapsuudenkotiaan ei välttämättä halua purkaa maan tasalle. Sitä paitsi vanhan talon koko ja muut ominaisuudet soveltuivat omistajansa arvoihin ja elämäntapaan paremmin kuin moderni pakettitalo.

Oikaisua ja peruskorjausta puoltavia järkisyitä oli toki muitakin. Kun talon historian ja käytöksen tuntee hyvin yli 50 vuoden ajalta, mitään kovin suuria yllätyksiä tuskin tulee eteen. Täystiilinen rakenne sekä betoniset ala-, väli- ja yläpohjat tuntuivat nekin hyviltä lähtökohdilta omakotiasumiseen.
Sitä paitsi tällaisen rakennuksen purkaminen ja poiskuljettaminen ei sekään ole mitään halpaa lystiä.

Painuneita rakennuksia on naapuristossa useita, ja osa niistä on oikaistu jo viime vuosisadan puolella. Oikaisun hinta ja työn mittavuus tuntuivat kuitenkin edellisestä sukupolvesta liian raskailta, ja talo sai olla iloisesti kallellaan yli 50 vuotta.

Ennakkotutkimusten perusteella talon oikaisu hoituisi paisuvan polyuretaanivaahdon, polymeeripaalujen tai laatan alle ja sivuille lyötävien teräspaalujen avulla. Viimeksi mainittu tapa tuntui luotettavalta ja muutenkin talon rakenteeseen ja materiaaleihin sopivalta.

Urakka pääsi toden teolla alkuun, kun aloitettiin maaperätutkimukset. Tulosten perusteella laadittiin suunnitelmat paalutusta ja nostoa varten, ja niiden perustella tehtiin täsmällinen urakkatarjous.
Säiden ja urakoitsijan aikataulujen vuoksi varsinaiset nostotyöt päätettiin aloittaa vasta seuraavana kesänä. Ratkaisu tuntui järkevältä, koska raskaat koneet saisivat aikaan pahaa jälkeä syysmärällä savimaalla. Lisäksi paalujen kiinnittämiseen tarvittavat raudat ehdittiin nyt valmistaa kaikessa rauhassa – ja kotitalousvähennys jakaantui sekin sopivasti kahdelle vuodelle.
Seuraavana kesänä ryhdyttiin varsinaiseen nostotyöhön. Se alkoi kymmenen 35-senttisen reiän poraamisella raudoitettuun betonilaattaan. Koeporausten perusteella laatta oli havaittu kauttaaltaan noin 30 senttiä paksuksi. Timanttiporaus kesti yhden täyden työpäivän.

Työmaaksi muuttuvalla omakotitalon pihamaalla tehtävää riitti ensimmäisten päivien aikana vain miehille. Timanttiporattujen reikien alta piti näet kaivaa savea pois noin 40 senttimetrin syvyydeltä ja 40 sentin läpimitalta. Se tehtiin käsin, ja savi kannettiin ulos ämpäreillä.

Seuraavaksi varmistettiin, ettei laatan reuna estä kuudentoista ulkopaalun lyömistä riittävän lähelle seinää. Maa kaivettiin auki kunkin paalun kohdalta, ja yhdellä paalunpaikalla reuna piti todellakin piikata seinän tasoon. Muuten paalun lyöminen olisi pysähtynyt laattaan.
Kaikkien kuudentoista teräspaalun ensimmäinen putki asetettiin paikalleen ja kuopat peitettiin. Näin varsinainen paalutuskone pääsi tekemään työtään seinän viereen.

Muutaman viikon valmistelu huipentui puolipilvisenä kesäaamuna, kun tutuiksi tulleet työmiehet saapuivat tapansa mukaan tontille kello 7 tasan. Ilmassa oli jännityksen tuntua, sillä tilaaja ei ollut ennen nähnyt, miten kivitaloa nostetaan ilmaan lähes 40 senttiä. Ja kyseessä oli sentään oma talo!

Kun kiinnitysrautojen ja paalunpäiden väliin oli aseteltu 26 tunkkia, nosto aloitettiin vähitellen paalu kerrallaan. Talon isäntää pyydettiin ilmoittamaan, kun lattia tuntuu olevan suorassa.
Oikeasti nostotapahtumaa valvottiin lasermittauksilla niin ulkoa kuin sisältäkin, ja tunkkeja pumpattiin samalla pikkuhiljaa käsipelillä.
Talo oli mittausten mukaan suorassa jo iltapäivällä. Vinouteen tottuneet aistit tosin kertoivat sen olevan edelleen kallellaan – mutta väärään suuntaan.

Lue suoristamisesta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 7/2013, joka ilmestyi 14.8.