Haltiattaressa ei sentään ole luonnonkivilohkareista muurattua kivijalkaa, mutta koko alakerta on kivirakenteinen. Eikä talossa ole hirsirunkoa, mutta massiivinen CLT (cross laminated timber, ristiinliimattu puutavara) ajaa täsmälleen saman asian. Edellytykset pitkäikäisyydelle ja kaikin puolin terveelliselle talolle ovat siis olemassa.

Talossa asuu kuusihenkinen perhe, vanhemmat Nina ja Tuomas Rouhikko sekä lapset Romeo, 12, Nellie, 9, Linnea, 4, ja Benjamin, 2. Nina on ammatiltaan fysioterapeutti ja Tuomas yrittäjä.

Rouhikot ryhtyivät rakentamaan uutta kotia, koska heidän kymmenen vuotta sitten rakennettu omakotitalonsa oli käynyt liian ahtaaksi. Lapsiluku on nelinkertaistunut: Romeo oli puolitoistavuotias, kun ensimmäinen – perinteisesti puurunkoinen ja lautaverhoiltu – omakotitalo rakennettiin. Tarpeet ja toiveet ovat tietenkin vuosien mittaan muutenkin muuttuneet.

Nyt perhe halusi rakentaa yksilöllisen ja kauniin massiivipuisen kodin, jonka suunnittelun lähtökohtana oli arkielämän sujuminen perheen erilaisissa elämänvaiheissa. Erityistä hinkua messurakentajiksi heillä ei ollut, mutta ajatus siitä, että asuinympäristö tulee kerralla kuntoon, oli houkutteleva.

”Yleensä kai ajatellaan, että messuilla mukanaolosta saa jotakin hyötyä. Me emme sitä miettineet. Olemme kiertäneet muutamat messut emmekä koskaan haaveilleet messutalosta emmekä edes tienneet, että sellaiset oli Poriin tulossa. Mutta se on selkeästi kiinnostava konsepti, että koko alue valmistuu kerralla, pihatkin”, Tuomas kertoo.

Rouhikot päätyivät ottamaan yhteyttä arkkitehti Marko Raiskiin, joka otti haasteen vastaan. Perheen selvät toiveet asettivat tiukat raamit arkkitehtisuunnittelulle. Kuusi makuuhuonetta, erillinen työstudio, khh-keskus sisältäen kaiken vaatesäilytyksen, peseytymistilat, kuraeteisen ja vaatehuollon, unohtamatta tietenkään keittiötä, ruokailutilaa, olohuonetta ja kolmea wc:tä. Huoneistoala ei kuitenkaan saanut nousta yli 200 neliön.

”Lähtökohtana oli että halutaan puuta. Kävimme läpi kaikki hirsitalotoimittajat, mutta niistä ei mikään oikein ottanut tulta. Puun käyttöön on varmaan monta syytä. Se on asumisen kannalta äärimmäisen miellyttävä ja puussa viehättää sen elävyys. Ja käytännöllisyys: nykyisessä tavallisessa puurunko-höyrynsulkumuovi-levyseinätalossa meillä ei esimerkiksi ole yhtään taulua seinällä, kun ei siihen osaa kiinnittää luotettavasti… tässä talossa sellaista ei tarvitse miettiä, voi ruuvata mihin vain”, Tuomas ja Nina puntaroivat syitä materiaalin valintaan.

Jo kymmenen vuotta sitten, ensimmäistä taloaan rakentaessaan Rouhikot haaveilivat hirsitalosta, mutta silloin se oli liian kallis. Marko Raiski törmäsi CLT-ideaan Puupäivillä, ja innostui. Innostus tarttui, ja siitä suunnittelu lähti Raiskin mukaan luontevasti kohti muovittomuutta ja yksiaineisia rakenteita. Haltiattaressa ei ole höyrynsulkumuoveja ja lämmöneristeenä on Huntonin puukuitu-puhallusvilla ja -levyeristeet.

Tosin kompromisseja jouduttiin kustannussyistä tekemään. Alakerta on muurattu lämpöharkoista, sillä koko talon rakentaminen CLT-elementeistä olisi tullut Rouhikoille liian kalliiksi.

”Superhyvin tehty talo”

Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että talosta tuli juuri sellainen kuin Rouhikot kuvittelivat.

”Hyvin pitkälle. Saimme hyvät 3D-mallinnukset arkkitehdilta jo suunnitteluvaiheessa ja pystyimme katselemaan niitä 3D-sovelluksessa, mennä sisään taloon ja liikkua siellä. Sovelluksella pystyttiin myös ratkaisemaan materiaalivalintoja. Esimerkiksi ikkunoiden smyygit. Arkkitehti oli sitä mieltä että niissä ei voida käyttää lehtikuusta, joten sitten katseltiin materiaalivaihtoehtoja. Visuaalinen ilme on tällä tavalla helposti hallittavissa, mikä mihinkin sopii”, Tuomas kertailee. Smyygit tehtiin sitten Steni-levyllä, jota tulee myös pihan puolen ulkoterassin alakaton verhoukseksi.

Alusta pitäen oli selvää että Rouhikot eivät rakenna itse.

”Ei minulla ole sellaisia taitoja. Koetan auttaa sen minkä pystyn, mutta Esko Vallinen (Rakennus-Vallinen) joka teki edellisenkin talon, tekee tämänkin. Kaikesta tiedän, että tämä on superhyvin tehty talo ja hyvää suunnittelua on rakentamisessa kohdeltu arvoisellaan tavalla.

Hänellä on ammattiylpeyttä: tehdään tarkkaa työtä, mikä tietysti vie aikaa, mutta kun katson esimerkiksi ulkoverhouksen seinälaattojen jiirausta tai lehtikuusipanelointia, ei voi kuin ihailla.

Heillekin tässä on ollut paljon uutta ja opeteltavaa – esimerkiksi se että ulkoverhouksen teräsrankoja ei ole saanut ampua naulapyssyllä kiinni, vaan ne on pitänyt ruuvata. Tällaiseen taloon sisältyy uskomattoman paljon käsityötä ja yhteensovittamista on paljon”, Tuomas sanoo. Budjetin ja aikataulujen vuoksi joudutaan etsimään kompromisseja. Rakentamisessa ehkä suurin yllätys onkin ollut, kuinka paljon yhteensovittamista on tarvittu.

”On se raju prosessi”

Messurakentaminen on tiivistä, osin jopa pakkotahtista. Aikaa projektin läpivientiin on vain vähän. Haltiattaren kohdalla se tarkoitti vain reilua vuotta.

”Aikataulu oli pelottava. Tosi tiukoilla on oltu. Jos olisi kaksi kolme vuotta aikaa, niin monia asioita ja yksityiskohtia olisi voitu aivan toisella tavalla työstää”, Tuomas sanoo. Nyt jouduttiin rakentamaan aikataulun pakkotahtisuuden armoilla ja oli vain mentävä eteenpäin. Vuosi ja kaksi kuukautta on erittäin lyhyt aika.

”Aikataulun kireyttä ei ymmärrä etukäteen, eikä sitä, että joudutaan ostamaan ulkopuolista työvoimaa suunniteltua enemmän. Me olemme olleet aktiivisia yhteistyökumppaneiden etsinnässä ja kun olemme kertoneet omaa tarinaamme, se on ollut positiivinen lisä. Että kun innostus tarttuu yhteistyökumppanista toiseen, se luo ikään kuin lumipalloilmiön – olemme saaneet sellaisia yhteistyökumppaneita mukaan, jotka ovat halunneet heittäytyä tähän. Muita ei ole otettukaan”, Tuomas kertoo.

Hän harrastaa täysmatkatriathlonia ja kuvailee, että Haltiattaren rakentaminen on ollut vähän kuin triathlonkilpailu. Vastaan tulee samoja elementtejä kuin triathlonissa maratonvaiheessa – kun sattuu ja tulee paha olo, niin pitää hiljentää tahtia ja levätä. Hankkeen suurin anti koko perheelle tuleekin hänen mielestään olemaan stressinsietokyvyn kasvaminen.

Sílti Tuomas ja Nina pohtivat, kuinka heidän lapsensa ovat rakennusprojektin kokeneet.

”Jos tämä jatkuisi vielä pitkään, niin lopettaisin heti ja jättäisin kesken. Jos olisi ulkopuolisia tekijöitä, tämä tietysti olisi helpompaa, mutta nyt olemme olleet viime kolme kuukautta tässä todella tiiviisti kiinni… jos olisi vähänkään pidempi projekti, niin lopettaisin lasten takia kesken. Mutta kun tiedetään että se loppuu pian, niin sen hyväksyy. Ja nyt kun on päästy tähän vaiheeseen, että lapset pääsevät itsekin tekemään jotain, niin kuin 10-vuotias tytär oli maalaamassa oman huoneensa seinää, niin se tietysti tekee tämän heille eri tavalla havainnolliseksi”, Tuomas sanoo.

”Mutta on tämä tosi raju konsepti. Tällaiseen ei saisi lähteä mukaan liian helposti. Kyllä tässä menneinä viikkoina on käynyt mielessä, minkä h-tin takia tällaseen on pitänyt ryhtyä, mutta tiedän myös että ne ovat niitä samoja tuntemuksia kuin triathlon-kilpailun maratonosuudella tulee mieleen (sen tuskan keskellä). Sen myös tietää, että kyllä se palkinto sieltä tulee, kun maaliin pääsee. ”

”En tekisi mitään toisin”

Haltiatar on komea talo. Erityisesti yläkerran keittiö-olohuoneyhdistelmä ja tilavat parvekkeet ovat yhtä juhlaa. Pihasaunan antia asumiseen Tuomas odottaa kuitenkin kenties eniten.

Monet seikat talossa ovat yllättäneet, vaikka 3D-mallista ja lupakuvista kuinka taloa tutkittiin. Esimerkiksi talon molemmat parvekkeet osoittautuivat huomattavasti suuremmiksi kuin kuvista osattiin päätellä ja sen vuoksi ne päädyttiin lasittamaan. Samalla saatiin lisää hyvää käyttötilaa.

”Se on keskeistä, että pihatkin tulevat kerralla valmiiksi. Tykkään tuhottoman paljon yläkerran yhteistilasta ja parvekkeista. Ja pieni erillinen työtila mahdollistaa yrittäjän työskentelyn kotoa entistä paremmin. Pihasauna, jossa on pieni tupa ja keittiö, on sitä minkä vaikutus jää nähtäväksi; käytännön tasolla odotan ehkä eniten juuri sitä. Arvostan sitä, että on sitten myös tiloja, joihin voi mennä omaan rauhaan – lukemaan, maalaamaan, kuuntelemaan musiikkia – että on yhteistä tilaa ja sitten on erityistä, yksityistä tilaa.

Sitten kun tästä rakentamisesta päästään asumaan, niin tämä ympäristöhän on hieno – mielessäni olen pistänyt märkäpukua päälle ja hypännyt jokeen uimaan; mikä kaikki sitten mahdollistuu eri tavalla kuin ennen – on hyvät lenkkimaastot ja kaupungin keskustakin aivan lähellä”, Tuomas pohtii.

On myös koettu pieniä, aivan poikkeuksellisia hetkiä – esimerkiksi kun aurinko laskee, sen säteet osuvat oranssina hehkuna porraskäytävään. ”Ihan törkeän makeaa.”

”Olen äärimmäisen tyytyväinen rakennukseen ja yhteistyötahoihin. Karrikoidusti voi sanoa että ne jotka ovat olleet valmiita heittäytymään mukaan, on otettu, ja niitä jotka eivät ole, ei ole otettu. Miten tahansa pyörittelenkin tätä hanketta, en tekisi mitään toisin”, Tuomas sanoo.