mies antaa ammattiapua omakotitaln ylläpitoon

Ammattiapua omakotitalon ylläpitoon

Kun suomalainen hankkii uuden auton, käynnistyy merkkihuolto-ohjelma, josta on syytä pitää kiinni, mikäli haluaa säilyttää kulkupelinsä jälleenmyyntiarvon. Omakotitalon hankintainvestointi on auton rinnalla kymmenkertainen, mutta merkkihuollosta tai katsastuksesta ei paljoa puhuta.

Auton tavoin talo hankitaan nykyään yhä useammin avaimet käteen -periaatteella, sillä hartiapankkirakentamiseen ei ole aikaa, halua tai taitoa. Niinpä rakennusprojektin aikaista kokemustakaan talon teknisistä ratkaisuista ei ehkä ole myöhemmin käytettävissä.

Useammasta lämmitysmuodosta (lämpöpumput, tulisija, aurinkokeräimet) koostuva järjestelmä on suunnitteluvaiheessa mitoitettava oikein ja sen on käytössä säädyttävä taloautomatiikan avulla asukkaan käyttötarpeiden mukaisiksi. Sen varmistamiseksi on ammattiapu usein paikallaan.

Rakennettavalle kiinteistölle edellytetään käyttö- ja huoltokirjaa jo rakennuslupaehdoissa. Kirjan täyttäminen, puhumattakaan talon kohteiden läpikäymisestä, jää talonomistajan kontolle, sillä sitä ei seurata tai kontrolloida.
Rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin Juha Järvenpään mukaan huoltokirjan tulisi opastaa talon kunnossapidossa ja siitä tulisi selvitä, mitä rakennukselle on tehty ja milloin.

Järvenpää on vuosien varrella havainnut, kuinka huoltokirjan merkitys korostuu, koska ihmisten tietämys asumisesta vähenee alati ja samalla rakennuksen sisältämä tekniikka lisääntyy.

Järvenpää mainitsee esimerkkinä, kuinka vaikkapa asukastapaamisissa otetaan esille ilmanvaihtokoneen suodattimien säännöllinen vaihto, jolloin joku saattaa hämmästellä sitä, onkohan hänenkin ilmanvaihtokoneessa sellaiset.
Järvenpää ei silti peräänkuuluta valvonnan lisäämistä talon huolto- ja ylläpitotoimintaan, vaan haluaa herätellä talonomistajat huolehtimaan omaisuudestaan ja asumismukavuudestaan. Uusien talojen ilmatiiviit rakenteet, moderni tekniikka ja useamman lämmitysmuodon hybridiratkaisut ovat haaste jo ammattilaiselle mutta maallikolle ne voivat olla täysi mysteeri.

Tästäkin Järvenpäällä on kuvaava esimerkki: erääseen taloon oli asennettu erillisellä maapatterilla toimiva ilmanvaihdon esijäähdytys kesähelteille. Maapiiriltä tuleva 4-asteinen neste jäähdytti toki hyvin ilmanvaihtokoneelle virtaavaa tuloilmaa, mutta laitteen päälle unohtunut lämmön talteenottojärjestelmä lämmitti sen uudelleen! Jotta riskikohteet tulisi paikannettua ja energiatehokkuudesta saataisiin hyöty irti, ammattilaisen tekemä tarkastuskäynti voisi olla paikallaan – edellyttäen, että huoltomieskin hallitsee järjestelmien toiminnan ja niiden mahdollisuudet.

Talotekniikkapalveluja alkaa löytyä

Oululainen TaloTuki Oy tarjoaa talotekniikan asiantuntijapalveluja, kuten kosteusmittauksia, korjaustyön kilpailutuksia, energiatodistuksia sekä kuntoarvioita. Asuinrakennusten tarkastuksia on tehty taloyhtiöpuolelle mutta nyt aika alkaa olla kypsä myös omakotitalosektorilla.

Toimitusjohtaja Jukka Tuorilan mielestä tarkastuspalvelulle on tarvetta, koska sekä uusissa että vanhoissa kiinteistöissä ilmenee paljon erityyppisiä vaurioita. Kiinteistön vanhetessa vaurioiden syyt, ilmentyminen ja painottuminen vain muuttuvat.

”Kokemus osoittaa, että myös vasta luovutetuissa taloissa on ongelmia. Mikäli niitä ei havaita, voi vaurio kehittyä hiljalleen. Takuukorjaukset ovat usein omistajan kukkaron pelastus, mutta syntyvää vaivaa ja mielipahaa se ei korvaa”, Tuorila toteaa.