Taloyhtiöt saavat tänäkin vuonna lisäaikaa yhtiökokousten pitämiseen. Osa taloyhtiöiden tärkeistä päätöksistä siirtyi viime vuonna koronan vuoksi. 

Taloyhtiöt saivat viime vuoden tapaan lisäaikaa yhtiökokousten pitämiseen, kun eduskunta hyväksyi määräaikaisen lain, jonka myötä kevään ja kesän yhtiökokoukset on pidettävä 30.9. mennessä.

”Taloyhtiöissä pitää nyt päättää, siirretäänkö yhtiökokousta vai pidetäänkö se normaalissa aikataulussa etäyhteyksien avulla. Kokousta ei kannata siirtää vain koska se on mahdollista, vaan ainoastaan jos se on välttämätöntä”, lakiasiantuntija Jenni Valkama Isännöintiliitosta painottaa.

Esimerkiksi isosta remontista voi olla helpompi päättää, kun osakkaan ovat kasvokkain kokouksessa. Joissakin taloyhtiöissä päätöksiä lykättiin jo viime vuonna.

”Pitää muistaa, että yhtiökokous ei ole ainoa paikka missä asioista keskustellaan. Isoihin remontteihin liittyy myös asukasinfoja, joita voi myös järjestää etänä ja joiden materiaaleja voi jakaa osakkaille ja asukkaille eri tavoin. Yhtiökokouksessa tehtäviin päätöksiin liittyvät taustamateriaalit pitäisi aina toimittaa ajoissa ja kattavina osakkaille”, Valkama muistuttaa.

Turvallisuuteen pitää panostaa

Isännöintiliitto suosittelee etäyhteyksien käyttämistä. Ohjeita etäkokoustn pitämiseen on saatavilla Isännöintiliiton verkkosivuilla www.isannointiliitto.fi.

”Viimeisen vuoden aikana on huomattu, että yhtiökokouksiin on osallistuttu enemmän. Etäyhteyksien avulla moni sellainenkin, joka ei yleensä osallistu, on nyt innostunut mukaan. Se on hyvä asia. Etäyhteydet ovat osa taloyhtiödemokratiaa”, Valkama sanoo.

Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa etäyhteyksien pariin. Osakkailla on oikeus osallistua päätöksentekoon.

Aluehallintovirastojen kokoontumisrajoitukset eivät koske yhtiökokouksia. Jos yhtiökokoukseen kokoontuu paljon ihmisiä kasvokkain, kokoukselle on varattava tarpeeksi iso tila, jotta osallistujat voivat pitää turvavälit. Tiloissa pitää olla myös käsienpesumahdollisuus tai käsidesiä osallistujille. Jos kokoukseen tulee tilaan nähden liikaa osallistujia, voidaan osaa pyytää osallistumaan valtakirjojen avulla tai jopa siirtää kokousta uuteen ajankohtaan.