Tammikuuhun osunut pakkasjakso nosti sähkönkulutuksen Suomessa uuteen ennätykseen. Energiateollisuus ry:n mukaan Suomessa kulutettiin tammikuussa enemmän sähköä kuin koskaan aiemmin.

Uusi sähkönkulutuksen ennätyslukema 9 335 gigawattituntia rikkoi aiemman vuoden 2016 kulutusennätyksen kuukauden viimeisenä päivänä. Isojen kasvukeskusten mittausasemilla tammikuun keskilämpötila oli noin neljä astetta edellistä vuotta kylmempi.

Kulutusta eniten teollisuudessa

Sähkönkulutusta nosti teollisuuden sähkönkäyttö. Erityisesti kemianteollisuus ja metallinjalostus kasvattivat sähkönkulutustaan noin kolme prosenttia. Myös asumisen, maatalouden, palvelujen ja rakentamisen sähkönkulutus nousi. Energiateollisuuden mukaan teollisuuden parempi suhdannetilanne selittää sen, miksi kulutus ylitti nyt aiemman vuonna 2016 syntyneen ennätyksen.

Sähköntuonti nousi samalla lähelle aiempaa, vuoden 2016 syntynyttä ennätystä. Tuontisähkön osuus oli 25,8 %.