Poikkeukselliset helteet ovat vaikuttaneet rautakauppojen myyntiin kesä-heinäkuussa. Lähes kaikki alan liikkeet tyhjentyivät tuulettimista ja siirrettävistä ilmastointilaitteista.

Rautakaupasta kerrotaan, että jotkut ketjut ovat myyneet yli kymmenkertaisesti tuulettimia verrattuna viime vuosiin. Toisaalta läkähdyttävät helteet ovat saaneet remontoijat siirtämään suurempia ponnistuksia viileämpään ajankohtaan. Erityisesti sisällä tehtävien remonttien määrä ei ole ollut aiempien vuosien tasolla.

”Monet alan liikkeet ovat kertoneet selkeästä asiakasmäärien laskusta etenkin heinäkuussa”, toimitusjohtaja Minna Liuksiala rautakauppa-alan yhdistys RASI ry:stä kertoo.

Liuksialan mielestä asiakasvirtojen lasku on ymmärrettävää. Helteillä hien on saanut virtaamaan ilman raskaita remontti- ja kunnostustöitä. Korjauksia on siirretty myöhemmäksi ja parempaan ajankohtaan. Työnteko sisätiloissa on vaativaa, jos lämpötila hipoo kolmeakymmentä celsiusastetta.

Kysyntää ilmalämpöpumpuista

Remontoinnin sijaan asiakkaat ovat tänä kesänä heränneet huomaamaan, että talvella energiaa säästävä lämpöpumppu on helppo tapa pitää koti viileänä kesän tukalissa helteissä. Lämpöpumppujen myyntiä on hidastanut vain poikkeuksellisesta kysynnästä johtuneet pitkät asennusajat. Useilla paikkakunnilla myynnissä on enää loppusyksyn tai alkutalven asennusaikoja.

”Lämpöpumppuinvestointia kannattaa miettiä yhtä kesää pidemmälle. Talvella säästöä syntyy lämmityksessä, mutta ilmastonmuutos tuonee meille lisää helteisiä kesiä ja viilennystä tarvitaan”, Minna Liuksiala arvioi.

Kodin viileänä pitämisessä auttaa myös lisäeristäminen. Työ tehdään sen takia, että lämpö pysyisi sisällä talvikauden pakkasilla. Hyvin eristetty talo ja aurinkosuojaus kuten sälekaihtimet, markiisit, ja talon asemointi sopiviin ilmansuuntiin estävät myös lämmön siirtymistä ulkoa sisätiloihin. Hyvin tehty lisäeristäminen voi pitää sisälämpötilan kurissa ja tehdä oleskelun miellyttäväksi.

Kauppa virkistymässä

Alkukeväästä hyvin alkanut piha- ja puutarhatuotteiden myyntisesonki rautakaupoissa hiljeni ennen juhannusta. Lämmin kevät innosti ihmisiä laittamaan pihoja kuntoon ja hoitamaan puutarhoja. Helteillä kastelutuotteiden menekki oli suuri, mutta esimerkiksi uusia istutuksia ei kuivuudesta johtuen juuri tehty.

Kesän remonttihankkeina terassirakentaminen on ollut aktiivista. Kasvua on tukenut jo useamman vuoden jatkunut helppoja piharatkaisuja ja suurempia ulkoasumisen tiloja suosiva trendi. Lisäksi pihaporealtaiden, paljujen ja grillien myynti on käynyt hyvin. Lämpimällä säällä ruokailu, oleskelu ja vaikka pelien pelaaminen on mukavaa ulkona.

”Asiakkaat tuntuvat elokuun alussa taas olevan liikkeellä. Sään hetkellinen viilentyminen ja lomien loppuminen laittavat remonttihankkeisiin vauhtia”, Minna Liuksiala uskoo.