Tikkurilan Maalilinjan asiantuntijat lähtevät kesäkiertueelle jakamaan maalausneuvoja 14 paikkakunnalle. Samalla he keräävät kotitalouksien ylijääneet maalipurkit ja luovuttavat ne edelleen kaupunkien kunnostus- ja hyväntekeväisyyshankkeisiin.

Tikkurilan Maalilinjalle tulee vuodessa yli 65 000 yhteydenottoa. Ulkomaalaussesonki on Maalilinjalle vuoden kiireisintä aikaa.

”Eniten asiakkaat kysyvät oikeista maalausolosuhteista, maalien kuivumisajoista ja talomaalin valinnasta. Usein muistutamme maalausohjeissa pinnan esikäsittelyn tärkeydestä. Laadukkaiden tuotteiden lisäksi puhdas pinta on edellytys pintakäsittelyn onnistumiselle”, kertoo Tikkurilan teknisen tuen päällikkö Rami Kuparinen.

Niksejä ja kierrätystä

Tulevana kesänä apua voi saada omalla paikkakunnalla, sillä Tikkurilan Maalina Onnistuminen -kesäkiertue suuntaa kesän aikana 14 paikkakunnalle. Paikkakunnilla järjestettävissä tapahtumissa yrityksen tekniset neuvojat vastaavat maalauskysymyksiin ja värisuunnittelijat tekevät pikavärisuunnitelmia kohteisiin. Maalilinjan asiantuntijoiden järjestämissä työnäytöksissä kerrotaan neuvot ja vinkit esimerkiksi terassin öljyämiseen.

Tikkurila myös kerää kesäkiertueensa aikana kotitalouksien ylijääneitä maalipurkkeja ja lahjoittaa osan maaleista valittujen kaupunkien kunnostus- ja hyväntekeväisyyshankkeisiin. Loput maalit päätyvät asianmukaiseen keräykseen yhteistyössä L&T:n kanssa.

Tikkurilan kiertue alkaa 18.5. Helsingin Narinkkatorilla ja päättyy 20.7. Porin SuomiAreenan yhteydessä. Roadshow-rekka vierailee kesän aikana myös Vantaalla, Turussa, Kuopiossa, Mikkelissä, Tampereella, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Savonlinnassa ja Seinäjoella. Tarkempi kiertueaikataulu ja ohjelma sekä ylijäämämaalien keräysohjeet ovat nähtävissä osoitteessa www.tikkurilaroadshow.fi.