Tuusula on kaavoittanut Rykmentinpuiston asuinalueen Hyrylän vanhan kasarmin ympäristöön. Fortum kehittää paikan energiajärjestelmää ja kunta toivoo asukkaita tulevan jopa 15 000. Asuntomessut pidetään alueella vuonna 2020.

Tuusulan kunnan ja Fortumin tavoitteena on kehittää Rykmentinpuistosta vetovoimainen ja viihtyisä. Asuinalueella kokeillaan uusia energiaratkaisuja ja testataan asumisen palveluja. Yhteistyön tavoitteena on tarjota kestäviä, toimivia ja teknisesti kehitettyjä vaihtoehtoja asumiseen.

”Fortumin kanssa tehty sopimus antaa meille erinomaiset lähtökohdat rakentaa Rykmentinpuistoa ja toteuttaa energiaratkaisuja”, Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu sanoo.

Rykmentinpuisto sijaitsee aivan Hyrylän keskustan tuntumassa. Vanha varuskunnan seutu muutetaan uudeksi ja mielenkiintoiseksi asuinpaikaksi. Alueella on tilaa rakentaa, ja päämääränä on tiivistää nykyistä Hyrylän yhdyskuntarakennetta. Rykmentinpuisto on laajuudeltaan 480 hehtaaria.

Keskus ja puistokylät

Rykmentinpuisto on Tuusulan kunnan suunnitelman mukaan raikas kyläkaupunki. Tämä tarkoittaa kaupunkimaista keskusta, ja sen ympärillä sijaitsevia puistokyliä. Alue rakennetaan arkkitehtuuriltaan nykyaikaiseksi, ja sieltä on hyvät kulkuyhteydet eri suuntiin. Rakennusten ympärillä on vehmas luonto lähellä.

”Haluamme tehdä muutosta kohti entistä puhtaampaa maailmaa. Tämä tavoitteemme sopii hyvin yhteen Rykmentinpuiston energiasuunnitelmien kanssa. Rakennamme alueesta vetovoimaisen ja edistämme kiertotaloutta kunnan kanssa yhteistyössä”, Fortumin johtaja Ilkka Toijala kertoo.

Fortum haluaa kehittää ja tarjota edistyksellisiä teknisiä ratkaisuja Rykmentinpuistossa. Ne voivat olla mm. energiahuollossa, asumisessa, liikenteessä ja kiertotaloudessa.

Luonto ja palvelut lähellä

Tuusulan mukaan parasta Rykmentinpuistossa on luonnon ja kivikylän, maaseudun ja kaupungin yhdistelmä. Asukkaiden ei tarvitse miettiä, valitsisiko asumisen luonnon keskellä vai hyvät palvelut lähellä. Rykmentinpuistossa nämä kaikki ovat tarjolla samassa paikassa.

”Energiaratkaisut ovat kehittyneet viime aikoina vauhdilla. Fortum yhteistyökumppanina antaa meille mahdollisuuden rakentaa uusia ja kestäviä ratkaisuja Rykmentinpuistoon. Solmittu yhteistyösopimus yhdistää ajatukset ja tavoitteet”, Rykmentinpuiston ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä sanoo.