Rototec kehittää uutta teknologiaa keskisyvien maalämpökaivojen toteuttamiseen kustannustehokkaasti. Keskisyvät kaivot sopivat erityisesti pienille ja ahtaille tonteille.

Keskisyvien, syvyydeltään noin 600-1000 metristen maalämpökaivojen koeporauksia tehdään esimerkiksi hybridiratkaisulla, jossa yhdistetään poraus ilma- ja vesivasaralla. Tämä ratkaisu mahdollistaa halvemman porauksen kuin pelkällä ilmalla ja uusi poraustapa vähentää myös polttoaineen kulutusta.

”Kehittämämme poraustekniikan ansiosta voidaan porauksen kesto ja hinta arvioida tarkkaan”, kertoo Rototecin kehitysjohtaja Mikko Ojanne.

Konsultoinnin johtaja Tomi Mäkiahon mukaan keskisyvät porakaivot vaativat tietynlaista poraus- ja kollektoriteknologiaa, joten yritys simuloi ja mittaa yhdessä VTT:n ja GTK:n kanssa.

Euroopan suurin geoenrgia-alan yritys Rototec on äskettäin tehnyt onnistuneita koeporauksia myös Saksassa, jossa 100-200 metrin syvyiset maalämpökaivot ovat olleet tavallisia.

”Olemme myös viemässä osaamistamme syvemmistä eli 300-400 metrin kaivojen poraamisesta Saksaan, jossa tämä syvyys on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi hyödyntää maalämpöä”, kertoo Mikko Ojanne.

Pienille ja ahtaille kaupunkitonteille

Tuleva keskisyvä maalämpökaivotuote tulee sisältämään 600-1000 metrin syvyiset maalämpökaivot.

”Syväkaivot tuovat oikeasti hyötyä hiilineutraalin yhteiskunnan luomiseen vain jos ne ovat kaikkien saatavilla. Keskisyvät kaivot sopivatkin erityisesti pienille ja ahtaille tonteille kaupunkien keskustoihin. Uusi kehitteillä oleva tuotteemme tulee mahdollistamaan poraukset myös lyhyellä toimitusajalla, mikä tehostaa toimintaa entisestään, niin meille kuin asiakkaallekin”, sanoo maajohtaja  Jan Herranen.

HYBGEO-hankkeen koordinaattorina toimii VTT, tutkimuslaitokumppaneinat ovat  GTK ja Centria AMK. Yrityskumppaneina hankkeessa ovat Rototecin lisäksi mukana Tom Allen Senera, Muovitech, Gebwell ja Bassotalo. Business Finland rahoittaa osan tutkimusta.

Lue lisää:

Maalämpö kiinnostaa nyt kerrostaloissakin