Kaiku voi tulla monelle yllätyksenä, kun uudessa kodissa kuiskauskin kantaa kaukaa ja kaikuu oikein kunnolla. Syynä on avara pohjakaava ja ovettomuus.

”Akustiikkasuunnittelun huomiointi suomalaisessa asuinrakentamisessa on menossa koko ajan parempaan suuntaan tietoisuuden lisääntyessä. Toisaalta asia huomioidaan monesti valitettavan myöhään eli kun on muutettu ja akustiikan puute tulee ns. korville”, sanoo Akustiikkapalvelujen toimitusjohtaja Marko Piispanen.

Monelle tulee yllätyksenä, kun uudessa kodissa kuiskauskin kantaa kaukaa ja kaikuu oikein kunnolla. Syynä on avaran pohjakaavan ja ovettomuuden suosio, johon yhdistyy usein parin kerroksen huonekorkeus ja skandinaavisen minimalistinen sisustusihanne eli vähän huonekaluja, ei verhoja, ei mattoja eikä muitakaan pehmeitä tekstiilipintoja. Sen sijaan on laattalattioita, suuria lasipintoja ja suoria kivi- tai levyseiniä.

”Tällä hetkellä rakennetaan erittäin paljon minimalistista sisustusta, ja pintoina on betonia, kiveä, lasia sekä muita erittäin heijastavia pintoja. Silloin akustiikalla on entistä isompi merkitys, jotta kodista tai tilasta saadaan rauhallinen ja miellyttävä olla ja asua. Kodin pitäisi kuitenkin olla se paikka jossa saadaan rauhoittua ja levätä.”

Kun minimalistinen sisustus on ihanne, mitään ylimääräistä ei haluta rikkomaan puhdaslinjaisten pintojen vaikutelmaa. Piispasen mukaan haastavinta onkin, kun kaikumisesta halutaan eroon, mutta mitään tuotteita ei saisi olla missään näkyvissä. Akustiset ratkaisut ovat tällaisissa kohteissa monesti kompromisseja, kuten rakentaminen yleensäkin on.

Kaiku hallintaan

”Kaikuun vaikuttavat paljon tilan materiaalit ja muoto. Jos akustiikkaa ei ole huomioitu jo rakennesuunnitteluvaiheessa, se pitäisi ottaa huomioon viimeistään silloin, kun ryhdytään suunnittelemaan pintojen tekoa ja materiaaleja. Kaikki pehmeät materiaalit kuten verhot, matot ja sohvat vaimentavat ääntä, mutta ne eivät yleensä riitä. Lisäksi voidaan asentaa akustiikkatuotteita esimerkiksi kattoihin ja seiniin.”

Piispasen mukaan on yleistä, että tietyn tilan tai huoneen äänet koetaan sellaisiksi, että ne halutaan vaimentaa aiempaa paremmin, esimerkkinä kotiteatterihuone. Tilaan tehdään silloin akustiikkasuunnitelma akustoivia materiaaleja käyttäen. Akustoivia verhoja käytetään kotitalouksissa paljon, koska niillä saadaan kustannustehokkaasti paljon vaimentavaa pintaa. Seinillä ja katossa olevat akustiikkatuotteet ovat nykyään niin huomaamattomia tai kauniita ettei niitä välttämättä edes tunnista akustiikkatuotteiksi.

Omakotirakentajan budjetti on useimmiten ylitetty reilusti jo siinä vaiheessa, kun päästään pintamateriaaleihin asti. Onko rakentajilla halua maksaa kotinsa akustiikan kuntoon saattamisesta?

”Yleensä on, kun toinen vaihtoehto on kaikuminen ja rauhaton tila. Kustannuksiin vaikuttaa tietenkin suuresti se, millaisia tuotteita ja materiaaleja käytetään ja kuinka paljon. Tarjolla on paljon hinta- ja materiaalivaihtoehtoja niin seinille kuin kattoonkin.”

Moni ostaa talopaketin valmistalomarkkinoilta. Paljon siis riippuu siitä, miten ihmisille koteja myyvät isot yritykset huomioivat äänien merkityksen asumisterveydelle ja -viihtyvyydelle.

”Näitä asioita ei mielestäni vielä huomioida riittävästi. Siksi jää yleensä talon ostajan tehtäväksi hankkia tarvittaessa vaimentavia tuotteita valmiiseen taloon. Näin tapahtuu erittäin usein myös yksilöllisemmin suunnitelluissa taloissa, sillä talon suunnittelijoilla ja rakentajilla on monesti melko vähäinen tietoisuus akustiikkasuunnittelun tarpeesta.”

Jos omakotirakentaja haluaisi alusta asti akustiikka-ammattilaisen turvaamaan kotinsa rauhallista äänimaailmaa, kannattaa toimia ajoissa. Akustiikka-alan osaajia tulee kuitenkin lisää koko ajan.

”Me olemme osaltamme mukana kouluttamassa uusia suunnittelijoita oppilaitosten akustiikkakursseilla, jotka on suunnattu tuleville alan ammattilaisille. Tärkeintä olisi nyt edistää tietoisuutta siitä, miten tärkeä kodin levollinen ääni-ilmapiiri on ja miten sitä voidaan edistää rakentamisen alkumetreiltä asti. Vielä valmiissakin talossa on paljon tehtävissä.”

Lue lisää kodin äänimaailman hallinnasta TM Rakennusmaailma 11/21:n artikkelista Kodin äänet hallintaan.