Innovaattori Lasse Ojanen on esitellyt uuden idean puurakentamiseen. Mallisuojan saanut keksintö on lankkuhirsi, joka kootaan mitallistetusta puutavarasta ruuvien avulla.

Lankkuhirsi voidaan koota ruuvaamalla lankkuja tiukaksi nipuksi. Jos yksi lankuista nostetaan nipussa muiden yläpuolelle, hirteen syntyy pontti, joka mahdollistaa lujan seinärakenteen. Hirsien päissä lankut katkotaan niin, että päädyt istuvat toisiinsa palapelin palasten tavoin ilman puun muotoilua.

Lankkuhirren koostuessa kolmesta tai useammasta lankusta siihen saadaan myös ponttaus nostamalla yksi tai useampi keskimmäisistä kappaleista muiden yläpuolelle. Ojasen mukaan toisiinsa lukittuneista kappaleista syntyy erittäin luja ja samalla niin tiivis seinärakenne, ettei erillistä tuulensuojausta tarvita.

Väite on kova, koska paine-ero pyrkii ajamaan ilmaa erittäin tehokkaasti erityisesti pystysuorista raoista. Puun elämisen myötä yhteen ruuvatut kappaleet pyrkivät samalla kaareutumaan, mikä voi avata tietä ilmavirralle. Kolmen lankun kappaleessa käpristyminen toisaalta myös sulkee ilmavirran tietä lankun toiselta puolelta.

Ojasen mukaan rakenteen ilmatiiviys on mitattu ja todettu hyväksi. Rakennusvalvonnan hyväksyntää rakenteen tiiviydelle ei kuitenkaan vielä ole.

Lankkujen kiinnityksessä kokeiltiin ensin kannattomia alumiininauloja, jotka muistuttavat ulkomuodoltaan enemmän sahanterää kuin perinteistä naulaa. Metallikappale tunkeutuu puiden sisään kun näitä puristetaan yhteen ja jää näkymättömiin hirren sisään. Riittävän lujan, tiiviin ja kestävän kiinnityksen toteuttaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi.

”Alumiininaulaus korvattiin ruuveilla jotka pitävät otteensa ja kiristävät samalla kappaleet tiukasti kiinni toisiinsa ilman tuotantolinjaan sisältyvää prässäystä”, kertoo Ojanen.

lankkuhirsi

Nurkka kuin palapeli

Ojasen innovaatiopakettiin sisältyy lankkuhirren ja tämän ponttimuotoilun ohella kaksi muutakin oivallusta.

Toinen näistä on lankkuhirsitalon nurkka.

Lankkujen päät katkotaan nurkkakohdissa niin, että niistä syntyy porrasmainen pääty. Kun kaksi tällaista päätyä pannaan nurkassa vastakkain 90 asteen kulmassa, päädyt liittyvät toisiinsa kuin palapelin palaset. Ruuvikiinnityksen jälkeen nurkka on Ojasen mukaan erittäin luja, jäykkä ja tiivis.

”Tuotantoteknisesti konsepti on erittäin yksinkertainen ja edullinen koska tämä ei edellytä puun muotoilua”, sanoo Ojanen.

Liittäminen on mahdollista tehdä myös muissa kuin 90 asteen kulmassa. Konseptilla onkin toteutettu myös kolmion muotoisia saunoja sekä viisikulmaisia kehikkorakenteita.

Artikkeli on julkaistu TM Rakennusmaailmassa 6/21. Lue koko juttu digilehdestä.

Lue lisää:

Uniikki ekotalo Meteoriitti haastaa rakentamista ja luonnonvoimia