Valaisimet ovat muuttuneet ulkonäöltään, kun ledit ovat yleistyneet ja ledimyynti kasvanut. Markkinoilla on sellaisia valaisimia, joiden lamppuja ei voi vaihtaa. Kannattaako sellaista ostaa?

Lediteknologia on mullistanut valaisinten ulkonäköä. Valaisimet voidaan suunnitella minkä muotoiseksi valaisevaksi pinnaksi tahansa. Ohuet muodot, mutkat ja spiraalimuodot ovat mahdollisia, kun uusissa ledivalaisimissa ei ole enää perinteistä vaihdettavaa lamppua, eikä sille tarvitse suunnittelussa jättää tilaa.

Valonlähde eli lamppu voi olla kiinteänä osana valaisinta. Silloin lamppua ei voi vaihtaa, vaan koko valaisin pitää uusia ja asentaa paikoilleen. Tällaisen valaisimen hankinta on järkevää silloin, kun ledivalolähteen käyttöikä on pitkä. Valmistajat lupaavat ledeille jopa parinkymmen vuoden käyttöikää käyttökohteen mukaan.

”Käytön aikainen energiankulutus on merkittävin ympäristöä kuormittava tekijä. Siksi kiinteiden ledivalaisimien valmistaminen on myös ympäristön kannalta perusteltua, vaikka koko valaisin onkin vaihdettava uuteen valaisimen vikaannuttua”, Motivan Päivi Suur-Uski kertoo.

Tutki energiamerkki huolellisesti

Monelle on tullut yllätyksenä, ettei uuden valaisimen lamppua voi enää vaihtaa. Kaupantekotilanteessa tulee selvittää, onko valaisimessa kiinteät ledit vai vaihdettavat lamput. Asia selviää valaisimissa olevasta EU-asetuksen mukaisesta energiamerkistä.

Kun valaisimen valonlähteenä on kiinteät ledit, kannattaa hankintatilanteessa tarkistaa myös takuukysymykset huolella. Näin vältytään turhalta harmilta, jos valaisin vikaantuu jo käyttöiän alkuvaiheessa.

Kiinteät ledit sisältävän valaisimen valintaa koskevat samat periaatteet kuin perinteisen lampun valintaakin. Valon määrä eli lumenit ja valon värisävy eli Kelvin-arvo kannattaa tarkistaa ennen ostopäätöstä. Valaisimen energiamerkistä selviää myös tieto kiinteiden valonlähteiden tai valaisimeen sopivien vaihdettavien lamppujen energiatehokkuudesta.

Valaisimet ja lamput kierrätykseen

Kiinteillä ledeillä varustettuja valaisimia ei käytön jälkeen saa heittää roskiin eikä missään tapauksessa luontoon. Käytetyt tuotteet kierrätetään sähkö- ja elektroniikkaromuna, ja viedään SER-keräyspisteisiin maksutta. Pisteitä on eri puolilla maata yli 400, ja niiden sijainnin voi tarkistaa osoitteesta www.kierratys.info.

Irrotettavat ledilamput kuuluvat SER-keräyspisteisiin. Ledilamppuja voi palauttaa ilman ostovelvoitetta myös lamppuja myyvään kauppaan. Halogeenilamput, hehkulamput ja autojen lamput voi viedä roskasäiliöön ja laittaa sekajätteen mukaan.