Valokuituyhteys tuo modernit palvelut ja nettisurffauksen helppouden kotiin alueilla, joissa pätkivistä yhteyksistä on kärsitty pitkään.

Kimmo Peltosen perheen omakotitalo sijaitsee hieman Mäntsälän keskustan ulko­puolella. Perhe oli odottanut joulukuun ensimmäistä päivää innolla. Ehkäpä valokuidun saapumista ei lapsiperheessä sentään voi verrata joulupukin vierailuun, mutta aika lähelle se tärkeysjärjestyksessä kuitenkin pääsee.

Ennen valokuidun asennusta Peltosillakin kärvisteltiin langattoman netin varassa. Peltosen mukaan sen tarjoama nopeus, 10 megabittiä sekunnissa, olisi kyllä sinänsä riittänyt vielä perheen tarpeisiin – jos se olisi vastannut todellisuutta.

”Saimme yleensä kuitenkin tyytyä muutaman megan tiedonsiirtonopeuteen”, Peltonen naurahtaa.

Sähköpostien lähettämiseen sellaiset nopeudet vielä riittävät. Yhtään suurempien kuvatiedostojen lataaminen tai Netflixin katseleminen on turhauttavaa hitailla ja väliin pätkivillä yhteyksillä.

Kun mahdollisuus liittyä Nivoksen valokuituun tarjoutui, perhe tarttui siihen heti. ”Samalla saamme kaapeli-TV:n. Täällä kun saa olla antenniakin säätelemässä yhtenään”, Peltonen huomauttaa.

Liittymismaksu oli hyvin kohtuullinen, 1 590 euroa. Asennuskustannuksista saa kotitalousvähennyksen.

Markkinaehtoisesti liikkeellä

Energia-, vesi- ja nettipalveluja Mäntsälässä ja sen ympäristössä tarjoavalla Nivoksella on taloyhtiöasiakkaiden lisäksi jo noin parituhatta yksityistä valokuitu­asiakasta. Vuoden 2018 aikana uusia liittymiä myytiin 190, joista suurin osa Järvelä-Kärkölän alueella.

Syksyllä valokuitua asennettiin Porvoon Askolan Peterinkulmalla. Tulevia valokuituverkko­töitä suunnitellaan järjestelmäasiantuntija Jari Armisen mukaan jo Pukkilaan sekä Sulkavan suunnalle.

Nivos rakentaa valokuituverkkojaan täysin liiketaloudellisilla periaatteilla. Viestintävirasto tukee syrjäseuduille tehtäviä laajakaistahankkeita.

”Emme saa tukea, sillä Helsinki on liian lähellä”, Arminen huomauttaa.

Myös operattorijätti Telia rakentaa Avointa Kuituaan ilman valtiollisia tukia omakotitaloalueille, joissa se on taloudellisesti järkevää. Siksi uuteen rakennettavaan verkkoon on saatava mukaan aina riittävä määrä kiinnostuneita.

”Tapauskohtaisesti sitä toki katsotaan, mutta esimerkiksi kahdensadan omakoti­alon alueella sadan talouden pitäisi sitoutua lähtemään mukaan”, Telian Avoimen Kuidun liiketoimintajohtaja Sanna Mutka muotoilee.
Vuonna 2018 Telia toteutti verkkoja lähinnä pääkaupunkiseudulla ja sen ympäryskunnissa.

Odottavan aika on pitkä

Telian verkkosivuilla voi käydä ilmaisemassa kiinnostuksensa valokuituun ja tarkistamassa, onko liittymän saaminen mahdollista omalla seudulla. Jos sopimukseen päästään, Telia lupaa toimittaa Avoin Kuitu -liittymän 15 kuukauden kuluessa tilauksesta.

Kun uuteen valokuituverkkoon lähtee kerralla mukaan iso joukko saman alueen asukkaita, liittymän hinta asettuu yleensä 2 000–2 500 euron välille. Jos asukas haluaa myöhemmin liittyä jo rakennettuun verkkoon, liittymän normaalihinta on 3 650 euroa. Jos yksittäiseen omakotitaloon rakennettaisiin valokuituyhteys, se maksaisi jopa kymmeniä tuhansia euroja.

Palvelut hinnoitellaan erikseen liittymänopeuden ja palveluiden laajuuden perusteella.

Myös Nivokseen valiokuituverkkoon liittymisestä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä suoraan heihin. Uusilla alueilla yritys pitää kyläiltoja hanketta esitelläkseen. Jos sopimukseen päästään, asiakkaat ovat usein kovin kärsimättömiä eivätkä jaksaisi valokuituyhteyttään enää odotella. Uusilla alueilla hankkeen käyntiin lähtemiselle on varattava aikansa, mutta runkoverkon alueellakin on Jari Armisen mukaan varauduttava lupaprosessin venymiseen.

”ELY-keskuksen alueella luvan saaminen voi nykyisin viedä kaksikin kuukautta.”

Kun luvat on saatu ja urakoitsija vetänyt valokuidun talon seinustalle, loppu tapahtuu nopeasti. Talon sisälle yhteys saadaan Armisen mukaan siitä viikon sisällä. Varsinainen asennus on parhaimmillaan valmis tunnissa.

Nopeita yhteyksiä tarvitaan

Nopeiden tietoliikenneyhteyksien osalta suomalaiset jakautuvat nykyisin kolmeen kastiin. Osa on tietoliikenneyhteyksiinsä tyytyväisiä. Varsinkin kaupunkilaisilla voi olla asunnossa kaapeli-TV, kiinteä netti ja työssäkin yhteyksien toimimisesta huolehtii alan ammattilainen.

Joku toinen asuu alueella, jossa mobiili 4G-verkko riittää kaikkiin tarpeisiin vallan mainiosti. Niitäkin suomalaisia on, joita verkossa surffaaminen ei kiinnosta ollenkaan.

Kolmanteen kastiin kuuluvat ne, jotka tuskailevat pätkivien, huonosti toimivien tai väliin täysin toimimattomien langattomien yhteyksien kanssa. Valokuituyhteyden saaminen kotiin tai työpaikalle voi osoittautua mahdottomaksi, sillä kiinnostunutta palveluntarjoajaa ei välttämättä ole olemassa.

Elämä käy hankalaksi, jollei pankki- ja viranomaisasioita pysty yhteyksien takkuamisen vuoksi verkossa hoitamaan. Monelle etätyön tekeminen jää haaveeksi, kun sähköpostien lähettämiseen tai saamiseen ei voi luottaa. Edes aamuisen sanomalehden lukeminen sähköisesti ei onnistu: se kun ei lataudu.

Helsingin valokuidut -osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja, innokas valo­kuituaktivisti Tuomas Levoniemi on pitkään ihmetellyt, miksi niin monet tekniikkaa hyvin ymmärtävätkään ihmiset eivät tunnu mitenkään pystyvän käsittämään, miltä tuntuu tehdä töitä ja asua valokuidun ulottumattomissa.

Levoniemestä valokuidun tarpeen kieltäminen kuulostaa vähän samalta kuin joku tuumaisi, ettei sähköjohtojakaan enää pian tarvita, kun jokainen voi viedä omat akkunsa mukanaan mökille. Miltä se nyt kuulostaisi, jos Suomessa ihan tosissaan tyydyttäisiin siihen, että sähköä välillä tulee ja sitten taas ei?

Levoniemi muistuttaa, että jo aivan pian yhä suurempi osa palveluista siirtyy verkkoon. Näin on kaavailtu käyvän niin opiskelulle kuin terveydenhuollollekin: IoT-pohjaiset kotiterveydenhuollon palvelut ja monet vanhusten palvelut toimivat jatkossa verkossa.

Toimivia yhteyksiä edellyttävät luonnollisesti etätyöskentely, monenlainen pienyrittäminen ja alueellinen tasa-arvoisuus. Entäpä kotiautomaatio, esineiden internet – yhä useampi laite on koko ajan yhteydessä palvelimeen, eivätkä ne kaikki voi tehdä sitä mobiilisti.

Levoniemen mukaan kysymys on myös yhteiskunnallinen ja poliittinen. ”Jos halutaan pitää Suomi asuttuna, paras keino siihen on järjestää kattavat tietoliikenneyhteydet kaikkialle. Se jos mikä vähentäisi turhaa liikennettä ja kustannuksia. Se mahdollistaisi asumisen, opiskelun ja työn tekemisen myös syrjäisemmillä paikkakunnilla.”

Hitaasti edistyy

Informaatioyhteiskunnassa nopeiden tietoliikenneyhteyksien on toimittava. Toistaiseksi valokuituverkon rakentaminen ei ole edistynyt ajateltua tahtia edes julkisen tuen avulla.

Vuoden 2018 loppuun asti jatkunut valtion Nopea laajakaista -hanke on jakanut tukea laajakaistojen rakentamiseen syrjäseuduille ja taajamien tuntumaan. Sen tarkoituksena on ollut tuoda huippu­nopean laajakaistan saatavuus kaikkein harvimpiin asutuille alueille, jonne yhteyksien ei markkinaehtoisesti uskottu rakentuvan. Ohjelman puitteissa myönnettävällä julkisella tuella oli tarkoitus ulottaa laajakaistasaatavuus 130 000 kotitalouteen. Tukiviranomaisen Viestintäviraston mukaan tavoite tullaan luultavasti saavuttamaan. Tähän mennessä saatavuus on jo noin 83 000 kotitaloudella.

Viestintäviraston tietojen mukaan nopeita, vähintään sadan megan kiinteitä laajakaistayhteyksiä oli vuoden 2017 lopussa saatavilla 52 prosentille suomalaisista kotitalouksista. Tämä liittymäsaatavuus perustuu karkeasti ottaen puoliksi kaapeli-TV-verkon ja puoliksi valokuitu­verkon kautta saatavilla oleviin liittymiin. Näissä luvuissa ovat siis mukana myös kerros- ja rivitaloissa asuvat.

Ylitarkastaja Katariina Vuorela Liikenne- ja viestintäministeriön Toiminta­varmuusyksiköstä työskentelee suomalaisten kiinteiden ja langattomien yhteyksien parissa. Hänen mukaansa valtion tuen alueella valokuidun tarjonnan osalta tilanne on nykyisin jo nyt kohtuullisen hyvä.

”Toisaalta suurten kaupunkienkin sisällä on omakotitaloalueita, joissa valokuituyhteyksien saatavuuden suhteen on edelleenkin ongelmia. Tähän vaikuttavat etenkin korkeat rakentamiskustannukset sekä kysynnän puute”, hän sanoo.

Vuorelan mukaan tilanne on kuitenkin koko ajan paranemassa ja tarjonta lisääntyy myös vanhemmilla omakotitalo­alueilla. Uusille alueille operaattorit usein verkon jo rakentavatkin.

Samaa sanoo Levoniemi. Kun vuonna 2014 Marttila-Reimarlan alueella Helsingin Pitäjänmäessä ryhdyttiin puuhaamaan oman osuuskunnan kautta Open Access-periaatteella alueen omakotitaloihin valokuitua, se johtui siitä, ettei kuidun vetäminen kiinnostanut yhtään suurta operaattoria.

”Nykyisin kuitenkin jo sekä Telia että Elisa ovat taas ryhtyneet tarjoamaan valokuitumahdollisuutta myös vanhoille omakotialueille”, hän huomauttaa.

Artikkeli on ilmestynyt ensimmäistä kertaa TM Rakennusmaailman numerossa 1/19.

”Valokuitua pitäisi rakentaa kuin infraa”

Ruotsissa valokuitua on rakennettu toiseen tahtiin kuin Suomessa.

”Siellä tavoitteena on, että jo muutaman vuoden päästä 90 % asukkaista olisi saatava gigan nopeuden päähän. Käytännössä tämä tarkoittaa valokuitua”, Telian Sanna Mutka kertoo.

Suomessa on toisaalta luetettu enemmän langattoman verkon riittävyyteen ja toisaalta valokuiutuverkon rakentamisessa pitkälti kaupalliseen pohjaan. Helsingin valokuidut -osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Tuomas Levoniemen mielestä valokuituverkkoa pitäisi kuitenkin ajatella yhteiskunnallisena infrana kuten rata- tai sähköverkkoa. Koska nopeiden, kiinteiden ja toimivien tietoliikenneyhteyksien ansiosta yhteiskunnalle tulisi jatkossa runsaasti säästöjä, ne pitäisi laskea esiin, jotta investointi näyttäisi järkevältä.

”Jos yhteiskunta vastaa reittien rakentamisesta, putkittamisesta ja kuiduttamisesta, verkkoja voidaan vuokrata kaikille toimijoille yhtälaisin ehdoin. Näin kuituverkon rakentaminen olis italoudellisesti mahdollista ja nostaisi pelikentälle myös uusia pieniä yrityksiä ja osuuskuntia.”

Levoniemi painottaa, että pienet toimijat voisivat lähteä toteuttamaan hankkeita myös yhteistyössä. Se helpottaisi rahoituksen saamista.

Open Access -periaatteella toteutetussa verkossa asiakas ei joutuisi operaattoriloukkoon. Yksityisille liittyjille pitäisi myös tarjota kohtuullinen hinta, joka Levoniemen mukaan voisi olla noin 1 500 euroa. Myös mahdollisuuksia osamaksuun pitää tarjota, jotta kertainvestointi ei ole liian kallis.