Karjalohjalle vuonna 1948 rakennetusta kuorma-autotallista tehtiin muutama vuosi sitten asuintilat. Rakennuksen seinät ja katto on tehty polttamattomista tiilistä, jotka valmistettiin aikoinaan kylän omassa tiilitehtaassa.

Kaisa Ovaska sai tallin ja samalla tontilla sijainneen asuinrakennuksen omistukseensa vuonna 1998. Vuosikausia lähinnä varastotilana toimineeseen vanhaan talliin remontoitiin ompelimo, minkä ohella tiilikattoa kunnostettiin, ikkunoita uusittiin ja ala-ja välipohjaan asennettiin öljykattilasta lämpönsä saava lattialämmitys.

Viisi vuotta myöhemmin Ovaska teki muuttoa Espooseen, jolloin tarkoituksena oli heittää hyvästit molemmille tontilla oleville rakennuksille. Mieli kuitenkin muuttui välittäjän arvioidessa tallin itse asuinrakennusta arvokkaammaksi. Tontti lohkottiin ja talli jäi Ovaskan omistukseen.

”Pidin itsekin korkeaa ja avaraa autotallia jotenkin mielenkiintoisempana kuin itse asuinrakennusta”, kertoo Ovaska.

Kuorma-autotallista koti

Toinen, edelleen meneillään oleva ”remonttikierros” alkoi vuonna 2015. Kuorma-autoilija Sammalon aloittaessa tallin rakentamisen vuonna 1948 Karjalohjalla toimi oma tiilitehdas, minkä lisäksi moni rintamamies oli koulutettu muurariksi. Ulkomitoiltaan 10 x 20 -metrisen rakennuksen seinät muurattiinkin omassa kylässä valmistetuista tiilistä, jotka valmistettiin hakatusta savesta.

Materiaali on polttamatonta, muottiin juntattua savea, johon on sekoitettu sementtiä. Seinärakenne on edelleen yksiaineinen, noin 60 cm:n paksuinen polttamaton tiili ilman ylimääräistä lämmöneristettä.

Saman tehtaan käsialaa ovat myös alkuperäiset, edelleen käytössä olevan kattotiilet.

Hiekkarinteessa sijaitsevan rakennuksen lattia tehtiin Ovaskan käsityksen mukaan valamalla betoni suoraan hiekan päälle. Jossain vaiheessa konstailemattoman autotallin toista päätyä jatkettiin hirsirakenteisella laajennuksella. Tämän kohdalla on rakennettu yläkertaan lämmin huonetila.

Ovaska toteaa rakennuksen alkuperän ja hengen olevan lähtökohtaisesti karun käytännöllinen eikä hänen tarkoituksensa ole muuttaa tätä mitenkään pikkusieväksi. Kuorma-autoja verten tehdyt kolme ajoporttia on kuitenkin muurattu umpeen ja tiilien karski ilme on vaihtunut siistiin rappaukseen.

Kattotiiliä pelastettu remonteissa

Kattotiiliä on jouduttu vaihtamaan melko paljon. Niitä olivat koetelleet sekä rapautuminen että kattotikkaitten asentamisen yhteydessä sattuneet vauriot. Hormien nuohouksen takia katolle oli kuitenkin järjestettävä kunnollinen kulkutie, jonka tekemistä ei ainakaan helpottanut varsin jyrkkä kattokulma.

”Alakerran pönttöuuni rupesi kuitenkin vihdoin vetämään, kun hormista poistettiin lukuisia vanhoja naakanpesiä”, kertoo Ovaska.

Korvaavien kattotiilien löytäminen uhkasi nousta ongelmaksi, koska kylän oma tiilitehdas oli lopettanut toimintansa jo kauan sitten. Avuksi tuli kuitenkin se, että samoja tiiliä oli käytetty seurojentalolla ja monissa muissakin rakennuksissa. Paikallinen muurari Kalle Kärkkäinen oli pelastanut aiempien remonttien yhteydessä tiiliä, jotka tulivat nyt hyvään käyttöön.

Ovaska kertoo saaneensa kattoremonttia pohtiessaan myös vähemmän rohkaisevia neuvoja peltikattojen tarjoajilta.

”Tiiliä ja näiden alla olevia ruoteita väitettiin täysin kelvottomiksi. Korjausten jälkeen alkuperälleen uskollinen katto on kuitenkin toiminut aivan hyvin”, sanoo Ovaska.

Kattoon sijoitettu lämmöneristekerros on toteutettu ruoteiden väliin asennetuilla xps-levyillä. Ruoteiden alla on katon paneloitu sisäpinta.

Yläkerran ilmettä leimaa korkeus ja katon sekä ikkunoiden jyrkät linjat. Pinta-alaltaan laajaa ja varsin raskasta kattoa kantaa pilaripalkkiratkaisu, jossa talon pituusakselin suuntaiset kantavat palkit lepäävät lovettujen pilareiden varassa. Tila on saatu avaraksi, koska mekaniikka ei perustu tavallisten kattotuolien tapaan koko rakennuksen leveydeltä kulkevaan ehjään vaakalinjaan. Linja on voitu katkaista, koska vaakasuuntainen kuorma ohjataan pilareista kantavaan seinään.

Metallimies löytyi sattumalta

Miettimisen aihetta remontissa antoi nousu yläkertaan. Kerrosten korkeusero on nelisen metriä, vaakasuunnassa välimatkaa ulko-oven ja toisen kerroksen kynnyksen välillä on noin pari metriä. Tavanomainen rappuratkaisu muistuttaisi tällaisessa tilassa enemmän tikapuita kuin portaita.

Korkea nousu pienessä tilassa toteutetaan usein kierreportailla, joihin Ovaskakin päätyi. Ratkaisua avittivat Högforsin vanhat rauta-askelmat, joita Ovaskalla oli ennestään tallessa. Itse portaikon tekijää ei kuitenkaan ollut helppo löytää. Ongelma ratkesi sattumalta Ovaskan ollessa ostamassa löylyhuoneeseen mikrosementtiä.

”Sementin värejä esittelevä sisustusarkkitehti sattui tuntemaan urakasta selviävän metallimiehen”, sanoo Ovaska.

Portaiden erityisenä räätälöintinä on mahdollisuus irrottaa yläkerran kaiteita. Tämä antaa tilaa, joka mahdollistaa isojen esineiden nostamisen yläkertaan vinssillä.

Esineiden koon kasvaessa jossain tulee kuitenkin stoppi. Tässä tapauksessa näin kävi pianon kohdalla.

”Vanha piano sai jatkaa matkaansa, koska sen nostaminen ei enää onnistunut”, sanoo Ovaska.

Alakerran tallitilaan on asennettu lämpöä jakavat perinteiset radiaattorit lämmitysveden kiertäessä pinta-asennuksena vedetyissä kupariputkissa. Pinta-asennus jätti näkyviin kuparin kauniin värin, jonka lisäksi putkien kunnon tarkkailu on helppoa.

Lattian alkuperäinen rasvamonttu on täytetty ja suljettu betonikannella, seuraavaksi vuorossa on betonilattian hionta ja lakkaus sekä keittiön rakentaminen. Seinään on samalla määrä puhkaista terassille johtava ovi ja lisäksi vanhoja puisia ikkunoita on uusittava.

Tulevaisuudessa häämöttää myös aidan rakentaminen ja lisäksi Ovaska aikoo siivota tontin liepeillä olevaa vanhaa romuhautausmaata. Tässä onkin tullut vastaan melkoista arkeologiaa.

”Entisajan tyyliin kaikki romu dumpattiin maahan, järisyttävin löytö paikalla oli kokonaisen kuorma-auton romu”, kertoo Ovaska.

Artikkeli on julkaistu TM Rakennusmaailmassa 6/20.

Lue lisää:

Erilaista asumista: Kirkosta kodiksi