Paitsi kokemuksesta, myös tutkimuksista tiedetään, että vihreys lisää ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Kaupungistumisen kiihtyessä viherratkaisut eivät kuitenkaan ole vain olennainen lisä viihtyvyyteen, vaan monessa mielessä hyödyllinen, ellei jopa elintärkeä valinta.

Viherkattojen suosio on alkanut viime vuosina kasvaa myös Suomessa. Pääkaupunkiseudulla niitä arvioidaan olevan jo satoja kohteiden vaihdellessa liikerakennuksista kouluihin ja koirapuistokatoksiin.

Noin vuosi sitten valmistui kokonainen vihreä kerrostalokortteli lähes keskelle Helsinkiä. Siellä talojen katot tarjoavat asukkaille käyttötarkoituksiltaan ja kasvillisuudeltaan erilaisia viherkattopihoja: niin rentoutumista tukevan marja- ja hedelmäkeitaan, työskentelytilaksikin sopivan ”villin ketokaton” kuin puuhaa halukkaille tarjoavan keittiöpuutarhan. Julkisivu taas täyttyy köynnöskasvillisuudesta ja istutuslaatikoista.

Ja kaikki kokemukset vihreyden merkityksestä asukasviihtyvyyteen, yhteisöllisyyteen, rakennusten energiatehokkuuteen sekä tiedot valitun kasvillisuuden toimivuudesta kerätään talteen.

Pohjaa tulevaisuuden kaupunkirakentamiselle

Jätkäsaaren Vihreistä vihrein -hanke käynnistyi, kun TA-Yhtiöiden Markku Hainari ja ympäristöbiologi Taina Suonio tapasivat sattumalta ja Hainari esitti kysymyksen, ”lähdetäänkö tekemään vihreää Helsinkiä”.

”Olin vuosia luennoinut eri tahoille vihreyden merkityksestä ja mahdollisuuksista, mutta kohdannut enimmäkseen naureskelua. Nyt hanke lähinnä runnottiin yhdessä läpi harmaan kiven, vaikka muun muassa kaavoituksen suhteen sitä pidettiin välillä mahdottomana”, Suonio kertoo.

Lopulta hankkeesta tuli maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.

”Viherrakentamista on toki paljon, mutta poikkeuksellista oli saada heti mukaan tutkimusryhmä.”

Yhteistyössä toimivat Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelma, Helsingin yliopiston Viides ulottuvus – viherkatot osaksi kaupunkia -tutkimusohjelma sekä Tampereen teknillisen yliopiston SOGREEN-tutkimushanke. Vihreistä vihrein -korttelista saadaan tietoa niin biologisesta, rakennusteknisestä kuin sosiologisesta näkökulmasta. Tuloksista haetaan pohjaa etenkin tulevaisuuden kaupunkirakentamiselle.

”Olemme nyt sen osalta t-risteyksessä, jossa valitaan suunta. Se tuntuu kulkevan haastavampaan, ehkä kalliimpaankin, mutta onneksi ekologisempaan suuntaan eli kohti vihreämpiä kaupunkeja. Malleja tarvitaan”, Suonio painottaa.

Ihmisiä, kasveja ja rakennuksia ajatellen

Lista kaupunkien vihertämisestä hyötyvistä tahoista on pitkä.

”Asukkaat, rakennukset, viranomaiset – koko maapallo”, Vihreistä vihrein -hankkeen tutkimusjohtaja, dosentti Susanna Lehvävirta Helsingin yliopistosta luettelee.

Vihermaisemasta on tutkitusti hyötyä ihmisten hyvinvoinnille.

”Kaupunkiluontokin tuottaa sekä ruumiillista että henkistä hyvinvointia ja tukee vaikkapa stressistä palautumista. Tiedetään myös, että jo lyhyt katseen leputtaminen vihreässä maisemassa rauhoittaa. Ja jos vielä voi puuhailla jotain mielekästä vaikkapa keittiöpuutarhassa, hyöty on moninkertainen”, Suonio tiivistää. ”Puhumattakaan siitä, että miljöö voi saattaa ihmisiä yhteen.”

Paitsi kasvillisuuden vaikutusta hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen, tutkimuksen kiinnostus kohdistuu myös kasvilajien selviytymiseen suhteellisen haastavissa oloissa.

”Mukaan ovat päässeet ensisijaisesti kotimaiset luonnon- ja perinnekasvit. Samalla on pyritty varmistamaan, ettei mukaan pääse haitallisia vieraslajeja. Samoin pyritään selvittämään, miten luoda lisää elintilaa hupeneville kasvi- ja hyönteislajeille.”

Tarkkailun alla on myös kasvien vaikutus rakenteisiin.

Ennakkoluuloja ovat herättäneet muistikuvat 70-luvun tasakattojen kosteusvaurioista. Oikein suunnitellun ja toteutetun viherkaton kasvillisuus kuitenkin nimenomaan suojaa rakenteita muun muassa uv-säteilyltä ja voimakkailta lämpötilanvaihteluilta. Suojaa syntyy myös lumitöiden aiheuttamia lapioniskuja vastaan. Näin kasvillisuus lisää kattorakenteiden ikää, Suonion mukaan Suomen rankoissa sääoloissa jopa kolminkertaisesti.

”Myös viherkaton hinta voi arveluttaa. Mutta jos se alustoineen, toimituksineen ja asennuksineen maksaa noin 3 000 euroa, se ei ole paljon vaikkapa 50 vuodelle jaettuna. Viherkatto maksaa kyllä itsensä takaisin”, hän perustelee.

Lehvävirta huomauttaa, että viherkaton voi suunnitella edulliseksi rakentaa ja vaivattomaksi hoitaa. Helpoimpia ovat lähes itsestään hoituvat sammal- ja ketokatot, joiden hoidoksi riittää useimmiten tarkistus kerran vuodessa ja kastelu asennusvaiheessa.

”Toki viherkatosta pitää pitää huolta, kuten mistä tahansa katosta. Mutta lähinnä on vain tarkistettava, ettei siellä lähde kasvamaan ei-toivottuja kasveja tai ylimääräisiä puiden taimia, joiden juuret voisivat rikkoa rakenteet. Normaalisti helle ja pakkanen vastaavat kuitenkin siitä, etteivät kasvit täysin hurjistu. Sateinen kesä ja varjoinen katto voivat muuttaa tilannetta”, Lehvävirta opastaa.

”Mutta koska vain mielikuvitus on rajana, voi viherkatosta toki tehdä itselleen myös ’leikkikentän’, jossa voi viettää kaikki päivät nyppien ja parturoiden. Kyse on siitä, mitä tavoittelee ja millaisen panoksen siihen haluaa laittaa.”

Taloudellista hyötyä syntyy Suonion mukaan myös vihreiden kiinteistöjen arvonnoususta.

”Tiedän esimerkin Tukholmasta, jossa asukkaat läksivät muokkaamaan kerrostalon perinteistä asfalttisisäpihaa: roskis sai viherkaton, piha köynnöksiä, lasten leikkipaikka syötäviä marjoja ja yrttejä. Kaikki käytetyt rahat tulivat takaisin.”

Hyötyä maapallolle

Globaalisti ajateltuna kaupunkien vihertymisen merkitys perustuu vaikutuksiin, jotka hillitsevät maapalloa kuormittavaa kulutusta ja ilmastonmuutosta kiihdyttävää kehitystä.

”Tietenkin sillä ehdolla, että viherkatot suunnitellaan ja toteutetaan fiksusti. Esimerkiksi liika lannoitus rasittaisi valuvesien myötä pahasti Itämerta”, Lehvävirta painottaa.

Oikein toimivat viherkatot taas muun muassa vaimentavat melua ja viilentävät kaupunkien helletukaluutta.

”Ja jos kaupungit olisivat viihtyisämpiä ja ’kilpailukykyisempiä’ ajanviettopaikkoja, ihmisten ei tarvitsisi matkustaa sankoin joukoin jonnekin muualle. Viileämmissa kaupungeissa ei tarvittaisi myöskään niin paljon jäähdytysenergiaa.”

Tämä taas tarkoittaisi myös taloudellista hyötyä. Suonio viittaa suuren amerikkalaisen autotehtaan viherkattoon, joka pudotti rakennuksen lämpötilaa ja siten ilmastointilaitteiden tarvetta niin, että sähkölasku pieneni lähes 15 prosenttia.

Viherkatto helpottaisi myös hulevesiongelmia.

”Koska se toimii kuin pesusieni: kovallakaan rankkasateella vesi ei valu viemäreihin, kuten peltikatoilta, vaan imeytyy kattoon, joka liruttelee sitä sitten hiljalleen eteenpäin”, Lehvävirta selittää.

Kaiken lisäksi viherkatot voivat toimia myös luonnon monimuotoisuuden edistäjinä: parhaimmillaan niiden avulla voitaisiin elvyttää romahtaneita pölyttäjäkantoja.

Unelmaviherkatoista todelliseen tuntumaan

Vihreistä vihrein -asuinkortteli on muovautunut rakennuttajan, arkkitehtien, insinöörien, rakentajien, tutkijoiden, maisemasuunnittelijoiden ja kiinteistön ylläpidon ammattilaisten yhteistyössä. Moniammatillisesta suunnitteluprosessissa puuttuivat vain tulevat asukkaat – koska vuokra- ja omistusoikeusasuntojen asukkaista ei ollut tuossa vaiheessa vielä tietoa. Täysin tyhjän päällä ei tosin tältäkään osin oltu.

”Hyödynsimme suunnittelun kuluessa ympäristösosiologi Marja Mesimäen tutkimusta, jossa selvitettiin ’eläytymismenetelmällä’ helsinkiläisten haavemielikuvia unelmaviherkatoista. Ihmiset saivat erilaisten lähdetarinoiden pohjalta ideoida viherkattoja mm. kotitaloon, työpaikalle, hoiva- tai päiväkotiin, liikekiinteistöön – esikaupunkiin tai keskustaan. Millaisia ne olisivat, mitä kasveja niihin tulisi, mihin niitä tarvittaisiin, miltä siellä tuntuisi?”, Lehvävaara kertoo.

Nyt tutkitaan sitä, mitä tapahtuu, jos haaveet toteutuvat.

Se Vihreistä vihrein -korttelista jo tiedetään, että asukkaat viihtyvät viherkatoilla ja yhteisviljely on lähtenyt onnistuneesti käyntiin.

Monille miljöö on tärkeä myös lasten kannalta.

”Esimerkiksi keittiöpuutarha tarjoaa omasta kerroskotitalosta paikan, jonne voi mennä lapsen kanssa; tarjota hänelle vihreän ympäristön puuhasteluun ja pilkkoa itse samalla vaikkapa soppa-aineksia”, Lehvävirta muistuttaa.

”Siinä, että käydään yhdessä syömässä mansikoita, voidaan samalla ihmetellä hämähäkinseittiä ja sen jälkeen ehkä etsiä kotona asioista lisätietoa, on yksi hankkeen ytimistä”, Suonio täydentää.

”Selvää on, että asukkaat ovat ylpeitä talostaan.”

Vapaaehtoista vastuuta

Viheralueiden hoidosta vastaa ensimmäiset kaksi vuotta TA-yhtiöiden valitsema viherrakentaja, sitten ammattipuutarhuri. Tavanomaisesta puutarhuroinnista ei kuitenkaan ole kyse.

”Niin ammattilaisten kuin asukkaidenkin täytyy tietää ja ymmärtää, ettei kyseessä ole normikohde. Rikkaruoholta tuntuvaa kasvia ei voi nypätä tuosta noin vain pois, vaan asiaa pitää tarkastella yhdessä. Kyse kun voi olla tärkeästä tutkimuskohteesta ja -tiedosta. Tästä on jaettu tietoa ja järjestetty työpajoja”, Suonio naurahtaa.

Asukkailla on oikeus hyödyntää alueita, mutta ei vastuuta kunnossapidosta. Tosin keittiöpuutarha toimii heidän omana ”temmellyskenttänään”.

”Mullat ja työkalut ovat olleet valmiina, ja yliopisto on järjestänyt asian ympäriltä opastavia teemailtoja. Mutta asukkaat ovat itse päättäneet, mitä siellä kasvatetaan, hankkineet siemenet ja taimet, sopineet, miten satoa käytetään ja luoneet toimintatavat, kuten listan kasteluvuoroista.”

Suonio korostaa, että mukana voi olla monella tavalla. Kaikkien ei tarvitse olla viherpeukaloita. Asioita voi vain seurata – myös asukkaiden oman blogin, facebook-sivujen tai whatsup-ryhmän kautta.

”Se, joka ei ole halunnut osallistua viljelyyn, on saattanut lupautua luomaan blogisivut. Ja saa pelkästä katolla loikoilustakin vapaasti nauttia.”

Viherympäristö vähentää ilkivaltaa

Ajankohtaista tietoa kaupunkien vehreyttämiseen alkaa – jo suomalaistenkin kokemusten pohjalta – olla. Sitä löytyy vaikkapa viherkattojen suunnittelua, rakentamista ja kasvien sijoittelua ohjeistavista RT-korteista. Suurempi haaste Suonion ja Lehvävirran mukaan onkin siinä, että suunnittelijat, rakentajat ja rakennuttajat omaksuvat nämä näkemykset.

Vihreämmän kaupungin kahta avainkäsitettä, käyttäjälähtöisyyttä ja luonnonmonimuotoisuuden vahvistamista, voitaisiin Lehvävirran mukaan edistää myös sillä, että jokaisessa suunnittelutoimistossa olisi edes osa-aikainen biologi, joka hallitsisi muun muassa kasvien aggressiivisesti leviävät invaasiolajit ja niiden välttämisen. Jokaiseen hankkeeseen tarvittaisiin myös ”kiintiösosiologi”, joka keskittyisi siihen, mitä merkitystä vaikkapa viherkaton rakentamisella tiettyyn yhteyteen oikeasti on.

”Ja tarkkailemaan sitä, pääsevätkö potentiaaliset käyttäjät lainkaan mukaan pohtimaan, mitä tarvittaisiin. Eikä tämä näkökulma koske vain kaupunkien vihertämistä”, hän tarkentaa.

Keskeistä on myös erilaisten linjausten ja kaavainstrumenttien kehittäminen – jopa velvoittavaan suuntaan. Niin tuettaisiin viherrakentamisen kulttuuria ja laajaa hyvinvointia.

”Esimerkiksi julkishallinto ja yrittäjät voitaisiin velvoittaa julkisivujen vihertämiseen”, Suonio pohtii.

”Sekin jo kokemuksesta tiedetään, että vihreä ympäristö vähentää ilkivaltaa. Sitä kun ei ole kukan poimiminen ei-ihan-omasta-penkistä morsiamelleen rakkauden osoituksena.”

”Rahasta tämä yhteinen hyvä ei ole kiinni.Vihertyminen pitäisi ajatella sijoituksena – ihmisiin, rakennuksiin, ympäristöön, luonnon monimuotoisuuteen – tulevaisuuteen”, Suonio tiivistää.

Vihreistä vihrein on alkanut hyvin

Monien erilaisten lähtökohtien ja ajattelumallien yhdistäminen Vihreistä vihrein -pilottihankkeessa on ollut rikasta – ja haasteellista.

”On yllättävän raskas ja monimutkainen prosessi saada viherkatto Suomessa osaksi usein aika pirstoutunutta rakennusprosessia”, Susanna Lehvävirta huokaa.

”Rakentamiseen liittyy yleensä insinöörilähtöistä ’kovaa materiaalia’, ja kun mukaan tuodaankin jotain ’elävää’, jolla on ihan omat vaatimuksensa, näkökulmaa on vaikea ymmärtää ja lähestyä. Eri aloilla puhutaan eri kieltä eikä ymmärretä toisten toimintatapoja.”

”Yleisestihän ajatellaan ensin pohjarakennetta, jonka päälle tulevat kasvit. Minä ympäristöbiologina ajattelen asiaa toisinpäin: mitä kaikkea voisikaan vihreyttää. Tässä hankkeessa kasvi haluttiin johtavaksi teemaksi: ensin mietitään, millaista kasvillisuutta viherkatolle halutaan ja sitten, millaista rakennetta siihen tarvitaan. Puhuisinkin mieluummin luonnon monimuotoisuuden hyödyntämisestä kaupunkiympäristössä tai kaupunkien vihreyttämisestä kuin rakentamisesta”, Taina Suonio täydentää.

Yksi yllättävä haaste syntyi kantavuuslaskelmien osalta.

”Olimme laskeneet tarkat kantoalustavahvuudet kasveille ja valinneet tietyt kasvimäärät hyvissä ajoin. Mutta kun talon perustuksia oltiin paaluttamassa, meille ilmoitettiin, että kasvualustaa ja kasveja on karsittava: perustukset eivät tule kestämään niiden painoa. Se tuntui kummalta, koska suunnittelua oli tehty jo viisi vuotta.”

”Tasapainon muuttumisen seurauksen jouduimme jännittämään, selviääkö mikään kasvi enää hengissä. Kauhukuva oli, että vihreistä vihreimmästä tuleekin ruskeista ruskein. Myönteinen yllätys on ollut, miten hyvin kasvuunlähtö on onnistunut”, Lehvävirta toteaa.

”Tylsiin yllätyksiin” kuuluu hänen mukaansa se, että osalta kattotiloja näkee ”vankilamuurimaisen rakenteen takia” vain sisäpihalle.

”Pitäisi päästä tutkimaan, mitä monimutkaisessa ja monivaiheisessa suunnittelu- ja rakennusprosessissa oikein tapahtui, kun noin kävi.”

Pääsääntöisesti Suonio ja Lehvävirta ovat kuitenkin tyytyväisiä.

”On valtava saavutus, että on onnistuttu näinkin hyvin. Tämä on kuitenkin ensimmäinen yhteistyökohde. Jatko on luultavasti vielä sujuvampaa. On osaamista ja kokemusta.”

Moni asia on tietenkin kiinni tutkimushankkeen jatkorahoituksesta. Parissa vuodessa kun ei vielä täysin selviä sen paremmin yhteisöllisyyden toteutuminen kuin kasvien selviytymistilanne.