Salme Naparille oli alusta asti selvää, mitä tarvittaisiin uuden kodin peruspilareiksi: valoa, vihreää väriä ja iso terassi. Ajatus sellaisen rakennuttamisesta syntyi sen sijaan puolivahingossa.

”Minulla oli ennestään 1948–50 valmistunut vanha talo, josta tykkäsin kovasti, mutta jonka suurta tonttia en enää jaksanut hoitaa.

Osallistuin kunnan kaavoitus- ja teknisen lautakunnan sihteerinä työni puolesta Sepänpihailtoihin. Siellä uudenlaisen omakotitaloalueen rakennuttajat, rakentajat ja kunnan työntekijät kohtasivat. Kun Rakentajain Insinööritoimiston toimitusjohtaja Pentti Hannukainen, ennestään tuttu mies, tuli esittelemään firmansa tarjontaa, heitin lähinnä hetken mielijohteesta, että mitähän maksaisi, jos tekisitte talon Salmellekin”, hän nauraa.

Asia jäi hautumaan, mutta kun RITistä palattiin asiaan ja budjetistakin päästiin sopuun, talon suunnittelu yhdessä rakennusarkkitehtien Laura Talstilan ja Tiina Nykäsen kanssa käynnistyi.

Napari halusi yrityksen ”hoitavan kaiken” suunnittelusta ja aliurakoitsijoiden kilpailutuksista projektin johtoon ja työnjohtajiin. Talo tehtiin arkkitehtisuunnitelmien pohjalta elementteinä säältä suojaan -valmiuteen. Lopun hoitivat palkatut urakoitsijat.

Yhteistyön toimivuutta Napari kiittelee laveasti.

”Paljolta vaivalta olen säästynyt, enkä yksin olisi tähän lähtenytkään. Kaikki on sujunut loistavasti. Jo ensimmäinen toiveideni pohjalta tehty luonnos oli lähes valmis sellaisenaan.”

Lähinnä konsultointiin ja arkkitehtisuunnitteluun keskittyneelle RITille kokonaisprojektin hallinta oli uudentyyppinen hanke.

”Uudenlainen on ollut myös kokemus messutyyppisestä alueesta, jossa olemme olleet mukana myös meille tyypillisemmällä tavalla eli pääsuunnittelun ja vastaavan työnjohtajan tehtävissä: RITin vastaava työnjohtaja Pauli Vihanto toimi vastaavana myös toisessa Sepänpihan kohteessa.

Pienet tontit ovat vaikuttaneet suunnitteluun, ja se, että kaikki rakentavat samaan aikaa, vaatii paljon keskinäistä yhteistyötä ja kommunikointia”, Tiina Nykänen kertoo.

”Hyvin tämä on kuitenkin toiminut. Kehuja on tullut, ja tyytyväisyys on poikinut meille jo lisää omakotitalosuunnittelua. Ja on tämä jopa vahvistanut tiimiyhteistyötä firman sisälläkin.”

”Mieletöntä” yhteyttä

Sepänpihan merkittävimpiä erityisyyksiä onkin ollut ”mieletön” yhteistyö ja yhteishenki – monella tasolla.

”Sepänpihailtoihin kokoonnuttiin parin vuoden aikana noin joka toinen kuukausi. Siellä esittelyiden ja yhteistyökumppanivierailuiden myötä nousi esiin paljon sellaisia käytännön asioita ja ideoita, joita ei olisi itse tullut ajatelleeksi. Ja harvoin pääsee rakentajana pohtimaan vaikkapa alueen istutuksia, penkkejä, katuvaloja ja kiveysten värejä”, Salme Napari painottaa.

Keskustelut yhteisten asioiden hoidosta synnytti ”roskiskimpan”, yhteisen jätehuollon kierrätysjakeiden keräyksineen.

”Se on pieni juttu, joka helpottaa suuresti arkea – etenkin, kun parin vuoden päästä valtion sääntely tässä asiassa vielä kiristyy.”

Asioista keskusteltiin hyvässä hengessä.

”Haasteellisinta oli varmaan erilaisten aikataulujen yhteen sovittaminen kunnallistekniikan ja teitten rakentamisen aikana: milloin tie on poikki, milloin kiveys tien reunassa siinä kunnossa, että pääsee kulkemaan oman talon eteen. Hyvällä tahdolla siitäkin selvittiin.”

Tuttuja kasvoja ja paikallisuutta

Asioiden etenemistä ”kaksoisroolistaan” käsin seurannut Napari pitää mallia hyvänä niin kunnan kuin rakentajien kannalta.

”Tulevien asukkaiden on ollut helpompaa kysellä asioita tutulta Petralta kuin kasvottomalta elinvoimajohtajalta. Vastauksia on saatu nopeasti siksikin, että kunnan työntekijät ovat olleet mukana myös rakentajien WhatsApp-ryhmässä.

Kunnassa taas on huomattu, että keskustelevuuden myötä ihmiset osaavat kyllä hakea alueelle yhtenäisyyttä, vaikka tiukka säätely katon väristä, talon mallista tai seinämateriaalista puuttuu.

Sitä paitsi tiukkojen määräysten alaisina syntyneet alueet ovat joskus aika tylsiä. Sitä ei täällä tarvitse pelätä. No, kieltämättä yhden talon punaista kattoa on välillä vähän makusteltu”, hän naurahtaa.

Sepänpihalla on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon vihtiläisiä yrityksiä. Paikallisuus on ollut valttia myös Villa Villiinassa.

”Olen todella ylpeä meidän rakennus-, lvi- ja sähköfirmojen, aika nuoristakin pätevistä kavereista, jotka ovat ylpeitä työstään. Se näkyy kädenjäljessä”, Napari hehkuttaa.

Naapuriapua ja arkista huomaavaisuutta

Uusi koti oli muuttovalmis elokuussa, parin vuoden urakoinnin jälkeen. Vaikka tavarat vielä haeskelevat osin paikkojaan, Napari iloitsee siitä, että asuinympäristö miellyttää jo silmää.

”Uudella asuntoalueella keskeneräisyys jatkuu helposti vuosikausia. Täällä kaikki oli valmista aika lailla samoihin aikoihin.”

Asukkaiden välille yhteisöllisyys on jäänyt Naparin mukaan elämään arkipäivän huomaavaisuutena.

”Naapurilta on helppo kysyä vinkkiä, kumpaa kahdesta ruuvista on parempi käyttää ikkunakaihtimien asennuksiin. Tavattaessa vaihdetaan aina muutama sana. Ja naapurin pikku-Kaapon kanssa ollaan hyviä kavereita, vaikken erityisen lapsirakas ihminen olekaan”, Napari nauraa.

Alueella on myös yhteinen tapaamisaukio grilleineen, penkkeineen ja leikkipaikkoineen,

”Yhteiset talkoot ja tapaamiset tosin siirtynevät ensi vuoteen. Sen verran voimia kotien valmiiksi saaminen kuitenkin on vienyt”, hän myöntää.

Artikkeli on julkaistu TM Rakennusmaailmassa 9/20.

Joustavuutta kaavoitukseen

Kolme vuotta sitten käynnistettiin Vihdissä hanke, jossa etsittiin kehittämisideoita omakotitalotonttien myynnin edistämiseksi.

”Ratkaisuja etsittiin rakentajien mahdollisesti muuttuneista tarpeista”, Vihdin kunnan elinvoimajohtaja Petra Ståhl kertoo.

Niiden pohjalta lähdettiin rakentamaan testikentäksi Sepänpihaa: hyvien yhteyksien varrelle rakentuvaa omakotitaloaluetta 400–600 neliön tonteilla ja 100–120 kerrosneliömetrin rakennusoikeuksilla.

”Monesti kunnalla on vain pieni mahdollisuus vaikuttaa asumisen ytimeen, koteihin. Mutta kunta voi fasilitoida ympäristöön ratkaisuja, jotka mahdollistavat toimivan arjen – ei niinkään digiä ja ”infrahärpäkettä” vaan hyviä yhteyksiä, lyhyitä etäisyyksiä, hyviä harrastusmahdollisuuksia ja yhteisöllisiä rakenteita. Näihin panostettiin.”

Hankkeen edellyttämä asemakaavamuutos hoidettiin nopeasti, ja kaikki tontit varattiin heti hakuajalla.

”Voi puhua todella merkittävästä kasvusta: pientalotonttien luovutusmäärä kymmenkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Ja nyt myös lähialueelta myyntiin saadut vastaavantyyppiset tontitkin on varattu hakuajan puitteissa”, Ståhl hehkuttaa.

Rakennusaika haluttiin kulkea tulevien asukkaiden kanssa ”käsi kädessä”.

”Halusimme sekä keskustella heidän kanssaan että keskusteluttaa tulevia naapureita keskenään.”

Varsinaista innovatiivisuutta hankkeessa on osoittanut tehokas rakennusoikeus, kevyet rakennusmääräykset ja osallistava rakentamisen ohjaus.

Ståhl puhuukin vahvasti strategisen asemakaavoittamisen puolesta.

”Monesti omakotitaloalueen kaavoittajia sätitään määräysten tiukkuudesta, joka johtaa hakemaan poikkeuslupia, taistelemaan siitä, mikä on mahdollista, mikä ei. Toinen vaihtoehto olisi omaksua tapa, jossa jo suunnitteluvaiheessa hyväksytään avoin keskustelu rakentajien kanssa. Toki tietyt raamitkin tarvitaan, mutta mahdollista olisi myös pohtia, mitä pitää määrätä ja miten paljon voidaan sallia yksilöllisyyttä.”

Ståhl toivoo ja uskoo, että asukkaiden kuuleminen kaavaprosesseissa on osa tulevaisuuden rakentamista – myös muualla.

”Aito tapa vaikuttaa asuinympäristöön alkaa omalta tontilta, mutta yhteisöllisyyden kautta se voi jatkua myös tontin ulkopuolelle”, Petra Ståhl sanoo.

Pieni koti, iso elämä

Alun perin Sepänpihaa piti esitellä laajemmallekin yleisölle Kotinäyttelyssä, jossa halukkaat avaisivat ovensa yleisölle. Kun suunnitelma kaatui koronatilanteen myötä, vaihdettiin kävijätapahtuma kaksiosaiseen tv-tuotantoon. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi.

”Asukkaat ovat olleet tyytyväisiä sarjan sisältöesittelyihin, some-kanavissa ja verkossa on vierailtu ahkerasti. Ensimmäisen jakson ilmestymispäivänä näyttelysivujen kävijämäärä suorastaa räjähti”, Petra Ståhl iloitsee.

Jaksot löytyvät osoitteesta www.kotinayttely.fi