Rakennustutkimus RTS arvioi uusimmassa Suomi rakentaa -markkinakatsauksessaan asuntoaloitusten laskevan tänä vuonna noin 40 000 asuntoon, joka on edelleen historiallisesti korkealla tasolla. Viime vuonna aloitettiin noin 46 000 asuntoa.

Kerrostaloasuntojen määrän arvioidaan laskevan noin 28 000 asuntoon ja omakotialoitusten säilyvän noin 7400 kappaleen tasolla.

RTS ennakoi ensi vuodeksi lievää pientalomarkkinoiden piristymistä, vaikka alkuvuoden 2019 taloteollisuuden heikko uusmyynti heittää varjoa vuodelle 2020.

Uusien pientalojen tilauskanta on nyt hieman viime vuotta edellä. Samoin vanhojen pientalokiinteistöjen kauppa. Tästä johtuen ensi vuodelle ennustetaan lievää kasvua pientalorakentamiseen. RTS veikkaa ensi vuodelle 8000 omakotialoitusta. Pientaloasuminen on edelleen suomalaisten suosikkiasumismuoto – noin 72 % kertoo toiveasunnokseen pientalon. Uudisrakentamisesta silti vain 25 % on pientaloja.

Kysynnän puolesta pientaloja voitaisiin tehdä vaikka kaksinkertainen määrä, mutta kuntien ja kaupunkien tonttitarjonta palvelujen läheltä ja kohtuuhintaan on lähes olematonta, RTS toteaa.

Asuntojen korjausvelka kasvaa – toimenpiteitä tarvitaan

Asuntojen korjausvolyymi 2019 on noin 9,2 miljardia euroa, kun koko asunto- ja loma-asuntokannan arvo on yhteensä noin 515 miljardia euroa. Hyvällä tasolla korjaaminen on, kun sen arvo on noin 2,5 % kiinteistön arvosta. Asuinrakennuskantaa pitäisi siis korjata vuosittain noin 13 miljardilla.

Asunnon peruskorjausaikomukset ovat kuluvan vuoden aikana laskeneet historiallisen heikolle tasolle. Toukokuisten Tilastokeskuksen tietojen mukaan vain alle 8 % aikoi korjata asuntoaan seuraavien 12 kuukauden aikana. RTS:n mukaan erityisesti omakotitalojen korjaaminen laahaa 4,3 miljardin arvolla siitä, mitä sen pitäisi olla kestävällä tasolla olla – 5,1 miljardia.

Hallitus pyrkii ensi vuoden alusta edistämään erityisesti energiaremonttien tekemistä suunnitellulla pienellä, 4000 euron energia-avustuksella.

RTS:n markkinakatsaus löytyy osoitteesta www.suomirakentaa.fi