Yksityinen vuokranantaja on asuntosijoittaja, jolle on usein kertynyt kokemusta monista taloyhtiöistä. Tämän kokemuksen ja vertailutiedon hyödyntäminen taloyhtiön hallituksessa ja yhtiökokouksessa on kaikkien etu, joka toteutuu vielä turhan harvoin. Suomen Vuokranantajien tekemän Vuokranantaja 2019 -kyselytutkimuksen mukaan vain noin 25 prosenttia yksityisistä vuokranantajista on mukana taloyhtiön hallituksessa. Määrä on hieman kasvanut vuodesta 2017, mutta on edelleen pieni.

Kokeneiden asuntosijoittajien aktiivisempi osallistuminen sekä hallitukseen että yhtiökokouksiin hyödyttäisi kaikkia osapuolia, sillä vuokranantaja- ja asukasosakkaiden päämäärät taloyhtiössä ovat samat: huolehditaan kiinteistön oikea-aikaisesta kunnossapidosta ja pidetään taloyhtiön talous tasapainossa.

Osaa vuokranantajaosakkaista hallituksen jäsenyys saattaa mietityttää siihen liittyvän vastuun vuoksi. Vastuuta ei kuitenkaan kannata pelätä. ”Hallituksen jäsenellä ei tarvitse olla ammatillista osaamista oikeudellisista, taloudellisista tai rakennusteknisistä asioita. Aito kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen ja normaali huolellisuus toiminnassa riittää.”, toteaa Suomen Vuokranantajat ry:n päälakimies Sanna Hughes.

Mukaan yhtiökokouksiin

Osallistumalla taloyhtiön asioiden hoitoon vuokranantajaosakas hoitaa samalla omaisuuttaan ja parhaassa tapauksessa voi jopa kasvattaa sen tuottoa. Vuokranantajilla on usein kokemusta usean taloyhtiön hoidosta, ja tämä vertailutieto voi olla arvokasta eri vaihtoehtoja vertailtaessa. Jokainen asuntosijoittaja haluaa myös omaisuutensa olevan hyvässä kunnossa. Avainsana on oikea-aikainen kunnossapito, ettei korjausvelkaa ja vaurioita pääse syntymään.

Käsillä alkaa olla vilkas kevään yhtiökokousaika. Yhtiökokoukseen kannattaa osallistua, vaikka ei itse olisikaan ehdolla hallitukseen. ”Vuokranantajaosakkaankin kannattaa tutustua taloyhtiön tilinpäätökseen ja olla yhtiökokouksessa vaikuttamassa esimerkiksi siihen, miten osakkaiden maksamia vastikesuorituksia käsitellään taloyhtiön kirjanpidossa”, Hughes vinkkaa.

Juuri nyt on myös aika saattaa hallitukselle tai isännöitsijälle tiedoksi asiat, joita osakas haluaa yhtiökokouksessa käsiteltävän. Laki ei määrää mitään tiettyä aikarajaa, mutta hallituksen pitää voida käsitellä ehdotukset ja sisällyttää ne kokouskutsuun. Hallituksen olisikin hyvä kertoa etukäteen osakkaille päivämäärä, johon mennessä käsiteltäviksi toivotut asiat täytyy ilmoittaa.

(Lähde: Suomen Vuokranantajat)