Vuotovahingot kääntyivät kasvuun vuonna 2021. Niitä tapahtui 34 800 kappaletta, korvausmäärä 171 miljoonaa euroa. Murtovahingot jatkoivat laskuaan. Niitä tapahtui 21 400 kappaletta, korvausmäärä 22 miljoonaa euroa. Palovahinkojen määrä pysyi suurin piirtein ennallaan. Niitä tapahtui 6 100 kappaletta, korvausmäärä 168 miljoonaa euroa.

Vakuutusyhtiöille ilmoitettujen vuotovahinkojen määrä kääntyi viime vuonna kasvuun. Yksi tapa ehkäistä vuotovahingot on tehdä taloyhtiön putkiremontti ajoissa – putkiremonttisuunnittelu alkaa taloyhtiöissä usein vasta, kun vuotoja alkaa ilmetä runsaasti.

”Putkiremontti on mittava ja kallis remontti ja on ymmärrettävää, etteivät taloyhtiöt sellaiseen halua ryhtyä. Tulee kuitenkin helpommaksi ja halvemmaksi teettää remontti jo ennen kuin putkien ikä alkaa toden teolla näkyä”, sanoo Finanssiala ry:n (FA) johtava asiantuntija Petri Mero.

Isännöintiliiton 4. toukokuuta julkaiseman Putkiremonttibarometrin mukaan havaitut vuodot ovat yleisin syy putkiremontin aloittamiseen ja vuotojen merkitys remonttien käynnistäjänä on kasvanut viime vuosina.

”Esimerkiksi Suomen Kiinteistöliitto suosittelee, että rakennuksen putkistolle tehdään ensimmäinen kuntotutkimus 30–35 vuoden iässä ja tätä päivitetään 5–10 vuoden välein”, Mero sanoo.

Murto- ja palovahingot laskussa

Hyvä uutinen FA:n vahinkotilastoista on, että murtovahinkojen määrät ja korvaussummat ovat jatkaneet vähenemistään. Mero arvelee, että ihmiset ovat kuluneiden parin vuoden aikana olleet koronarajoitusten takia runsaasti kotosalla, mikä ehkäisee murtoja.

Palovahinkojen lukumäärä säilyi lähes ennallaan, mutta korvausmäärät laskivat 191 miljoonasta 168 miljoonaan euroon. Korvausmäärien muutoksista ei kuitenkaan voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä.

”Suurimmat vahingot ovat yleensä tulipaloja, joissa korvaukset saattavat olla pahimmillaan kymmeniä miljoonia euroja. Jos vuoden aikana sattuu pari suurpaloa vähemmän, se näkyy heti korvausmäärissä”, Mero huomauttaa.

Tutustu vuoden 2021 vahinkotilastoihin

Lue lisää: Nyt uusitaan 1970-luvun talojen putkistoja